Domninos Larissalainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Domninos Larissalainen (muinaiskreikaksi Δομνῖνος; n. 420 Larissa, Syyria – n. 480 jaa.) oli varhaiskeskiajalla elänyt syyrianjuutalainen matemaatikko. Hän tutki paljon lukuihin liittyvää teoriaa eli lukujen välisiä riippuvuuksia ja verrannollisuutta.

Elämä ja työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Domninos syntyi Orontes-joen läheisyydessä sijainneessa Larissan kylässä. Matkustettuaan Ateenaan, hän pääsi Platonin Akatemian silloisen johtajan Syrianoksen oppilaaksi. Syrianoksella oli samanaikaisesti toinenkin oppilas, Proklos. Oppilaat kilpailivat keskenään. Prokloksen oppilaan Marinoksen mukaan Syrioanoksen annettua oppilailleen tehtäväksi valita kahdesta aiheesta esitelmän, jonka he yhdessä esittelisivät. Aiheina olivat orifilaiset teoriat ja oraakkelit. Riita syntyi jo aiheenvalinnasta, sillä Domninos halusi valita orfilaisuuden kun Proklos taas oraakkelit. Marinos kertoo, etteivät he olleet päässeet yhteisymmärrykseen Syrianoksen kuoltua.[1] Heidän erimielisyydet syveni entisestään, kun he väittelivät siitä, miten Platonin filosofiaa pitäisi tulkita. Väittelyn voidaan katsoa jossain määrin päättyneen Prokloksen voittoon, koska muut akatemialaiset pitivät hänen näkökulmaa parempana. Proklos seurasi opettajaansa Akatemian johtajana, kun Domninos palasi takaisin kotikyläänsä Larissaan.

Domninoksen matemaattiset saavutuksia alettiin tiedostaa vasta vuonna 1832 Manual of Introductory Arithmetic -teoksen (muinaiskreikaksi έγχειρίδιον άριθμητικής είσαγωγής julkaisun myötä. Saavutusten tärkeyden ymmärtämiseen kesti vielä vuoteen 1884 asti, jolloin Paul Tannery alkoi julkaista Domninoksen töitä. Domninos kirjoitti elämänsä aikana useita teoksia, mutta niistä tunnetuin How to take a ratio out of a ratio (muinaiskreikaksi πώς έστι λόγον έκ λόγον άφελέιν) julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1883.[1] Domninos käsittelee Manual of Introductory Arithmetic -teoksessaan lukujen suhteita ja mittasuhteita. Teoksen lopussa hän kertoo käsittelevänsä aiheita syvällisemmin teoksessa Elements of Arithmetic (muinaiskreikaksi άριθμητικής στοιχείωσις, ’Artimetiikan alkeet’). Ei kuitenkaan tiedetä kirjoittiko Domninos koskaan tätä teosta. T. L. Heath epäili, ettei teos ole Domninoksen vaan jonkun muun aikalaisen kirjoittama. Bulmer-Thomas vakuuttaa Dictionary of Scientific Biography -tietokirjassaan sen olevan Domninoksen tai ainakin osittain.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c J. J. O'Connor ja E. F. Robertson: Domninus of Larissa MacTutor History of Mathematics archive. Viitattu 2.5.2008. (englanniksi)