Dneprin–Bugin kanava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dneprin–Bugin kanava Brestin ja Pinskin välillä (ylhäällä vasemmalla)

Dneprin–Bugin kanava (valkoven. Дняпроўска-Бугскі канал, Dnjaprouska-Buhski kanal, ven. Днепро́вско-Бу́гский кана́л, Dneprovsko-Bugski kanal, puol. Kanał Dniepr-Bug) on Mustaneren ja Itämeren vesistöalueet yhdistänyt keinotekoinen vesireitti Dneprin sivujoesta Pripetistä Veikselin vesistön Bug-haaraan Valko-Venäjän lounaisosissa. Varsinainen luonnonuomasta poikkeava kanavaosuus eriytyy alajuoksulta Pripetin sivuhaarasta Pinasta (noin 52°01′55″N, 25°37′00″E) ja yhtyy ylempänä Bugin sivuhaaraan Muhavetsiin Kobrynin kaupungin itäosissa (52°12′52″N, 24°22′42″E).[1] Reitin pituus Pinskin ja Brestin kaupunkien välillä on 196 km, josta 58 km vedenjakajan ylittävää kaivantoa ja loput kavavoitua Pinan ja Muhavetsin jokiuomaa.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dnepr–Bug-kanavaväylää 1941.
Reitin puinen pato 1940.

Puola-Liettuan valtioliiton aikana Pina- ja Muhavets-jokien välille rakennettiin vuosina 1775–1783 kanava, jota kutsuttiin aluksi Kuninkaalliseksi kanavaksi. Tälle rakennettiin vedensyöttöjärjestelmä, jolloin nykyisen Dneprin–Bugin kanavan perusteet oli luotu.[3] Reitille rakennettiin vuoteen 1867 mennessä yhteensä 22 puista patosulkua laivaliikenteen käyttöön Pinskin ja Brestin välille. Vesiväylän leveys oli 14 metriä ja syväys 0,7 metriä.

1900-luvun alkupuolella kanavareittiä kehitettiin niin Puolan, Neuvostoliiton, kuin Saksankin vallan aikana. Partisaanit tuhosivat kanavaportit 2. maailmansodan aikana, mutta vuonna 1946 kanava saatiin jälleen uudelleen liikennöitävään kuntoon. Vuosien kuluessa puiset sulut vaihdettiin lujempiin ja reitille rakennettuja vesivoimaloita uudistettiin. 1970-luvulla väylää päätettiin syventää 2,4 metriin ja leveyttä lisätä 40 metriin. Vuoteen 1991 mennessä kaikkiaan 240 kilometriä vesistöreittiä oli rakennettu näihin mittoihin.[3] Rahtiliikenne kukoisti.

Neuvostoliiton hajoaminen kuitenkin romautti vesistön liikennemääriä merkittävästi. Reitti pääsi rapistumaan. Vuonna 1996 nyt Valko-Venäjälle kuuluva Dneprin–Bugin väylä hyväksyttiin kuitenkin osaksi Euroopan keskeistä sisävesireitistöä GdanskVarsovaBrestPinskKiovaHerson E40 päävesiväylän osana (Dnepr–VeikselOder). Tämä reitti ei kutenkaan ole liikennöintikunnossa Bug-joen osuudella Varsovan ja Brestin välillä.[3] Vuodesta 1997 vuoteen 2010 reitin valkovenäläistä osaa on silti kunnostettu. Pyrkimyksenä on ollut nostaa se eurooppalaisen sisävesiväylästön tasoluokkaan Va. Pyrkimykseksi tuli samalla nostaa sulkujen pituutta aiemmasta 89 metristä 120 metriin ja leveyttä 11,2 metristä 12,7 metriin. Tämä sallisi isompien, yli 100 metristen proomujen liikennöinnin.

Nykyinen kunnostushanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 Valko-Venäjällä alkoi uusin vuoteen 2015 ulottuva kanavan kunnostusprojekti. Hankkeen aikana esimerkiksi Valko-Venäjän ruoppaajalaivastoa uudistetaan, ja reitin vesivoimaloita kehitetään vesiliikenteen tarpeet huomioiden. Kunnostuksen on tarkoitus lisätä vesiväylän navigoitavuutta edelleen. Reitin kapasiteetiksi on arvioitu noin 3 miljoonaa tonnia vuodessa.[4] Bugjoen Varsovan ja Brestin välisen osuuden kunnostamisesta ei kuitenkaan vielä ole päätöksiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilynyh Dorog) 1:200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi) (& (englanniksi))
  2. Днепровско-Бугский канал Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija. slovari.yandex.ru (venäjäksi)
  3. a b c History of RUESP "DNEPROBUGVODPUT" РУЭСП "ДНЕПРОБУГВОДПУТЬ" dneprobug.by. Viitattu 6.2.2010. (venäjäksi)
  4. Bronislav Gorovoski: The Dnieper-Vistula-Oder Connection (pdf) (2 sivua) Workshop on Inland Waterway Transport: Pan-European Co-Operation Towards a Strong Inland Waterway Transport: On the Move. 22-23 Sept. 2005. Paris. Viitattu 6.2.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]