Dion & The Belmonts
Dion & The Belmonts oli New Yorkissa vaikuttanut kvartetti ja teiniyleisön suosikki, jolla oli seitsemän Top 40 -hittiä Yhdysvaltain listoilla ennen kuin sen keulakuva Dion DiMucci aloitti soolouran vuonna 1960.
Ennen yhteistyötään sekä Dion että The Belmonts olivat erikseen newyorkilaisen Mohawk-levymerkin artisteja. Dionin taustayhtye oli tällöin The Timberlanes.
Dion & The Belmontsin tunnetuimpia kappaleita on parivaljakko Doc Pomus ja Mort Shumanin tekemä A Teenager in Love, joka oli yhtyeen ensimmäinen Top 10 -hitti toukokuussa 1959. Korkeimmillaan sen listasijoitus oli viides. Levy-yhtiö oli Laurie Records. Kappaleen nimi oli alkujaan "Great to Be Young and in Love".
Yhtyeen kappale "I Wonder Why" on tunnetuimpia doo-wop-kappaleita.
Vuonna 1961 julkaistiin Dionin nimellä menestyskappale Runaround Sue. Singlen kustansi edelleen Laurie Records ja Dionin lisäksi kappaleen toinen tekijä on Maresca.[1]
Sooloartina Dion muutti tyyliään ja alkoi esittää folk-tyyppistä musiikkia. Esimerkiksi vuonna 1963 hän levytti Woody Guthrien laulun "900 Miles".[2] Vuonna 1968 oli vuorossa Dick Hollerin balladi "Abraham, Martin and John", joka on omistettu väkivaltaisesti kuolleille kansanjohtajille Abraham Lincoln, Martin Luther King ja John F. Kennedy.[3]
1970-luvun alussa yhtye julkaisi paluualbumin nimeltä Reunion.[4]
Vuonna 1971 Dion DiMuccilta on ilmestynyt albumi You're Not Alone (Warner 1872).
1970-luvulla Dionilta ilmestyi myös albumi Born to Be with You (Phil Spector International 2307 002), jonka teon hän aloitti 1975 Phil Spectorin kanssa.[5] Albumilla on mukana Spectorin vanhoja studiomuusikoita ja Spector soittaa itsekin levyllä kitaraa ja on sen suureksi osaksi tuottanut.
Vuonna 1989 yhtye nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen.
Lähteet [muokkaa]
Dave McAleer: Encyclopedia of Hits. The 1950s. Lontoo: Blandford, 1997. ISBN 0-7137-2659-8.
- ↑ Dick Clark – 20 Years of Rock n' Roll
- ↑ Nousevan auringon talo, YLE Radio Suomi, 6. marraskuuta 2011, toim. Jake Nyman
- ↑ Nousevan auringon talo, YLE Radio Suomi, 5. kesäkuuta 2011, toim. Jake Nyman
- ↑ Waldemar Wallenius: EDDY & THE FALCONS Introducing Wizard. (Levyarvostelu) MUSA, 1974, 3. vsk, nro 9, s. 40. Pirkkala: Graafinen Kustannus Oy.
- ↑ Mikko Montonen: DION Born to Be with You. (Levyarvostelu) Soundi, 1977, 3. vsk, nro 7, s. 26. Tampere: T:mi Soundi.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Blues News N:o 25 s. 8