Diklooriasetyylikloridi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diklooriasetyylikloridi
Tunnisteet
IUPAC-nimi 2,2-diklooriasetyylikloridi
CAS-numero 79-36-7
PubChem CID 6593
SMILES C(C(=O)Cl)(Cl)Cl[1]
Ominaisuudet
Molekyylikaava C2HCl3O
Moolimassa 147,378 g/mol
Kiehumispiste 108–110 °C[2]
Tiheys 1,532 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Reagoi veden kanssa

Diklooriasetyylikloridi (C2HCl3O) on dikloorietikkahapon happokloridi. Yhdistettä käytetään lähtöaineena valmistettaessa muita orgaanisia yhdisteitä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diklooriasetyylikloridi on huoneenlämpötilassa väritöntä nestettä. Se liukenee dietyylieetteriin, mutta reagoi veden ja alkoholien kanssa muodostaen suolahappoa ja dikloorietikkahappoa tai dikloorietikkahapon estereitä ja esteriasetaaleja. Yhdiste reagoi myös ammoniakin ja amiinien kanssa muodostaen amideja tai aminohappoja. Diklooriasetyylikloridin 2-asemassa olevaan hiileen sitoutuneet klooriatomit voivat korvautua paremmilla nukleofiileillä.[2][3]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diklooriasetyylikloridia valmistetaan pääasiallisesti hapettamalla trikloorieteeniä hapen avulla. Reaktio suoritetaan 60–200 °C:n lämpötilassa ja katalyytteinä käytetään amiineja tai atsoyhdisteitä. Vähemmän käytettyjä reaktioita ovat pentakloorietaanin ja väkevän rikkihapon välinen reaktio tai diklooriasetyylikloridin valmistus korkeassa paineessa kloroformista ja hiilidioksidista alumiinikloridin toimiessa katalyyttinä.[3]

Diklooriasetyylikloridia käytetään erityisesti dikloorietikkahapon ja dikloorietikkahapon estereiden ja anhydridin valmistuksessa. Yhdistettä käytetään myös sulfonamidilääkkeiden, kloramfenikolin ja herbisidien valmistuksessa.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2,2-dichloroacetyl chloride – Substance summary NCBI. Viitattu 18. huhtikuuta 2013.
  2. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 357. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. a b c Günter Koenig, Elmar Lohmar & Norbert Rupprich: Chloroacetic acids, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 18.04.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.