Digimon Tamers on kolmas tuotantokausi Digimon-animesarjassa.
Tarinan päähenkilö, poika nimeltä Takato Matsuki, joka haaveilee omasta digimonista. Eräänä päivänä Takato löytää digimon pelikorttiensa joukosta muista poikkeavan kortin. Hän vetää kortinlukulaitteensa läpi, jonka seurauksena laite muuttuu digiviceksi. Samana päivänä koulussa Takato piirtää unelmiensa digimonin, Guilmonin, muistivihkoonsa. Takaton ollessa lähdossä huoneestaan digivice alkaa itekssen scannaamaan piirrosta ja muistivihon muita sivuja, minkä jälkeen digiviceen ilmestyy muna, josta myöhemmin kuoriutuu hänen piirtämänsä Guilmon. Takatosta tulee digimon-kesyttäjä ja muiden myöhemmin tapaamiensa digimonkesyttäjien avulla taistelee pahoja digimoneja vastaan ensin meidän maailmassamme ja myöhemmin Digimaailmassa.
- D-Reaper: Ohjelma, joka luotiin jo ennen digimoneja. Se tuhoaa ylikasvaneet ja monilukuiset ohjelmat. Se sekosi ja alkoi pitää sekä digimaailmaa että ihmisten maailmaa liian suurina ja alkoi tuhota niitä molempia. Muuttui takaisin vaarattomaksi ohjelmaksi, kun MegaGargomonin aktivoima Shaggai sulki sen sisäänsä.
- Zhuqiaomon: yksi digimonjumalista. Lähetti kätyrinsä, Devat, etsimään Calumonia. Halusi tuhota lapset ja heidän digimoninsa, koska piti heitä uhkana, mutta lopulta Azulongmon lopetti erimielisyyden hänen ja lasten välillä.
- Devat: 12 kiinalaisten horoskooppien eläimiä muistuttavaa digimonia, jotka palvelivat Digimonjumalia. Heihin kuuluivat tiikeri Mihiramon, käärme Sandiramon, kukko Sinduramon, vuohi Pajiramon, härkä Vajramon, hevonen Indramon, rotta Kumbhiramon, sika Vikaralamon, apina Makuramon, lohikäärme Majiramon, koira Caturamon (Devojen johtaja), jänis Antylamon (petti muut Devat ja muuttui Rookie-muotoonsa Lopmoniksi tullen myöhemmin Shaochungin digimon-kumppaniksi).
- Hypnos: Mitsuo Yamakin johtama ja kabinettipäällikön valtuuttama laitos, jonka tehtävä oli valvoa internettiä. Yamaki piti digimoneja pelkkinä tekoälyinä, jotka luulivat olevansa eläviä ja haluaisivat tuhota ihmiset, minkä vuoksi hän halusi tuhota ne kaikki mukaan lukien myös kesyttäjien digimonit (uskoen kesyttäjien pitävän koko asiaa pelkkänä leikkinä). Hypnos käytti mm. Yuggoth- ja Shaggai-nimisiä ohjelmia. Myöhemmin digimonit luoneisiin tutkijoihin kuulunut Henryn isä entisten työtoveriensa kanssa liittyi yhtiöön. Mutta sen jälkeen, kun Makuramon sabotoi Shaggain toiminnan lähes tuhoten Hypnosin päämajan, Yamakin oli jätettävä taistelminen kesyttäjille, mutta auttoi myöhemmin mm. taistelussa D-Reaperia vastaan.
| Katja Sirkiä |
... kertoja, Rai "Curly" Aishuwarya, Lopmon/Antylamon, D-Reaper, Pajiramon, sivuäänet |
| Akira Takaki |
... Takato Matsuki |
| Aksu Palmén |
... Henry Wong, sivuäänet |
| Mirjami Heikkinen |
... Rika Nonaka, Calumon |
| Samuel Harjanne |
... Ryo Akiyama, Grani |
| Emilia Korenius |
... Jen Kotou, Shaochung Wong, sivuäänet |
| Kasper Kaijanen |
... Hirokazu "Kazu" Shioda, sivuäänet |
| Pekko Kauppila |
... Kenta Kitagawa, Makoto, sivuäänet |
| Juulia Rönkkö |
... Ai, MarineAngemon, Alice McCoy, sivuäänet |
| Henna Haverinen |
... Guilmon/Growlmon/WarGrowlmon/Gallantmon, Megumi Onodera, sivuäänet |
| Taru Tikkanen |
... Terriermon/Gargomon/Rapidmon/MegaGargomon, Reika Ootori, sivuäänet |
| Kata Laurikainen |
... Renamon/Kyubimon/Taomon/Sakuyamon, Daisy, sivuäänet |
| Petri Hanttu |
... Cyberdramon/Justimon, Guardromon, Gorou "Shibumi" Mizuno, Azulongmon, sivuäänet |
| Markus Bäckman |
... Leomon, Janyu "Tao" Wong, IceDevimon, Babel, kabinettipäällikkö, Zhuqiaomon, Mihiramon, Sandiramon, Vajramon, Indramon, Caturamon, sivuäänet |
| Juha Varis |
... Impmon/Beelzemon, Mitsuo Yamaki, Makuramon, Kumbhiramon, sivuäänet |
| Taisto Oksanen |
... Rob "Dolphin" McCoy, sivuäänet |
| Ralf Öhberg |
... sivuäänet |