Diges

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys, Diges ry, on vuonna 2003 perustettu valtakunnallinen yhdistys, joka edistää luovien alojen pk-yritysten valmiuksia kannattavaan liiketoimintaan, auttaa alkuun alan uusia yrityksiä sekä edistää alan tuotekehitystoimintaa sparraamalla ja jalostamalla luovien alojen yrityksiä, yrittäjiksi aikovia sekä innovatiivisia t&k-hankkeita.

Yhdistyksen perustajia ovat SATU ry, MindTrek ry ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Tällä hetkellämilloin? yhdistyksen jäseninä ovat Arkkitehtitoimistojen liitto ry, Design Forum Finland/Suomen Taideteollisuusyhdistys ry, Suomen riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden IndieCo ry, MindTrek ry sekä SATU ry.[1]

Luovat alat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maista löytyy erilaisia määritelmiä luoville toimialoille (creative industries). Yhtä yhtenäistä, globaalia määritelmää ei toistaiseksi ole olemassa, sillä jokainen maa on määritellyt alat omista lähtökohdistaan. Määrittelyongelmaan on kiinnitetty huomiota lähes jokaisessa alaa koskevassa, viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistuneessa julkaisussa. Kansallisia määritelmiä on kuitenkin tehty eri puolilla maailmaa. Laajimman näkemyksen mukaan luovat alat sisältävät kaikki alat, jotka synnyttävät tekijänoikeuksia, patentteja tai tuotemerkkejä. Tällöin ne nähdään liiketoimintana, joka perustuu aineettoman omaisuuden kaupalliselle hyödyntämiselle. Määrittely on toistaiseksi avoin, sillä luovat alat muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Nopean teknisen kehityksen vuoksi luoviin aloihin voi tulevaisuudessa liittyä aloja, joita ei Suomessa vielä tunnisteta luoviksi aloiksi tai ne ovat tällä hetkellä marginaalisia.

Luoviin aloihin kuuluvat kauppa- ja teollisuusministeriön vuonna 2007 julkaiseman ”Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia 2015”:n mukaisesti:

  • animaatiotuotanto
  • arkkitehtipalvelut
  • elokuva- ja tv-tuotanto
  • kuvataide ja taidegalleriat
  • käsityö
  • liikunta- ja elämyspalvelut
  • mainonta- ja markkinointiviestintä
  • muotoilupalvelut
  • musiikki- ja ohjelmapalvelut
  • peliala
  • radio- ja äänituotanto
  • taide- ja antiikkikauppa
  • tanssi ja teatteri
  • viestintäala

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diges ry on tuottanut erilaisia luovaan alaan ja sen kehittämiseen liittyviä julkaisuja. Näitä ovat mm.:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]