Diablo III

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Diablo III
DiabloSplash.jpg
Kehittäjä Blizzard Entertainment
Suunnittelija(t) Jay Wilson
Leonard Boyarsky
Säveltäjä(t) Russell Brower
Pelisarja Diablo
Julkaisupäivä 15. toukokuuta 2012
Lajityyppi toimintapeli, hack and slash
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus BBFC: 15
ESRB: M
PEGI: 16
Alusta Microsoft Windows, OS X
Gamepad.svg
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Diablo III on Blizzard Entertainmentin kehittämä Diablo-toimintapelisarjan videopeli. Blizzard vahvisti pelin olevan tekeillä 28. kesäkuuta 2008.[1] Sen oli tarkoitus ilmestyä alkuvuodesta 2012,[2] mutta tammikuussa 2012 julkaisun ilmoitettiin viivästyvän peliin tehtävien muutosten vuoksi.[3]. Lopulta Blizzard vahvisti pelin ilmestyvän 15. toukokuuta 2012.lähde?

Sisällysluettelo

Pelaaminen [muokkaa]

Diablo III on sarjan edellisten pelien tapaan hack and slashiä. Peliin on kuitenkin lisätty uusia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi: pelaaja voi hajottaa seinän zombiarmeijan niskaan. Lisäksi hahmot puhuvat aikaisempia pelejä enemmän.

Pelissä on myös mukana aiemmista peleistä tuttu Battle.net-moninpeli. Hahmojen statsien (kykypisteiden) valinta on poistettu.

Huutokauppa [muokkaa]

Diablo 3:ssa on pelaajille oma huutokauppa, jossa voi ostaa varusteita omalle pelaajalle. Maksuraha on joko oikea raha tai kolikot, joita kerätään pelissä. Huutokaupasta saa itselleen keskivertoa paremmat varusteet ja voi sillä tavalla edetä pelissä paljon enemmän.

Tarina [muokkaa]

Hahmot [muokkaa]

Pelissä on viisi hahmoluokkaa. Hahmon sukupuoli on valittavissa.

Barbaari / Barbarian [muokkaa]

Ääni: Dorian Harewood (mies), Athena Karkanis (nainen)

Diablo II:sta tuttu barbaari luottaa raakaan voimaan ja lähitaisteluaseisiin, kuten kirveisiin tai miekkoihin. Barbaari muistuttaa taidoiltaan huomattavasti Diablo II:n barbaaria.

Noitatohtori / Witch Doctor [muokkaa]

Ääni: Carl Lumbly (mies), Erica Luttrell (nainen)

Noitatohtori osaa useita mielenhallintaloitsuja, kyvyn kutsua ja hallita epäkuolleita palvelijoita, sekä erilaisia välitöntä vahinkoa aiheuttavia hyökkäyksiä.

Velho / Wizard [muokkaa]

Ääni: Grey DeLisle (nainen), Crispin Freeman (mies)

Velho käyttää monia erilaisia vahinkotaikoja, joissa käytetään muun muassa sähköä, tulta ja jäätä.

Munkki / Monk [muokkaa]

Ääni: Jamieson Price (mies), Rajia Baroudi (nainen)

Munkki on erittäin nopea taistelulajien taitaja ja käyttää taistelussa sauvaa, nyrkkiaseita tai kehoaan vihollisia vastaan.

Demoninmetsästäjä / Demon Hunter [muokkaa]

Ääni: Anna Graves (nainen), Robin Atkin Downes (mies)

Käyttää pääasiassa jousia tai varsijousia. Erikoistunut vihollisten päihittämiseen kaukaa, ja tekee todella paljon vahinkoa.

Juoni [muokkaa]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Diablo II:n tapahtumista on kulunut 20 vuotta. Heistä, jotka kohtasivat Vihan, Kauhun ja Tuhon herrat, on jäljellä enää muutama, jotka kykenevät muistelemaan niitä kauheuksia, joita pääpahat toivat maan päälle ja ne, jotka eivät noita tapahtumia ensisijaisesti nähneet, pitävät tarinoita vain myytteinä. Mutta jokin paha heräilee jälleen Tristramissa.

Kun Deckard Cain palaa Tristramin katedraalin raunioille etsien johtolankoja pahuuden uudesta tulosta, komeetta taivaista iskeytyy samaan paikkaan, mistä Diablo kerran saapui kuolevaisten maailmaan. Komeetta kantaa pimeää sanansaattajaa liekehtivässä olemuksessaan ja se kutsuu Sanctuaryn sankareita puolustamaan kuolevaisten maailmaa palavan Helvetin kasvavilta voimilta -- ja jopa valon peittävältä Taivaalta.

Pelissä on edellisistä osista tuttuja paikkoja, kuten Tristram, sekä henkilöitä, kuten Deckard Cain.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vastaanotto [muokkaa]

Jotkut pelisarjan faneista ovat kritisoineet pelin grafiikkaa, joka on heidän mielestään liian kirkas ja värikäs synkälle pelille.[4] Pelin viivästystä on myös kritisoitu.

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. Diablo III announced
  2. Honkala, Tuomas: Diablo III lipuu ensi vuoteen... Pelit.fi. 23.9.2011. Viitattu 23.9.2011.
  3. No Diablo for you! Pelit.fi. 24.1.2012. Viitattu 24.1.2012.
  4. Pärssinen, Manu: Diablo III on liian iloinen ja aurinkoinen V2.fi. 1.7.2008.

Aiheesta muualla [muokkaa]