Dharavi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksi Dharavin sisäänkäynneistä
Näkymää Dharavissa

Dharavi on slummi Mumbain kaupungissa Intiassa. Slummi sijaitsee kahden rautatielinjan välissä Sionin, Bandran, Kurlan ja Kalinan esikaupunkien alueilla. Alue on jakautunut kortteleihin asukkaiden kotipaikkakuntien, kielen ja uskonnon mukaan[1]. Dharavin asukaslukua on vaikea laskea tarkasti, koska tuhannet ihmiset muuttavat kaupunkiin päivittäin, joista monet slummiin. Arvioiden mukaan asukkaita olisi yhdestä viiteen miljoonaa. Osa dharavilaisista on jo toisen sukupolven asukkaita.[1] Slummissa toimii runsaasti pienteollisuutta ja tekstiiliyrittäjiä, joiden kokonaisliikevaihdon arvellaan tuottavan yli 650 miljoonan Yhdysvaltain dollarin liikevaihdon vuodessa.[2]

Maharashtran osavaltio on suunnitellut uudelleenrakentavansa alueen nykyaikaiseksi asuinalueeksi, jossa olisi sairaaloita, kouluja ja ostoskeskuksia. Hankkeen hinta-arvio on yli kaksi miljardia dollaria.[2] Asukkaat ovat vastustaneet liikemiesten suunnitelmia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Heikkilä, Pia: Bisnestä joka lähtöön Mumbain slummissa Maailman kuvalehti. 28.6.2011. Kepa ry. Viitattu 29.12.2011.
  2. a b Life in a Slum BBC News. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dharavi.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Dharavi

Koordinaatit: 19°02′38.4″N, 72°51′23.0″E