Destruction (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Destruction
Destructionin mainos
Destructionin mainos
Ohjaaja Will S. Davis
Käsikirjoittaja Will S. Davis
Perustuu Émile Zolan romaaniin
Tuottaja William Fox[1]
Pääosat Theda Bara
J. Herbert Frank
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Fox Film Corporation
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 26. joulukuuta 1915
Kesto 50 minuuttia
Alkuperäiskieli mykkä (välitekstit englanniksi)
Aiheesta muualla
IMDb
Allmovie

Destruction on Will S. Davisin ohjaama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen mykkä draamaelokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1915. Destructionin pääosissa ovat Theda Bara ja J. Herbert Frank.

Ohjaaja Davis oli laatinut käsikirjoituksen Émile Zolan romaanin Hedelmällisyys 2 (Travail, 1901) pohjalta.[2] Destruction kuvattiin sen tuotanto- ja jakeluyhtiön Fox Film Corporationin studioilla New Jerseyn Fort Leessä. Destruction sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 26. joulukuuta vuonna 1915.[2][3] Ilmestyessään elokuva oli jymymenestys.[1] Destruction on nykyisin listattu kadonneeksi elokuvaksi.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ferdinande "Fernade" Martin on rahanhimoinen nainen, joka avioituu rikkaan vanhan miehen kanssa. Fernade odottaa miehen kuolevan pian, jotta saa kaikki hänen rahansa. Aviomies saa selville vaimonsa aikomukset, mutta hän kuolee yhtäkkiä ennen kuin ehtii muuttaa testamenttiaan. Tuoreen lesken seuraava suunnitelma on murhata edesmenneen aviomiehensä poika, joka myös on testamentissa perijänä. Fernade ei kuitenkaan tiedä, että poika on ovelampi kuin hän.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Theda Bara  … Ferdinande "Fernade" Martin  
 J. Herbert Frank  … Dave Walker  
 James A. Furey  … John Froment, Sr.  
 Gaston Bell  … John Froment III  
 Warner Oland  … herra Deleveau  
 Esther Hoier  … Josine Walker  
 James Sheridan  … Josinen veli Jimmie  
 Arthur Morrison  … Lang  
 Frank Evans  … Mill Foreman  
 Carleton Macy  … John Froment, Jr.  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Destruction (1915) Allmovie.com. Viitattu 18.5.2014. (englanniksi)
  2. a b DESTRUCTION (1915) TCM.com. Viitattu 18.5.2014. (englanniksi)
  3. a b Destruction Silentera.com. Viitattu 18.5.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]