Dess–Martin-perjodinaani
| Dess–Martin-perjodinaani | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 1,1,1-triasetoksi-1,1-dihydro-1,2-bentsjodoksol-3(1H)-oni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC(=O)OI1(C2=CC=CC=C2C(=O)O1)(OC(=O)C)OC(=O)C[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C13H13IO8 |
| Moolimassa | 424,134 g/mol |
| Sulamispiste | 124–126 °C (hajoaa)[2] |
| Tiheys | 1,362 g/cm3 |
|
|
|
Dess–Martin-perjodinaani (C13H13IO8) on orgaaninen yhdiste, joka sisältää hypervalenttisen jodiatomin. Yhdistettä käytetään orgaanisen kemian synteeseissä hapettimena. Nimensä reagenssi on saanut kehittäjiensä yhdysvaltalaisten kemistien Daniel Dessin ja James Martinin mukaan, jotka raportoivat yhdisteen käytön vuonna 1983.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa Dess–Martin-perjodinaani on kiteistä valkoista ainetta. Yhdiste ei liukene veteen eikä aromaattisiin tai alifaattisiin hiilivetyihin, mutta liukenee kohtalaisesti tetrahydrofuraaniin, asetonitriiliin, trikloorimetaaniin ja dikloorimetaaniin. Yhdiste on kiinteänä suhteellisen stabiili, mutta saattaa räjähtää iskusta. Yhdiste myös hajoaa kosteuden ja valon vaikutuksesta. Tämän vuoksi Dess–Martin-perjodinaania käytetään tyypillisesti liuoksena.[2]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dess–Martin-perjodinaania valmistetaan lähtemällä o-jodibentsoehaposta. Ensimmäisessä vaiheessa o-jodibentsoehappo hapetetaan 2-jodoksibentsoehapoksi kaliumbromaatin avulla. 2-Jodoksibentsoehappo reagoi happaman katalyytin läsnä ollessa etikkahappoanhydridin kanssa muodostaen Dess–Martin-perjodinaania.[2][3][4]
Dess–Martin-perjodinaania käytetään hapetattaessa primäärisiä alkoholeja aldehydeiksi ja sekundäärisiä alkoholeja ketoneiksi. Yhdiste ei hapeta primäärisiä alkoholeja karboksyylihapoiksi asti. Dess–Martin-perjodinaani pelkistyy reaktiossa jodinaaniksi ja sivutuotteena muodostuu etikkahappoa. Yhdiste soveltuu erityisesti allyylisten alkoholien hapettamiseen, koska muilla tavoin niiden selektiivinen hapettaminen on vaikeaa.[2][3][4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,1,1-triacetoxy-1,1-dihydro-1,2-benziodoxol-3(1H)-one – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 14.3.2014.
- ↑ a b c d Robert J. Boeckman Jr & Kelly M. George: 1,1,1-Triacetoxy-1,1-dihydro-1,2-benziodoxol-3(1H)-one, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2009. Teoksen verkkoversio Viitattu 14.3.2014
- ↑ a b Gabriel Tojo,Marcos I. Fernandez: Oxidation of Alcohols to Aldehydes and Ketones, s. 182–184. Springer, 2006. ISBN 9780387257259. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.3.2014). (englanniksi)
- ↑ a b Viktor V. Zhdankin: Hypervalent Iodine Chemistry, s. 130–132. John Wiley & Sons, 2013. ISBN 978-1-118-34130-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.3.2014). (englanniksi)
- ↑ Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 545. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dess-Martin perjodinaanin käyttöturvallisuustiedote, Sigma Aldrich, viitattu 30.12.2014.
