Deltasypressit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Deltasypressit
Deltasypressin (Glyptostrobus pensilis) oksia.
Deltasypressin (Glyptostrobus pensilis) oksia.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Mäntymäiset Pinales
Heimo: Sypressikasvit Cupressaceae
Alaheimo: Taxodioideae
Suku: Deltasypressit Glyptostrobus
Endl., 1847[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Deltasypressit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Deltasypressit Commonsissa

Deltasypressit (Glyptostrobus)[2] on havupuusuku sypressikasvien heimossa. Sukuun kuuluu yksi nykyisin elävä laji, Glyptostrobus pensilis eli deltasypressi, ja useita esihistoriallisia lajeja liitukaudelta pleistoseenikaudelle. Suvun levinneisyys oli kenotsooisella aikakaudella huomattavasti nykyistä reliktistä levinneisyyttä laajempi. Tällöin suvun lajeja esiintyi laajalla alueella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[3] Nykyisin suvun ainoa elävä laji kasvaa vain pienellä alueella Kaakkois-Aasiassa ja on äärimmäisen uhanalainen.[4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deltasypressit ovat kausivihantia tai puoliainavihantia puita. Oksanhaaroja on kahdentyyppisiä, pysyviä pitkähaaroja ja yksivuotisia lyhythaaroja eli lyhytversoja. Pysyvät haarat ovat ilmaraollisia ja vihreitä muutaman ensimmäisen vuoden. Niissä kasvavien lehtien johteiset lehtikannat jäävät kiinni haaroihin lehtien pudotessa. Lyhytversot taas putoavat kokonaisina lehtineen.[1]

Lehdet ovat ruodittomia ja kierteisesti asettuneita. Suurempien pysyvien oksanhaarojen ja käpyjä kantavien haarojen lehdet ovat suomumaisia. Nuorten puiden lyhytversojen lehdet ovat neulasmaisia ja asettuneet kierteisesti, mutta kääntyneet sivuille kaksirivisesti. Vanhempien puiden lyhytversojen lehdet ovat neulasmaisia, poikkileikkaukseltaan nelikulmaisia ja asettuneet kolmeen riviin.[1]

Deltasypressit ovat yksikotisia. Kävyt kehittyvät versojen kärkiin. Hedekävyt koostuvat 15–20 kierteisesti asettuneesta hedelehdestä. Siemeniä tuottavat kävyt ovat päärynän- tai munanmuotoisia. Käpyjen emi- ja peitinsuomut ovat kiinnikasvaneet. Kierteisesti asettuneita käpysuomuja on 20–22. Tyveä lähinnä sijaitsevat suomut ovat siemenettömiä. Muissa käpysuomuissa on kaksi siementä. Pienet siemenet ovat yksisiipisiä.[1]

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin Glyptostrobus europaeus fossiilinen runko mioseenikaudelta.

Sukuun on luokiteltu useita vain fossiileista tunnettuja esihistoriallisia lajeja. Esihistoriallisia lajeja ei kuitenkaan usein ole pystytty varmuudella erottamaan toisistaan ja ne on monesti luokiteltu erillisiksi lajeiksi ainoastaan siksi, että niiden esiintymät sijaitsevat maantieteellisesti tai ajallisesti kaukana toisistaan.[5]

Kehityshistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisamerikkalaisen deltasypressilajin fossiilisia oksia eoseenikaudelta.

Aikaisimmat tunnetut deltasypresseiksi tunnistettavat fossiiliset puut ovat Pohjois-Kanadasta ja Grönlannista varhaiselta liitukaudelta, jolloin suku oli levinnyt jo laajalle. Myöhäisliitukaudelta tunnetaan deltasypressejä myös Aasiasta nykyisen Kiinan ja Venäjän alueilta. paleoseenikaudella deltasypressit olivat tärkeä osa pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosien kesävihantien metsien kasvillisuutta.[3] Paleoseeni- ja eoseenikausien aikana deltasypressejä kasvoi laajalla aluella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa monenlaisissa elinympäristöissä. Niitä esiintyi myös hyvin pohjoisessa arktisilla alueilla, joiden ilmasto on nykyään liian kylmä puuvartisille kasveille.[1][3]

Deltasypressien uskotaan aina olleen lähinnä lämpimien kosteikkometsien ja soiden puita. Ilmaston maailmanlaajuisen kylmenemisen ja kuivumisen eoseenikauden jälkeen uskotaan suurelta osin aiheuttaneen deltasypressien harvinaistumisen ja nykyisen reliktisen levinneisyyden. Suku on säilynyt ulkoisesti hyvin muuttumattomana paleoseenikaudelta asti, eikä ole koskaan ollut kovin monimuotoinen.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liguo Fu, Yong-fu Yu & Robert R. Mill: Glyptostrobus Flora of China. eFloras.org. Viitattu 10.9.2012. (englanniksi)
  • LePage, B.A.: The Taxonomy and Biogeographic History of Glyptostrobus. Bulletin of the Peabody Museum of Natural History, 2007, 48. vsk, nro 2, s. 359–426. doi:10.3374/0079-032X(2007)48%5B359%3ATTABHO%5D2.0.CO;2. (englanniksi)
  • James R. Butala and Arthur A. Cridland: Nomenclature of Fossil Glyptostrobus in North America. Taxon, 1978, 27. vsk, nro 1, s. 15–20. International Association for Plant Taxonomy (IAPT). Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.9.2012. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Glyptostrobus Flora of China. Viitattu 10.9.2012. (englanniksi)
  2. ONKI-ontologiapalvelu, Kassu (suomenkieliset nimet) Suomen Biologian Seura Vanamon putkilokasvien nimistötoimikunta. Viitattu 10.9.2012.
  3. a b c d LePage, B.A.: The Taxonomy and Biogeographic History of Glyptostrobus. Bulletin of the Peabody Museum of Natural History, 2007, 48. vsk, nro 2, s. 359–426. (englanniksi)
  4. Glyptostrobus pensilis IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 10.9.2012. (englanniksi)
  5. James R. Butala and Arthur A. Cridland: Nomenclature of Fossil Glyptostrobus in North America. Taxon, 1978, 27. vsk, nro 1, s. 15–20. (englanniksi)