Degerforsin kunta
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Valtio | ||
| Lääni | Örebron lääni | |
| Maakunta | Värmlanti ja Närke | |
| Keskustaajama | Degerfors | |
| Kuntakoodi | 1862 | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 383,98 km² | |
| Väkiluku | 9 551 | |
| – Tiheys | 24,9 as./km² | |
Degerfors on Ruotsin kunta. Se sijaitsee Värmlandin ja Närken maakunnissa Örebron läänissä. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 9 551 asukasta ja sen maapinta-ala oli 383,98 km².[1][2] Kunnan keskustaajama Degerfors on entinen kauppala.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Göran Hägglund on kotoisin kunnasta.
Vuonna 2007 kunnassa oli 26,26 km² peltoa,[3] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[4] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 6,8 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Sisällysluettelo |
Kuntajaon kehitys [muokkaa]
Vuonna 1912 Karlskogan maalaiskuntaan perustettiin Jannelundin taajaväkinen yhdyskunta. Vuodesta 1938 lähtien sitä alettiin kutsua Degerforsiksi. Degerforsin seurakunta oli erotettu Karlskogan seurakunnasta jo vuonna 1883, mutta Degerforsin maalaiskunta erotettiin itsenäiseksi kunnaksi Karlskogan maalaiskunnasta vasta vuonna 1925. Koko maalaiskunta muutettiin Degerforsin kauppalaksi. Taajaväkinen yhdyskunta oli lakkautettu noin vuotta aikaisemmin, kun kaupunkeja koskevia määräyksiä (ruots. stadsstadgorna) oli alettu soveltaa koko maalaiskunnan alueella.
Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut kauppalaan, mutta tuolloin muodostettiin Svartån "suurkunta" yhdistämällä aiemmat Kvistbron, Nysundin ja Skagershultin maalaiskunnat. Vuonna 1967 Svartån maalaiskunta jaettiin ja Nysundin seurakunta liitettiin Degerforsin kauppalaan. Vuonna 1971 kauppala muutettiin nykyiseksi Degerforsin kunnaksi.
Väestönkehitys [muokkaa]
Vuoden 2011 lopussa 14,0 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 11,1 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[6]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 375 Suomessa syntynyttä,[7] mikä vastasi 3,9 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 8,0 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 548 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 4,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 174 248 kruunua.[9] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 38 000 kruunua.[10]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[11]
- 0–17-vuotiaat: 17,9 %
- 18–64-vuotiaat: 57,3 %
- 65 vuotta täyttäneet: 24,7 %
Elinkeinot [muokkaa]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[12][13] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
| Elinkeino | |||
|---|---|---|---|
| Työpaikat (%) |
Työlliset (%) |
||
| alkutuotanto | 2,4 | 2,4 | |
| jalostus | 41,4 | 37,9 | |
| palvelut | 54,3 | 58,1 | |
| tuntematon | 1,9 | 1,6 | |
| Työpaikkoja ja työllisiä | 3 041 | 4 055 | |
| työpaikkaomavaraisuus | 75,0 | ||
Taajamat [muokkaa]
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 81,6 prosenttia.[14] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 774 asukasta.[14] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[15]
| # | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
|---|---|---|
| 1 | Degerfors | 7 160 |
| 2 | Svartå | 495 |
| 3 | Åtorp | 212 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Entiset taajamat [muokkaa]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[16]
Strömtorp on sittemmin kasvanut yhteen Degerforsin taajaman kanssa.[16]
Pientaajamat [muokkaa]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]
Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Högåsen ja Knutsbol kuuluvat osin myös Karlskogan kuntaan.[18]
Kunnanvaltuusto [muokkaa]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Degerforsin kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.
| Puolue | |||
|---|---|---|---|
| Osuus äänistä, %[19] |
Valittuja edustajia[20] |
||
| Maltillinen kokoomus | 6,94 | 3 | |
| Keskustapuolue | 6,00 | 2 | |
| Kansanpuolue liberaalit | 2,24 | 1 | |
| Kristillisdemokraatit | 3,11 | 1 | |
| Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 27,82 | 12 | |
| Vasemmistopuolue | 48,59 | 20 | |
| Ympäristöpuolue vihreät | 3,45 | 1 | |
| Ruotsidemokraatit | 1,79 | 1 | |
| Muut | 0,06 | 0 | |
| Yhteensä | 41 | ||
Seurakunnat [muokkaa]
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]
- Degerfors-Nysund
Historialliset seurakunnat [muokkaa]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Degerfors
- Nysund (Sund)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorter 2010 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Askersund • Degerfors • Hallsberg • Hällefors • Karlskoga • Kumla • Laxå • Lekeberg • Lindesberg • Ljusnarsberg • Nora • Örebro |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin kunnista • Ruotsin läänit |