Debra Granik

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Debra Granik at the American film festival of Deauville
Debra Granik

Debra Granik (s. 6. helmikuuta 1963 Cambridge, Massachusetts Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen itsenäinen elokuvantekijä. Hän on saanut useita palkintoja Sundancen elokuvajuhlilla, muun muassa parhaan lyhytelokuvan palkinto 1998 elokuvasta Snake Feed (Granikin ensimmäinen elokuva, jonka hän teki opiskellessaan New Yorkin yliopistossa), Dramatic Directing Award vuonna 2004 ensimmäisestä pitkästä elokuvasta Down to the Bone (riippuvuuksia käsittelevä elokuva, jonka hän käsikirjoitti Richard Liesken kanssa) ja tuomariston suuren palkinnon draamaelokuvasta. Hän sai myös tuomariston palkinnon Deauville American Film Festivalissa 2010 toisesta pitkästä elokuvastaan Winter's Bone. Daniel Woodrellin romaaniin perustuva elokuva on ehdokkaana myös usean Oscar-palkinnon saajaksi.

Granik pitää sodanjälkeisestä eurooppalaiselokuvasta ja realistisesista 1960-luvun alun brittiläisistä elokuvista. Hän kuvaa omaa tapaansa tehdä elokuvia neorealistiseksi italialaisessa hengessä. Myös 1970-luvun amerikkalaiset ohjaajat ovat hänelle läheisiä. Hänellä on hyvin alkutekijöissään idea elokuvasta Peppi Pitkätossusta. Hollywoodista hän ei ole kiinnostunut, vaikka Hollywood on hänestä.[1]

Elämä ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Granik vietti lapsuutensa Washingtonissa. Hän suoritti B. A. -tutkinnon Brandeisin yliopistossa 1985 pääaineenaan yhteiskuntatieteet. Myöhemmin hän suoritti MFA:n New Yorkin yliopistossa elokuvan jatko-opistojen ohjelmassa (Tisch School of the Arts). Granikin isoisä on televisioalan uranuurata Theodore Granik (1907–1970).

Aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haastattelija Jeremiah Kippille Granik kertoi haasteista, joita liittyy hänen riippuvuuksista tekemäänsä elokuvaan Winter's Bone. Hän luonnehti perinteisiä aiheeseen liittyviä elokuvia siten, että päähenkilö joutuu pohjalle mutta nousee sieltä, mutta todellisuudesta jokainen asiasta jotakin tietävä tietää, että käyrä on kuin sahanterä, ylös alas, sillä harva nousee ensimmäisellä, tuskin vielä toisellakaan yrityksellä. Sen esiin tuominen pitkässä elokuvassa on Granikin mukaan todellinen haaste. Granik kertoo että elokuva sai Euroopassa hyvän vastaanoton ja paljon katsojia, toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa pelättiin yleisön reaktioita. Hän kuitenkin kiittää elokvuan levittäjiä jotka rohkenivat tarttua haasteeseen..[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pertti Avola, Hollywood ei miellytä Oscar-ehdokasta. Helsingin Sanomat 5.2.2011 sivu C 3
  2. Jeremiah Kipp: Cutting close to the bone 21.11.2005. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]