Debi Derryberry
Wikipedia
| Debi Derryberry | |
|---|---|
| Syntymäaika | 1967 (ikä 41) |
| Syntymäpaikka | |
| Pituus | 150 cm |
| Aktiivisena | 1990– |
| Muut nimet | Debbie Derryberry Debby Derryberry |
| Merkittävät roolit | Roni Neutroni (Roni Neutroni) Zatch Bell (Zatch Bell!) |
| Aiheesta muualla | |
| [Debi Derryberry Viralliset kotisivut] | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
American Anime (2007) |
|
Debi Derryberry (s. 1967 Indio, Kalifornia) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka tunnetaan parhaiten ääniroolistaan Roni Neutronina.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Derryberry kasvoi hiljaisessa yhteiskunnassa Indiossa, Kaliforniassa vuonna 1967. Hän kiinnostui hyvin nuorena musiikista ja sai ensimmäisen kitaransa 9-vuotiaana, jonka myötä Berryberry aloitti harjoittelemaan itse soittamista ja lauluntekemistä. High Schoolissa hän oli muun muassa koulunsa voimistelu joukkueen kapteeni ja kuului oppilashallitukseen. Myöhemmin valmistuttuaan UCLA:sta Derryberry hankki itselleen kiinteistönvälittäjän lisenssin. Hän muutti Nashvilleen etsiäkseen itselleen uusia haasteita ja ryhtyi viemään musiikin harrastustaan enemmän esiintymisen pariin. Vietettyään kolme vuotta Nashvillessä Derryberry palasi takaisin Los Angelesiin, jolloin hänen agenttinsa otti yhteyttä ja kysyi Derryberryltä kiinnostusta ääninäyttelemisestä.
[muokkaa] Ääninäyttelijänä
Ensimmäisiä äänirooleja Derryberry teki videopeliin Ys: Book 1&2 ja animaatiosarjaan Pilipalipilotit vuonna 1990. Tämän jälkeen hän teki myös dubbauksia animeen ennen kuin sai uransa merkittävämmän roolin vuonna 2001 Nickelodeonin tuottamassa Oscar-ehdokkuuden saaneessa elokuvassa Roni Neutroni. Vuotta myöhemmin hän jatkoi roolissaan muun muassa Anniella ja Golden Reelillä palkitussa animaatiosarjassa Roni Neutroni. Lisäksi hän oli äänenä Yhdysvalloissa Cartoon Networkilla esitetyssä Zatch Bell -animesarjassa, josta Derryberry palkittiin American Anime -palkinnolla parhaasta dubbauksesta komediassa. Hän oli myös Uteliaassa Vilissä Gnocchi-kissan äänenä, sekä Nergal Jr. The Grim Adventures of Billy & Mandyssä. Hän lainasi äänensä vuonna 2008 Jim Carreyn tähdittämään animaatioelokuvaan Horton.
[muokkaa] Laulajana
Ääninäyttelemisen ohella Derryberry on toiminut laulajana ja lauluntekijänä perustamassaan country-yhtyeessä Honey Pig, jotka ovat muun muassa esiintyneet NBA otteluiden yhteydessä. Yhtyeen viimeisin levy julkaistiin helmikuussa 2008.
[muokkaa] Perhe-elämä
Derryberry on naimisissa Harvey Jordanin kanssa ja heillä on yksi lapsi.

