Deadache
| Deadache Lordi |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | huhti–kesäkuu 2008 / Sonic Pump Studios, Finnvox | |
| Julkaistu | ||
| Tuottaja(t) | Nino Laurenne | |
| Tyylilaji | hard rock heavy metal shock rock |
|
| Kesto | 45:09 | |
| Levy-yhtiö | Sony BMG |
|
| Listasijoitukset | ||
| Lordin muut julkaisut | ||
| The Arockalypse 2006 |
Deadache 2008 |
Zombilation – The Greatest Cuts 2009 |
Deadache on Lordin neljäs studioalbumi, joka julkaistiin Suomessa 29. lokakuuta 2008. Uuden albuminsa julkaisua varten Lordi myös uudisti hirviöpukunsa.[5] Deadache julkaistiin samalla viikolla noin 30 eri maassa, johon kuuluvat Euroopan maiden lisäksi muun muassa Yhdysvallat ja Japani.[6]
Levyn ensimmäinen single "Bite It Like a Bulldog" julkaistiin 3. syyskuuta 2008. Virallinen albuminjulkaisukonsertti järjestettiin Tavastia-klubilla 31. lokakuuta 2008.[7]
Sisällysluettelo |
Äänitys [muokkaa]
Lordi aloitti albumin äänittämisen huhti-toukokuussa 2008. Uutta albumia varten yhtye teki yhteensä 60 demokappaletta, joista Lordi levy-yhtiön kanssa valitsi 17 kappaletta levytettäväksi. Albumille tuli 13 kappaletta. Albumista julkaistiin kaikkiaan viisi erilaista versiota, joilla neljällä oli yksi bonuskappale. Jokaisella versiolla on eri bonuskappale. Japanilaisella versiolla toisena bonuskappaleena on aiemmin julkaistu "Beast Loose In Paradise". Kappaleita albumille ovat tehneet kaikki Lordin jäsenet.[7]
Albumin äänitykset päättyivät kesäkuussa, jonka jälkeen Lordi lähti kiertueelle Eurooppaan.[7]
Kappaleiden taustaa [muokkaa]
Levy alkaa introlla nimeltä SCG IV. Intron melodia on alunperin kappaleesta Skinner of Sinners, jota ei huolittu Deadache-levylle. Ideana oli, että Freddy Kruegeria näytellyt Robert Englund tulisi puhumaan introon. Mutta kun oli äänitysten aika, yhtye ei saanut yhteyttä Englundiin.[8]
Girls Go Chopping on nopeampi Lordi-kappale, ja se on W.A.S.P.-henkinen.[9]
Bite It Like a Bulldog on ensimmäinen Lordin kappale, jonka sävellyksessä oli mukana yhtyeen basisti OX. Levy-yhtiö päätti tehdä Bite It Like a Bulldogista levyn ensimmäisen singlen, koska se on "tuttua Lordia".[10]
Monsters Keep Me Company on yksi viimeisistä levylle kirjoitetuista kappaleista. Monsters Keep Me Company on ensimmäinen kappale Lordilta, jonka sanat kertovat tosielämän tunteista. Kappaleessa viitataan muun muassa euroviisuvoitta tunnelmiin. Kappaleen nimi oli alunperin Ghosts Will Keep Me Company.[11]
Man Skin Boots on tribuuttia Sharon Osbournelle. Kappaleessa on kuultavissa vaikutteita Rob Zombielta sekä Peer Güntiltä. Kappaleen riffi on vuodelta 1991.[12]
Dr. Sin Is In-kappaletta on isnpiroinut Twisted Sister sekä AC/DC, erityisesti Twisted Sisterin What You Don´t Know (Sure Can Hurt You).[13]
The Ghosts of the Heceta Head kappale kertoo majakasta nimeltä Heceta Head, joka sijaitsee Yhdysvaltojen osavaltio Oregonin saarella. Heceta Head on nykyisin hotelli. Paikallisen tarinan mukaan majakassa on asuu Gray Lady niminen kummitus, joka on kiltti kummitus ja siivoilee majakkaa. The Ghosts of the Heceta Head-kappaleessa majakkaan tulee ilkeitä kummituksia, jotka ajaa Gray Ladyn pois.[14]
Evilyn kertoo fiktiivisestä henkilöstä, joka on syvästi uskonnollinen. Evilyn päättää lähteä Jumalan nimissä murhaamaan syntisiä, koska syntiset kuuluvat helvettiin. Evilyn haluaa murhillaan nopeuttaa syntisten helvettiin joutumista. Putaansuu oli alunperin sävelttänyt kappaleen Hanna Pakariselle yhdeksi vaihtoehdoksi euroviisuja varten. Mutta Putaansuu ei saanut kappaletta ajoissa valmiiksi, ja lopulta se päätyi Lordin levylle hitaammalla tempolla.[15]
The Rebirth of the Countess on Awan säveltämä pianosoolo. Kappaleessa on ranskankielisen puheosuus. Puheosuuden käänsi ranskaksi ja puhui Sandra Mittica. Puheosuus on tarina kreivittärestä, joka tapetaan giljotiinissa. Kappaleen lopussa kuullaan, kun kreivittären pää putoaa maahan. Pään putoamisen ääniefekti saatiin aikaiseksi siten, että studion lattialle heitettiin Putaansuun New rock-merkkinen kenkä.[16]
Raise Hell in Heaven-kappaleessa yhtye ihmettelee sitä, kun he joutuvat joka levyllä todistamaan olemassaolonsa oikeutusta.[17]
Deadache-kappaleen nimessä on yhdistetty sanat dead sekä headache. Deadache-sana on slangisana, ja se tarkoittaa kuolemanväsynyttä. Kappale kertoo sarjamurhaaja Ed Geinistä.[18]
The Devil Hides Behind Her Smile on tribuuttia The Phantom of the Opera-musikaalille sekä Painajainen Elm Streetillä-elokuvien tunnusmusiikille. Kappale on Lordin ensimmäinen, jossa Putaansuu laulaa puhtaasti.[19]
Missing Miss Charlene kertoo tarinan kylästä, ja eräs kylän pikkutyttö on kadonnut. Kyläläiset epäilevät erään hullun olevan syypää tytön katoamiseen. Kappaleessa "Missing Miss Charlene" kuullaan lapsikuoron laulua, ja kappaleen outron lauluosuus on äänitetty jo vuonna 1986 ja sillä laulaa muun muassa Tomi Putaansuu 12-vuotiaana. Kappaleen nimi oli alunperin Missing Miss Christine. Mutta nimi vaihdettiin Missing Miss Charleneksi, koska alkuperäinen nimi toi mieleen Kissin kappaleen Christine Sixteen.[20]
Vastaanotto [muokkaa]
Lordi ilmoitti ennen levyn ilmestymistä olevansa tietoinen siitä, ettei Deadache tulisi ainakaan Suomessa myymään edeltäjänsä tavoin. "Se on sanomattakin selvää, että viisut vääristivät edellislevyn tilannetta ja tämä ei voi myydä missään tapauksessa saman verran Euroopassa tai varsinkaan Suomessa. Tiedämme, että todennäköisesti Suomessa levy leimataan flopiksi, vaikka se myisi tuplaplatinaa, kun se ei myy 100 000 kappaletta", Tomi Putaansuu sanoi Iltalehdessä elokuussa 2008.[21]
Suomalaisten musiikkilehtien keskuudessa Deadache sai hyvän vastaanoton. Levyä luonnehdittiin edeltäjäänsä vahvemmaksi ja yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Myös yhtyeen aiempaa synkempää tyyliä pidettiin hyvänä ratkaisuna.[22]
Menestyminen [muokkaa]
Deadache ei menestynyt kaupallisesti yhtä hyvin, kuin edeltäjänsä The Arockalypse. Suomessa albumi nousi julkaisuviikollaan albumilistan 5. sijalle, mutta putosi jo seuraavalla viikolla 20. sijalle. Kolmannella viikolla levy oli pudonnut jo sijalle 37.Suomen virallinen lista
Deadache pääsi Suomen lisäksi listoille muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Virossa, Isossa-Britanniassa ja Itävallassa. Yhdysvalloissa albumia myytiin vuoden 2008 marraskuun puoleenväliin mennessä vain 1700 kappaletta.[23]
Sijoitukset Suomen virallisella albumilistalla [muokkaa]
- 47/2008 37.
- 46/2008 20.
- 45/2008 5.
Kappaleet [muokkaa]
- SCG IV – 00:42 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi)
- Girls Go Chopping – 04:02 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Bite It Like a Bulldog – 03:29 (säv. Mr. Lordi, OX, san. Mr. Lordi)
- Monsters Keep Me Company – 05:28 (säv. Mr. Lordi, Kita, Amen, san. Mr. Lordi)
- Man Skin Boots – 03:42 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Dr. Sin Is In – 03:47 (säv. Kita, Amen, san. Mr. Lordi)
- The Ghosts of the Heceta Head – 03:38 (säv. Mr. Lordi, Amen, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Evilyn – 04:00 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi)
- The Rebirth of the Countess – 01:59 (säv. Awa, san. Mr. Lordi, Awa)
- Raise Hell in Heaven – 03:32 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Deadache – 03:28 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi, Lipp)
- The Devil Hides Behind Her Smile – 04:12 (säv. Mr. Lordi, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Missing Miss Charlene – 05:10 (säv. Mr. Lordi, PK Hell, san. Mr. Lordi, Lipp)
Bonuskappaleet [muokkaa]
Albumista julkaistiin neljä erilaista versiota. Jokaisen version julkaisee eri levy-yhtiö ja ne on tarkoitettu eri maiden markkinoille. Jokaisella versiolla tulee olemaan myös yksi bonuskappale, joka on joka versiolla eri. Japanilaisessa versiossa on kaksi bonuskappaletta, toisena bonuskappaleena julkaistaan Dark Floors-elokuvan tunnuskappale "Beast Loose In Paradise". Albumien eri painoksilla julkaistavat bonuskappaleet ovat:
- The House – 04:15 (säv. Neumann, san. Mr. Lordi, Lipp) (suomalainen versio)
- Hate At First Sight – 03:33 (säv. Kita, Amen, san. Mr. Lordi, Lipp) (Digipack) (Digipack-version mukana tulee Suomessa sekä Saksassa pahvinen Mr. Lordi-maski)
- "Dead Bugs Bite" (iTunes-versio)
- Where's The Dragon – 03:01 (säv. Kita, OX, Lipp, san. Mr. Lordi, Lipp)
- Beast Loose In Paradise - 3:09 (Japanilainen versio) [7]
Japanin rajoitetun painoksen bonus-DVD [muokkaa]
Japanissa julkaistiin Deadachesta rajoitettu painos, joka sisältää seuraavat Lordin musiikkivideot. DVD sisältää kaikki Lordin tähän asti julkaistut musiikkivideot lukuun ottamatta Hard Rock Hallelujah Eurovision Editionia vuodelta 2007.
- "Would You Love a Monsterman?" (2002)
- "Devil is a Loser" (2003)
- "Blood Red Sandman" (2004)
- "Hard Rock Hallelujah" (2006)
- "Who's Your Daddy?" (2006)
- "Would You Love a Monsterman 2006" (2006)
- "It Snows in Hell" (2006)
- "Bite It Like a Bulldog" (2008)
Singlet [muokkaa]
- Bite It Like a Bulldog (3. syyskuuta 2008)
- Deadache (10. joulukuuta 2008)
Musiikkivideot [muokkaa]
- Bite It Like a Bulldog (2008)
Kokoonpano [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ GUN Records GUN Records. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Lordin uusi albumi ilmestyy lokakuussa 18.6.2008. Iltalehti. Viitattu 18.6.2008.
- ↑ Lordi: Deadache Musiikkituottajat ry.
- ↑ Lordi otti nihkeän lähdön Britanniassa 4.11.2008. Iltalehti. Viitattu 8.10.2008.
- ↑ HIM ja Lordi Amerikan kiertueella. Soundi, , nro 9/2007. Helsinki: A-lehdet.
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; viitettäIL-180808ei löytynyt - ↑ a b c d MonsterDiscoHell Viitattu 9.7.2008.
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 1/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 1/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 1/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 1/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 2/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 2/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 2/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 2/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 3/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 3/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 3/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 4/4
- ↑ Lordi & Kita esittelevät Deadachen Radio Rockilla - Osa 4/4
- ↑ Lordi sai uudet kasvot! 28.8.2008. Iltalehti. Viitattu 28.8.2008.
- ↑ Levyarvostelu: Lordi - Deadache 10/2008. Soundi. Viitattu 24.10.2008.
- ↑ Lordin uusi levy floppasi rankasti 13.11.2008. MTV3. Viitattu 13.11.2008.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Lordin uusi albumi on nimeltään Deadache 18.8.2008. Sony BMG. Viitattu 24.8.2008.
- Lordi kertoi uudesta albumista 18.6.2008. Soundi. Viitattu 18.6.2008.
Sivulta puuttuu