De dicto ja de re

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

De dicto ja de re ovat latinankielisiä termejä, jotka kuvaavat merkittäviä eroja intensionaalisten ilmaisujen välillä.[1] Erottelua käytetään tyypillisesti uskomuksista: uskomus on de dicto -uskomus, jos sen katsotaan kohdistuvan jonkun proposition totuuteen, ja de re -uskomus, jos sen katsotaan kohdistuvan olioon.[2] Erot ovat merkityksellisiä kielifilosofian ja metafysiikan kannalta.

Termin de dicto sananmukainen käännös on ”sanasta”, ja termin de re käännös ”asiasta”.[2] Alkuperäisten latinankielisten ilmaisujen merkitysten tunteminen on hyödyksi termien merkitsemien erojen ymmärtämisen kannalta. Ero on helpointa ymmärtää käsittelemällä esimerkkejä erilaisista intensionaalisista konteksteista: ajattelun konteksti, haluamisen konteksti, ja modaliteetin konteksti.

Ajattelun konteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lause ”Pekka uskoo, että joku aikoo surmata hänet” voidaan tulkita kahdella tavalla. Ensimmäisessä tulkinnassa ”joku” on määrittelemätön, ja Pekka kärsii yleisestä vainoharhaisuudesta; hän uskoo, että on olemassa henkilö, joka aikoo surmata hänet, mutta hänellä ei välttämättä ole uskomusta siitä, kuka tämä henkilö olisi. Pekka siis uskoo, että väittämä ”joku aikoo surmata Pekan” on tosi. Tämä on de dicto -tulkinta: se koskee jonkun lauseen (sanojen, dicto) totuutta.

Toisessa tulkinnassa ”joku” on joku määritelty yksittäinen henkilö. Pekalla on joku tietty henkilö mielessään, ja hän uskoo, että tämä henkilö aikoo surmata hänet. Tämä on de re - tulkinta: se koskee jotain oliota tai asiaa (re), ja esittää väittämän, että tämä tietty asia on jollakin tavalla.

Ajattelun kontekstissa ero selittää, miksi ihmisillä voi joskus olla keskenään näennäisesti ristiriitaisia uskomuksia. Ajatellaan esimerkiksi, että Lois Lane uskoo Clark Kentin olevan heikompi kuin Teräsmies. Koska Clark Kent kuitenkin tosiasiassa on Teräsmies, de re -tulkinnalla Loisin uskomus on kestämätön; nimet ”Clark Kent” ja ”Teräsmies” osoittavat samaa ihmisyksilöä, eikä ihminen (tai superihminen) voi olla itseään vahvempi. De dicto -tulkinnalla uskomus voi kuitenkin olla täysin järkevä, koska Lois ei tiedä, että Clark Kent ja Teräsmies ovat sama henkilö.

Haluamisen konteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lause ”Liisa haluaa naida Suomen lihavimman miehen” voidaan tulkita kahdella tavalla. Ensimmäisen tulkinnan mukaan Liisalla olisi päähänpinttymä (kenties jostain fetissistä johtuen) siitä, että hänen on mentävä naimisiin Suomen lihavimman miehen kanssa, kuka tämä sitten onkaan. Tämän tulkinnan mukaan lause kertoo meille, että Liisalla on tietty halu; hän haluaa, että tietystä tilanteesta, eli ”Liisa menee naimisiin Suomen lihavimman miehen kanssa”, tulisi totta. Halu suuntautuu tähän tilanteeseen, riippumatta siitä kuinka se saavutetaan. Toisen tulkinnan mukaan Liisa haluaa mennä naimisiin tietyn miehen kanssa, ja tämä mies nyt sattuu olemaan Suomen lihavin. Liisa haluaa tämän miehen, ja haluaa, että tämä menee naimisiin hänen kanssaan. Jälleen, ensimmäinen tulkinta, ”Liisa haluaa naida Suomen lihavimman miehen” on de dicto -tulkinta, ja toinen tulkinta, ”Suomen lihavimpaan mieheen pätee, että Liisa haluaa naida hänet”, on de re -tulkinta.

Eräs tapa selventää eroa on kysyä, mitä Liisa haluaisi, jos se mies joka on Suomen lihavin alkuperäisen lauseen hetkellä pudottaakin painoaan niin ettei enää ole Suomen lihavin. Jos Liisa haluaa edelleen mennä naimisiin tämän miehen kanssa, eli muutos ei aiheuta muutosta itse halussa, silloin hänen voidaan katsoa alun perin tarkoittaneen lausetta de re -merkityksessä. Jos Liisa ei enää haluaisi naida tätä miestä vaan sen sijaan sen miehen, joka nyt olisi Suomen lihavin, ja näkisi tämän alkuperäisen halun jatkumona, silloin hänen voidaan katsoa alun perin tarkoittaneen lausetta de dicto -merkityksessä

Modaliteetin konteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lause ”planeettojen lukumäärä aurinkokunnassamme on välttämättä parillinen” voidaan jälleen tulkita kahdella tavalla. Ensimmäisen tulkinnan mukaan asiat eivät olisi voineet mennä toisin, eli niin, että planeettojen lukumäärä aurinkokunnassamme olisikin pariton. Väittämä on mitä ilmeisimmin väärä. Selvästikin olisi voinut käydä niin, että aurinkokunnassamme olisikin kahdeksan sijasta esimerkiksi seitsemän planeettaa (tai yhdeksän: Pluto pudotettiin planeettojen joukosta vasta vuonna 2006). Toisen tulkinnan mukaan asiat eivät olisi millään voineet mennä toisin, koska luku kahdeksan on välttämättä parillinen luku. Väittämä on mitä ilmeisimmin oikein. Vaikka asiat olisivat menneet kuinka, ei ole mitenkään mahdollista, että luku kahdeksan olisi pariton. Luvun kahdeksan parillisuus vaikuttaa välttämättömältä tosiasialta. Tulkinnoista ensimmäinen, joka vaikuttaa tuottavan epätoden väittämän, on de dicto -tulkinta, ja jälkimmäinen, joka vaikuttaa tuottavan toden väittämän, on de re -tulkinta.

Modaalilauseiden de dicto ja de re -tulkintatavat on alettu erottaa 1100-luvulta lähtien. Erottelu liittyy osittain aristoteelisen logiikan eli syllogistiikan ongelmiin modaalilauseiden yhteydessä: jotkut modaalisyllogismit ja päättelysäännöt vaikuttavat hyväksyttäviltä vain de dicto -tulkinnan mukaisesti. Modaalisyllogistiikka pyrittiin pelastamaan tulkitsemalla, että se koskisi vain sellaisia modaalilauseita, joissa de dicto/de re -erottelu ei ole merkitsevä. Myöhemmin de re -tulkinta jaettiin kahtia sen mukaan, viittaavatko subjektitermit vain aktuaalisiin olioihin, vai aktuaalisiin tai mahdollisiin olioihin.[3]

De dicto ja de re ilmaistuna modaalilogiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modaalilogiikassa de dicto ja de re voidaan esittää sijoittamalla kvanttori de dicto -lauseen modaliteetin jälkeen ja ennen de re -lauseen modaliteettia. Esimerkiksi:

De dicto: \Box \exists{x} A Välttämättä, jokin x on sellainen että A
De re: \exists{x} \Box A Jokin x on sellainen, että välttämättä A

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raatikainen, Panu (toim.): De dicto / de re Ajattelu – kieli - merkitys. Viitattu 20. marraskuuta 2007.
  2. a b Korte, Tapio: Filosofian keskeistä terminologiaa Johdatus filosofiaan sl. 2006. Viitattu 20. marraskuuta 2007.
  3. Knuuttila, Simo: ”Aristoteles”, teoksessa Korkman, Petteri; Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 64-65. Tampere: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]