David Fleay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Fleay vuonna 1954.

David Fleay (6. tammikuuta 1907, Ballarat, Victoria7. elokuuta 1993, West Burleigh, Queensland)[1] oli australialainen eläintieteilijä ja vankeudessa elävien uhanalaisten lajien lisääntymisen pioneeri. Hän muun muassa sai ensimmäisenä ihmisenä vangitut vesinokkaeläimet lisääntymään.

Fleay syntyi Ballaratissa ja kiinnostui jo nuorena Australian eläimistöön. Hän lähti Melbournen yliopistoon opiskelemaan 1927 ja valmistui 1931 aineinaan eläintiede, kasvitiede ja kasvatustiede. Fleay kuvasi 1933 viimeisen elävän pussihukan, joka puri häntä, aiheuttaen Fleaylle elinikäisen arven takamukseen. Fleay anoi Tasmanian virkailijoilta lupaa vankeudessa elävien pussihukkien lisääntymisohjelmalle, mutta hänen pyyntönsä evättiin.[2]

1934 Fleaya pyydettiin suunnittelemaan ja johtamaan Melbournen eläintarhan uutta osaa. Fleayn kolmen ja puolen vuoden työskentelynsä aikana useat lajit, joita ei oltu aikaisemmin saatu lisääntymään vankeudessa, saivat Fleayn ansiosta jälkikasvua. Näihin kuuluivat muun muassa emu, pensaskana ja koala. Fleay myös rakensi ensimmäisen platypusarynsa eli vesinokkaeläimille tarkoitetun jokitankin. Fleay joutui kuitenkin erimielisyyksiin eläintarhan johdon kanssa ja hänet erotettiin 1937. Tämän jälkeen hän siirtyi työskentelemään Healesville Sanctuaryyn, jossa hänen onnistui ensimmäisenä saada vesinokkaeläimet lisääntymään vankeudessa. Fleay kirjoitti useita kirjoja työstään: "We Breed the Platypus" ja "Observations on the Breeding of the Platypus in Captivity" julkaistiin 1944 ja "Gliders of the Gum Trees" muutamaa vuotta myöhemmin 1947. Fleay erotettiin tehtävästään 1948 kun hänen perusteettomasti väitettiin lahjoittaneen Healsvillen eläimiä Amerikkaan. Hänet otettiin myöhemmin takaisin huomattavasti aikaisempaa pienempiin tehtäviin.[2]

Fleay ylläpiti omaa yksityistä eläinkokoelmaansa kunnes 1951 Victorian hallituksen lakimuutos pakotti hänet siirtämään kokoelmansa muualle. Hän löysi sopivan maa-alueen Gold Coastilta, Queenslandista ja perusti David Fleay Wildlife Parkin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fleay, David Howells (1907 - 1993) Encyclopedia of Australian Science and Innovation. 20 October 1993. Viitattu 9.9.2022. (englanniksi)
  2. a b 50 Years Wild 5.10.2006. Queensland Government. Viitattu 25.4.2008. (englanniksi)
  3. The move to Fleay's 28.11.2003. Queensland Government. Arkistoitu 29.4.2008. Viitattu 25.4.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.