Dave Garroway

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dave Garroway
Dave garroway publicity photo 1950s.JPG
Syntynyt 13. heinäkuuta 1913
Schenectady, New York, Yhdysvallat
Kuollut 21. heinäkuuta 1982 (69 vuotta)
Swarthmore, Pennsylvania
Kansallisuus Flag of the United States.svg Yhdysvaltalainen
Ammatti juontaja

Dave Garroway (13. heinäkuuta 1913 Schenectady, New York21. heinäkuuta 1982 Swarthmore, Pennsylvania) oli yhdysvaltalainen radio- ja televisiojuontaja. Hän oli NBC:n Today-ohjelman alkuperäinen isäntä, jota tehtävää hän hoiti tammikuusta 1952 toukokuuhun 1961.[1]

Ennen Todayta Garroway oli ollut chicagolaisella WMAQ-radioasemalla, jonka jälkeen hän oli tehnyt Garroway at Large -televisio-ohjelmaa. Samanaikaisesti Todayn kanssa Garroway isännöi televisiossa Wide, Wide Worldia (1955–1958) ja radiossa Monitoria. Myös Garroway at Largea tehtiin vielä yhden kauden ajan 1953–1954. Todayn päättymisen jälkeen Garroway esiintyi edelleen televisiossa eri ohjelmissa, mutta ei enää saavuttanut entistä suosiotaan[2] Garroway teki itsemurhan 69-vuotiaan vuonna 1982. Hänellä on kaksi tähteä Hollywood Walk of Famella.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wallace, Charles P.: Dave Garroway Los Angeles Times. Viitattu 11.10.2010. (englanniksi)
  2. Sternberg, Joel: Garroway at Large The Museum of Broadcast Communications. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.