Danisco
Danisco on tanskalainen elintarviketeollisuusyhtymä, jonka liikevaihto oli 30. huhtikuuta 2007 päättyneellä tilikaudella 20 360 miljoonaa Tanskan kruunua ja jolla oli noin 10 000 työntekijää. Yhtiö tuottaa muun muassa entsyymejä, stabilisaattoreita ja makeutusaineita, kuten ksylitolia ja fruktoosia. Yhtiön pääkonttori on Kööpenhaminassa.
Yhtiö kuuluu Tanskan 20 suurimman OMX:ssa noteeratun pörssiyhtiön joukkoon.
Tammikuussa 2011 monikansallinen kemian- ja lääkealan teollisuusyritys DuPont ilmoitti jättäneensä Daniscosta ostotarjouksen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Danisco Suomessa
Danisco myi heinäkuussa 2008 sokeriliiketoimintansa saksalaiselle Nordzuckerille. Kauppaan sisältyi myös Suomen Sokerin Kirkkonummen tehdas, josta on käytetty myös nimeä Porkkalan tehdas. Tehdas sijaitsee tosin Upinniemellä.
Genencor International on Daniscon tytäryhtiö, jolla on Suomessa muun muassa entsyymituotantoa. Tuotantolaitokset ovat Hangossa, Jämsänkoskella, Naantalissa, Jokioisilla ja Vaasassa. Lisäksi on toimipiste Kirkkonummen Kantvikissa.
Vuonna 1982 perustettu Genencor International on aiemmin ollut Suomen Sokerin, sittemmin Daniscon omistaman Cultorin ja yhdysvaltalaisen Eastman Kodak Companyn (myöhemmin Eastman Chemical Companyn) omistama. Danisco osti Genencorin koko osakekannan vuonna 2005.
Danisco Sweeteners valmistaa makeutusaineita Kotkassa.
[muokkaa] Tehtaat
[muokkaa] Sokeritehtaat
- Danisco Sugar Anklam, Saksa
- Danisco Sugar Arlöv, Ruotsi
- Danisco Sugar Kedainiai, Liettua
- Danisco Sugar Nakskov, Tanska
- Danisco Sugar Nykøbing, Tanska
- Danisco Sugar Örtofta, Ruotsi
- Sucros Oy, Säkylä, Suomi
- Danisco Sweeteners Oy, Kotka
- Kirkkonummi, Suomi
[muokkaa] Suljetut tehtaat
Euroopan unioni pienensi sokerikiintiöitä ja tehtaita jouduttiin sulkemaan.
- Danisco Sugar Panevėžys, Liettua, suljettu 2007 sokerikiintiön supistamisen vuoksi[1]
- Sucros Oy, Salo, Suomi, juurikassokerin tuotanto lopetettu 2006 sokerikiintiön supistumisen vuoksi.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ foodnavigator.com: Danisco consolidates Lithuanian sugar production 12.11.2007. Viitattu 18.3.2009.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Daniscon kotisivut (englanniksi)
- Genencorin kotisivut (englanniksi)
- Nordzucker AG (englanniksi)
- Eurosugar: Nordzucker (englanniksi)
Sivulta puuttuu