Daniel Steibelt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Daniel Steibelt

Daniel Steibelt (22. lokakuuta 1765 Berliini2. lokakuuta 1823 Pietari)[1] oli saksalainen pianisti ja säveltäjä. Steibeltilla ei ollut merkittäviä opettajia, mutta hän oli jo noin 20-vuotiaana vakiinnuttanut asemansa Pariisin musiikkielämässä pianistina ja muun muassa oopperoiden säveltäjänä. Hän vaikutti uransa aikana myös Englannissa, Hollannissa, Prahassa, Berliinissä, Wienissä, jossa hän kilpaili vaatimattomalla menestyksellä Beethovenin kanssa, ja lopulta Pietarissa, jossa hän asui vuodesta 1810 elämänsä loppuun. Pietarissa esitettiin monia Steibeltin säveltämiä oopperoita. Steibelt oli naimisissa englantilaisen tamburiininsoittajan kanssa, joka esiintyi hänen kanssaan yhdessä lähes joka konsertissa. Tälle poikkeukselliselle duokokoonpanolle Steibelt sävelsi erityisiä "bakkanaaleja". Vuoden 1814 jälkeen Steibelt lakkasi esiintymästä ja teki poikkeuksen vain kahdeksannen pianokonserttonsa kantaesityksessä.[2]

Steibelt oli erikoinen persoona, jota monet pitivät ilveilijänä ja huijarina. Hän oli turhamainen ja huonokäytöksinen. Steibelt muun muassa teeskenteli kotimaassaan Saksassa olevansa kielitaidoton ulkomaalainen. Hän velkaantui, syyllistyi petokseen kustantajaansa kohtaan ja lienee kärsinyt jonkinlaisesta kleptomaniasta.[2]

Pianistina Steibeltin aseita olivat aikaansa edellä ollut pedaalinkäyttö ja myrskyisät tremolot. Toisaalta ajan muusikot olivat laajalti yhtä mieltä, että Steibelt ei osannut esittää hitaita osia. Hänen pianosonaateissaan onkin usein vain kaksi nopeaa osaa. Myös Steibeltin vasenta kättä arvosteltiin heikoksi, vaikka hänen soittonsa olikin tulista ja siinä oli omaperäistä lavasäteilyä.[2]

Steibeltin sävellysten taso vaihtelee suuresti, mutta muutamissa niistä on poikkeuksellista mielikuvituksen lentoa. Hänen pianokappaleensa istuvat soittimelle hyvin ja ovat täynnä romanttisia oivalluksia. Steibeltin kahdeksas pianokonsertto (1820, neljä vuotta ennen Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa) on Busonin konserton ohella ainoa pianokonsertto, jossa on kuorofinaali.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 523. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8. (englanniksi)
  2. a b c d Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 74-77. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8. (englanniksi)