Damaramaa
Damaramaa on alue Luoteis-Namibiassa, jota suunniteltiin damara-heimon eli hereroiden kotimaaksi. Siellä sijaitsi apartheid-politiikan aikana bantustan. Damaramaa tunnetaan muun muassa harvinaisesta aavikolle sopeutuneesta norsupopulaatiosta. Alue sijaitsee lähellä Etoshan kansallispuistoa.
Eteläisessä Damaramaassa on vuoria ja kaksi suurta tulivuoren kraatteria, jotka ovat kaikki muodostuneet miljoonia vuosia sitten. Alueella on monenlaisia kivimuodostumia: esimerkiksi urkupillejä muistuttavat kivet ja kivettynyt metsä.[1] Brandberg on koko Namibian korkein vuori ja josta löytyy kalliomaalauksia.[1] Alueella on muuallakin kalliomaalauksia ja niistä on päätelty, että siellä on asunut metsästäjä-keräilijöitä yli 7000 vuotta sitten.[1]
Eläimistö [muokkaa]
Namibin aavikon norsupopulaation yksilöt eroavat muista savanninorsuista lähinnä pienemmän kokonsa sekä paksumpien ja pitempien jalkojensa vuoksi[2][3]. Niin kutsuttua "aavikkonorsua" ei kuitenkaan pidetä omana alalajinaan.
Damaramaassa elää myös musta sarvikuono, jota ei esiinny missään muualla.[1] Siellä on myös joitakin muita endeemisiä eläinlajeja, kuten mustanaamainen impala ja useita lintulajeja.[1] Lisäksi savanneilla asuu useita tavallisia eläinlajeja: leijona, leopardi, hyeena, kirahvi ja niin edelleen. Lintulajisto on monipuolinen, esimerkiksi petolintulajeja löytyy 33 erilaista.[1]
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Damaramaa Wikimedia Commonsissa- Mineralienatlas Lexikon: Damaraland in Namibia
- Flags of the World: Damara (Namibia)
- Namibia Guide: Damaraland