Dalmatiankoira
| Dalmatiankoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Kroatia[1] (nimetty Kroatiaan kuuluvan Dalmatian mukaan) |
| Määrä | Suomessa rekisteröity n. 8 500[2] |
| Rodun syntyaika | mahdollisesti jopa kaksi tuhatta vuotta sitten |
| Alkuperäinen käyttö | vaunukoira, vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | 12–17 vuotta |
| Muita nimityksiä | dalmatialainen, dalkku, dalmis, dallu, dalmatinski pas, dalmatinac, Dalmatian, dalmatien, Dalmatiner, dálmata, dalmaatsia koer |
| FCI-luokitus |
ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 3 Sukulaisrodut #153 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | urokset 27–32 kg, nartut 24–29 kg |
| Säkäkorkeus | 54–61 cm |
| Väritys | valkoinen pohjaväri mustin tai ruskein täplin |
Dalmatiankoira (kroatiaksi dalmatinski pas) eli dalmatialainen (kroatiaksi dalmatinac) on vanha, mahdollisesti Kroatian[1] alueelta peräisin oleva keskikokoinen koirarotu, jonka tunnistaa helposti valkoisesta tummatäplikkäästä turkista. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 6 eli ajaviin ja jäljestäviin koiriin, vaikka rodulla ei enää nykyään ole metsästysominaisuuksia.[3]
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dalmatiankoira on keskikokoinen, lihaksikas ja kestävätyyppinen koira. Sen säkäkorkeus on 54–61 cm ja paino 24–32 kg. Sukupuolileiman tulee olla selvä. Dalmatiankoiran turkki on lyhyt, karkea ja pohjaväriltään valkoinen. Turkki on helppohoitoinen eikä erityistä karvanlähtöaikaa ole, vaan karvaa lähtee ympäri vuoden. Kirsu on mustatäpläisillä koirilla musta ja ruskeatäpläisillä ruskea. Dalmatiankoiran käpälät ovat pyöreät ja tiiviit. Kynnet ovat joko valkoiset tai samanväriset kuin koiran laikut. Silmät ovat ruskeat tai siniset, tosin siniset silmät ovat joissakin maissa rotumääritelmän vastaiset. Korvat ovat ohuet ja pyöreäkärkiset, pää pitkänmallinen ja vahva.[4]
Dalmatiankoiran tunnusmerkki ovat valkoisessa turkissa olevat pyöreät, selvästi erottuvat mustat tai ruskeat (maksanväriset) laikut. Laikkujen tulisi olla jakautunut mahdollisimman tasaisesti eri puolille turkkia. Dalmatialaisen pilkut voivat olla myös vaaleankeltaiset (lemon) tai vaaleanoranssit (orange). Näitä rotumääritelmä ei kuitenkaan hyväksy. Virheeksi katsotaan myös sekavärisyys eli se, että koiralla on sekä ruskeita että mustia pilkkuja. Pennut syntyvät kokonaan valkoisina, pilkut ilmaantuvat 2-4 viikon iässä.[5]
-
Mustapilkkuinen -
Ruskeapilkkuinen
.jpg)
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on luonteeltaan ystävällinen ja vilkas. Ne rakastavat liikuntaa ja vaativat aktivointia. Dalmatiankoirat ovat tunnettuja uskollisuudestaan, hyvämuistisuudestaan ja kiltteydestään, eivätkä ne ole aggressiivisia, arkoja tai hermostuneita. Ne voivat olla hyvin innostuneita vieraita kohtaan, mutta käyttäytyvät silti ystävällisesti.
Monien muiden älykkäiden koirien tapaan dalmatiankoirille kannattaa antaa virikkeitä, tai ne saattavat touhuta itsekseen pahoin seurauksin. Dalmatiankoira on todella kestävä ja nopea juoksija ja tarvitsee paljon liikuntaa. Sopivia dalmatialaisen kanssa harrastettavia lajeja ovat esimerkiksi agility ja toko. Dalmatialainen on nopea oppimaan, ja sen motivoiminen mm. ruoan avulla on yleensä helppoa. Dalmatialainen on kohtalaisen voimakastahtoinen koira, joten yhteistyön eteen joutuu näkemään jonkin verran vaivaa. Kekseliäs koirarotu keksii myös mieluusti omia variaatioita jo opetetuista asioista. Dalmatialaisen voi kouluttaa myös pelastuskoiraksi tai näyttelykoiraksi.
Dalmatialainen sopii myös perhekoiraksi, mutta sen peruskoulutusta ei tule laiminlyödä. Dalmatialainen ei automaattisesti ole lapsiystävällinen, vaan vaatii kuitenkin kaikkien muiden koirien tapaan totuttelua lapsiin. Yleisesti hyvin sosiaalisena koirana se touhuaa mieluusti kaikenikäisten kanssa.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dalmatiankoiran alkuperä on edelleen arvausten varassa, mutta sen alkuperäseuduksi arvellaan Välimeren tai Kroatian aluetta. Rotu nimettiin 1700-luvulla Dalmatian maakunnan mukaan, joka tuolloin oli osa Venetsian tasavaltaa, mutta nykyään se kuuluu Kroatiaan. Samanlaisia koiria tiedetään arkeologisten löytöjen perusteella kasvatetun jopa muinaisessa Egyptissä, muttei tiedetä olivatko nämä koirat sukua nykydalmatialaisille. Vuonna 1755 Buffon kutsui rotua nimillä Canis familiaris bengalensis (bengalinkoira) ja braque du Bengal l. braque de Bengale (bengalinseisoja).[6][7] Englantilainen Vero Shaw teki vuonna 1882 ensimmäisen dalmatiankoiran rotumääritelmän, joka oli pohjana kahdeksan vuotta myöhemmin laaditulle ensimmäiselle viralliselle määritelmälle.
Historiansa aikana dalmatialaista on käytetty hyvin monenlaisissa tehtävissä lintukoirasta lammaspaimeneen ja tuhoeläinten torjujaan. Sen ehkä tunnetuin käyttötarkoitus on kuitenkin vaunu- ja vahtikoira. Koira juoksi hevosvaunujen alla tai vierellä, auttoi hevosten ohjailussa ja vahti isäntänsä omaisuutta lepotaukojen aikana. Ylempisäätyiset pitivät dalmatiankoiria myös yksinomaan niiden huomiota herättävän ulkonäön vuoksi. Etenkin Yhdysvalloissa rotu yhdistetään usein palokuntaan, ja siitä käytetään nimitystä firehouse dog. Dalmatialaisen ura palokunnassa liittyy ilmeisesti sen tehtävään vaunukoirana, sillä ensimmäiset paloautot olivat hevosvetoisia.
Nykyään dalmatiankoiria käytetään ainoastaan seurakoiriksi. Metsästysominaisuuksia rodulla ei ole. Rodun suosio nousi huimasti Dodie Smithin julkaiseman lastenkirjan Satayksi dalmatiankoiraa (1956) ja siihen perustuvien Disneyn elokuvasovitusten myötä.
Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodun sopusuhtaisen ja liioittelemattoman ulkomuodon takia dalmatialaisilla ilmenee harvoin rakenteellisia vikoja. Dalmatiankoiran yleisimpiä, perinnöllisiä sairauksia ovat kuurous ja allergiat. Sinisilmäisyyden ja kuurouden välillä on voimakas yhteys. Dalmatiankoira on yleensä pitkäikäinen rotu.
Rodun tilanne Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa oli tammikuussa 2007 rekisteröityjä dalmatiankoiria runsaat 6 300 yksilöä. Yleisin väri on edelleen valkoinen pohjaväri mustin täplin. Tätä värimuunnosta on rekisteröity runsaat 4 100 yksilöä. Toista sijaa värimuunnoksissa pitää valkoinen pohjaväri ruskein pilkuin. Muita värejä on rekisteröity alle 100 yksilöä.
Ensimmäiset dalmatiankoirat tuotiin Suomeen vuonna 1957. Viimeisen kymmenen vuoden aikana dalmatiankoiran suosio on pysynyt varsin tasaisena: koiria on rekisteröity vuosittain noin 200. Vuonna 2006 dalmatialaisia rekisteröitiin 267 kappaletta.
Dalmatiankoirayhdistys Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry perustettiin vuonna 1971.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Kennelliitto: Rotumääritelmä (pdf)
- Dalmatiankoirat – Dalmatinerna ry. – Dalmatialaisten rotuyhdistys Suomessa
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b https://web.archive.org/web/20030318181715/http://www.fci.be/uploaded_files/153gb99_en.doc
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 17.3.2019)
- ↑ Dalmatiankoira Hanko Koira. Viitattu 13.6.2021.
- ↑ Rotumääritelmä kennelliitto. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 13.6.2021.
- ↑ Ulla Kokko: Koirien pikkujättiläinen, s. 424. Porvoo: WS Bookwell Oy, 2004. ISBN 951-0-25698-6. suomi
- ↑ Baron Cuvier. The Animal Kingdom. Geo B. Whittaker, Lontoo, 1827, s. 139.
- ↑ Le braque de Bengale. Bibliothèque nationale de France: Gallica.
- ↑ Rotuinfo Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry. Viitattu 13.6.2021.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dalmatian Club of America (englanniksi)
- British Dalmatian Club (englanniksi)
- The Dalmatian Owner's Guide (englanniksi)
| ||||||||||||||||||