DMX (valaistus)
DMX 512 (Digital MultipleX) on valaistustekniikassa käytettävä digitaalinen sarjaprotokolla. Se on lähes kokonaan korvannut vanhan analogisen ohjausprotokollan, joka perustui 0-10 voltin jännitevaihteluun. Digitaalisuus on myös mahdollistanut kokonaan uusia käyttötapoja muun muassa liikkuvien valonheittimien ohjaamisen perinteisten himmentimien lisäksi.
DMX 512 -protokollassa on 512 kappaletta 8-bittisiä kanavia. Jotkut toiminnot kuten liikkuvien valonheittimien kääntyminen panorointi ja tilttaaminen vaativat suurempaa tarkkuutta kuin 8-bittiä. Tällöin on mahdollista yhdistää kaksi DMX-kanavaa yhdeksi 16-bittiseksi kanavaksi. Kukin ohjattava laite käyttää yhden tai useampia DMX-kanavia. Esimerkiksi himmentimissä tyypillisesti jokaista himmenninkanavaa ohjataan omalla DMX-kanavalla. Liikkuvissa valonheittimissä puolestaan ohjataan kutakin toimintoa (esimerkiksi kääntyminen x- ja y-suunnissa, väri, sulkija...) omalla kanavalla.
DMX-laitteen osoite määrää aloituskanavan. Eri laitteissa on erilaiset tavat määritellä osoite. Yleisimpiä ovat dip-kytkimet, kiertokytkimet ja digitaaliset numeronäytöt. Laite käyttää tarvitsemansa määrän kanavia lähtien aloituskanavasta.
DMX:n kanssa käytettävä liitin on 5-napainen xlr-liitin. Useimmissa laitteissa navat 4 ja 5 eivät kuitenkaan ole käytössä. Monet valmistajat ovat siirtyneet käyttämään laitteissaan alkuperäisen DMX-standardin vastaisesti äänentoistosta tuttuja kolminapaisia xlr-liittimiä. Äänen siirtoon tarkoitettu kaapeli ei myöskään standardin mukaan sovi DMX:lle. Tämä on tuonut valmistajille säästöjä komponenttien osalta, mutta toisaalta hieman sekoittanut markkinoita. Tämän "standardirikkeen" korjaamiseksi tarjolla on myös adaptereita viisinapaisesta kolminapaiseen ja päinvastoin.
DMX-standardeja on useita:
- DMX512/1990
- ANSI E1.11 - USITT DMX512-A
[muokkaa] Aiheesta muualla
- DMX512 Standardit (englanniksi)
Sivulta puuttuu