Curtis LeMay

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Curtis LeMay

Curtis Emerson LeMay (15. marraskuuta 1906 Columbus, Ohio1. lokakuuta 1990) oli Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraali. Hän toimi ilmavoimien esikuntapäällikkönä 1957–1961 ja komentajana 1961–1965. LeMay oli myös riippumattoman George C. Wallacen varapresidenttiehdokas vuoden 1968 presidentinvaaleissa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LeMay liittyi vuonna 1928 Yhdysvaltojen maavoimien ilmavoimiin. Hän valmistui upseeriksi vuonna 1929. LeMay palveli toisessa maailmansodassa pommitusilmavoimissa ja komensi muun muassa Japanin vastaisia ilmapommituksia. LeMay käski aloittaa laajamittaisen palopommien käytön Japanin suurimpia kaupunkeja vastaan, siirsi pommituslennot yöaikaan ja laski lentokorkeutta. Päivällä korkealta suoritetut pommitukset olivat osoittautuneet tehottomiksi. Kaupunkien laaja terroripommittaminen ja palopommien käyttö lisäsi merkittävästi Japanin kärsimiä tuhoja. Esimerkiksi Tokion pommituksissa maaliskuussa 1945 sai surmansa 100 000 – 200 000 ihmistä. LeMay yleni sodan aikana everstiluutnantista kenraalimajuriksi.[1] "Vain yhdessä yössä me poltettiin kuoliaaksi 100 000 siviiliä – naisia, lapsia ja miehiä Tokiossa", Robert McNamara muisteli jälkeenpäin. Curtis LeMay sanoi kerran hänelle: "Jos olisimme hävinneet sodan, olisimme kaikki joutuneet syytteeseen sotarikoksista."

Sodan jälkeen LeMay komensi Yhdysvaltojen ilmavoimien Eurooppaan sijoitettujen joukkoja. Vuosina 1948–1957 hän toimi Yhdysvaltojen ilmavoimien strategisen johtoportaan komentajana (engl. Strategic Air Command). Hän kehitti kylmän sodan alkuaikoina strategisista ilmavoimista merkittävän toimijan. LeMay painotti lentoyksiköiden valmiutta, johtamisjärjestelmän hyvää toimintaa ja henkilöstön kouluttamista. Hän oli henkilökohtaisesti valmis suorittamaan strategisen ensi-iskun ydinaseilla Neuvostoliittoa vastaan. Vuonna 1951 hänet ylennettiin täydeksi neljän tähden kenraaliksi. Strategisten ilmavoimien johtoporras vastasi massiivisen vastaiskun ydinaseopin aikana (vuosina 1954–1962) ydinasepelotteen ylläpitämisestä. Sen vastuulla oli mahdollisen ydinsodan voittaminen. Pommikoneiden merkitys alkoi kuitenkin vähetä 1950-luvun lopulla, kun käyttöön otettiin ballistiset ydinkärkiohjukset. Vuonna 1957 LeMaysta tehtiin Yhdysvaltojen ilmavoimien esikuntapäällikkö ja vuonna 1961 hän yleni ilmavoimien komentajaksi. Hänen aikanaan ilmavoimissa painotettiin strategista ilmasodankäyntiä ja taktisia ilmavoimia, muun muassa hävittäjien ja tulitukikoneiden käyttöä LeMay väheksyi. Vietnamin sodan aikana taktiset ilmavoimat kuitenkin osoittautuvat tärkeiksi. Vuonna 1965 LeMay siirtyi eläkkeelle.[1]

LeMay ajautui usein erimielisyyksiin sotilaallisten ja poliittisten esimiestensä kanssa.[1]

LeMayn hellittämättömän vastarinnan presidentti Lyndon B. Johnsonin hallinnon Vietnamin-politiikkaa kohtaan [2] otaksutaan vaikuttaneen hänen eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1965.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malkki, Marjomaa, Raitasalo, Karasjärvi, Sipilä: Sodan historia, s. 194–195. Helsinki: Otava, 2008. 978-951-1-21885-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]