Craig L. Thomas
Wikipedia
Craig Lyle Thomas (17. helmikuuta 1933 – 4. kesäkuuta 2007) oli yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko. Hän istui Yhdysvaltain senaattorina Wyomingista vuodesta 1995. Hänet valittiin myöhemmin kahdesti uudelle kaudelle, ja kesken jäänyt kolmas kausi olisi päättynyt vuonna 2013.
Thomas syntyi Codyssä, Wyomingissa. Hän valmistui Wyomingin yliopistosta ja palveli vuosina 1955–1959 Yhdysvaltain merijalkaväessä saavuttaen kapteenin arvon. Hänellä oli erityisopettajavaimo Susan Thomas ja tämän kanssa neljä lasta.
Thomas istui ennen senaattoriuraansa Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä vuodesta 1989. Hän sairastui vuonna 2006 leukemiaan ja kuoli sen komplikaatioihin kesken kemoterapian Bethesdassa, Marylandissa.