Costa Concordian karilleajo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Costa Concordian karilleajo
Puoliksi uponnut Costa Concordia. Kuva on otettu 14. tammikuuta 2012.
Puoliksi uponnut Costa Concordia. Kuva on otettu 14. tammikuuta 2012.
Päivämäärä 13. tammikuuta 2012
Kuolleita 32
Loukkaantuneita 64

Costa Concordian karilleajo oli perjantaina 13. tammikuuta 2012 Toscanan rannikolla, lähellä Giglion saarta Italiassa tapahtunut meriliikenneonnettomuus, jossa Italialainen loistoristeilijä Costa Concordia ajoi karille ja upposi osittain. Onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä.

Onnettomuuden taustalla oli vanha italialainen perinne inchino eli ”kunniakumarrus”, jossa alus ohjataan lähelle paikkaa, jota halutaan tervehtiä. Costa Concordian kapteeni Francesco Schettino ohjasi laivan pois reitiltään lähelle Giglion saarta tarkoituksenaan kulkea siitä nopeasti ohi valot päällä, sireenit huutaen.

Laiva osui kuitenkin riuttaan,[1] joka raapi siihen aukon. Vettä alkoi virrata alukseen. Kapteeni ajatti laivan matalaan veteen uppoamisen varalta. Tässä vaiheessa hän ilmoitti matkustajille ja satamaan vain sähköviasta. Miehistöllä oli nopeasti pelastusliivit päällään. Laiva alkoi kallistua merkittävästi jo noin tunnin päästä karilleajosta. Vasta silloin vesivuoto ilmoitettiin rannikkovartiostolle, ja laivan evakuointi aloitettiin. Hätäkutsu lähetettiin vasta evakuoinnin alettua.[2]

Kapteeni Schettino ja yliperämies poistuivat laivasta useita tunteja ennen viimeisiä matkustajia,[3] mikä oli Italian lain vastaista. Kapteeni ei myöskään suostunut palaamaan laivalle rannikkovartioston käskystä huolimatta vaan poistui paikalta.[4]. Tästä syystä Italian lehdistö haukkui Schettinoa "pelkurikapteeniksi".

Laivasta pelastautui noin 4 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä, joista ainakin yksi oli miehistön jäsen.[5] Loukkaantuneita oli 64, heistä kaksi loukkaantui vakavasti.

Kapteeni ja yliperämies pidätettiin, ja heitä epäiltiin useista kuolemantuottamuksista[6] sekä laivan hylkäämisestä. Myös seitsemän muuta henkilöä saivat syytteet. Oikeudenkäynti Schettinoa ja muita laivayhtiön työntekijöitä vastaan alkoi 17. heinäkuuta 2013. Schettino tuomittiin kuolemantuottamuksesta, aluksen hylkäämisestä ja haaksirikon aiheuttamisesta 16 vuodeksi vankeuteen 11. helmikuuta 2015.

Onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivan suunniteltu reitti.
Haaksirikkoutunut Costa Concordia.
Onnettomuuden tapahtumapaikka.
Tarkempi kartta laivan viimeisestä reitistä ja kellonajoista.
Syvyyskartta.
Kaavakuva haaksirikkoutuneesta aluksesta.
Costa Concordia karilla ilmasta kuvattuna
Törmäyksestä runkoon tulleet vauriot.
Costa Concordia kyljellään
Pystyyn nostettu alus 17. syyskuuta 2013.

Kunniakumarrus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laiva oli onnettomuuden sattuessa poissa reitiltään. Päällikkö Schettino oli pyrkinyt tekemään perinteisen "kunniakumarruksen" (inchino) eli ajamaan Giglion saaren ohi mahdollisimman läheltä pimeässä valot päällä ja sumutorvea soittaen.[7][8] Päällikkö myönsi kuulusteluissa ajaneensa laivan kiertämään saarta, koska hän halusi tervehtiä saarella ollutta vanhaa kollegaansa Mario Palomboa. Reitiltä poikkeaminen oli laivayhtiön määräysten vastaista. Päällikkö suunnisti saaren lähellä näköhavaintojen ja aiemman kokemuksensa pohjalta, mutta hän määräsi käännöksen liian myöhään, jolloin alus joutui matalaan veteen.[9] Kun päällikkö huomasi, että alus oli vaarallisen lähellä saarta, hän yritti ohjata alusta kohti satamaa. Laiva oli kuitenkin menettänyt ohjattavuutensa. Se ajautui saaren rantaan tuulten ajamana[10].

Törmäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karilleajopaikka oli merenalainen riutta Giglion saaren edustalla 300 metrin päässä satamasta. Riutta repi aluksen vasempaan kylkeen 70 metrin pituisen aukon. Törmäyksen jälkeen alus jatkoi matkaansa vielä 700 metriä. Törmäyshetkellä laivan valot sammuivat hetkeksi, ja matkustajille ilmoitettiin häiriöstä sähköjärjestelmässä. Pian laiva kallistui, ja monet pyrkivät pelastusveneille jo ennen evakuointi-ilmoitusta.[11] Konehuoneessa tulvi vesi. Kun sieltä soitettiin päällikölle, että laiva oli uppoamassa, tämä ei tajunnut tilannetta[12].

Matkustajat näkivät miehistöä pelastusliivit päällä paljon ennen kuin matkustajille oli kerrottu evakuoinnista.[13] Miehistö aloitti pelastusveneiden saattamisen käyttökuntoon ilman kapteenin lupaa.

Eräs matkustaja soitti satamaan ja kertoi, että laivalla oli ongelmia ja että muun muassa tavaroita oli pudonnut hänen päähänsä.[14]

"Vain sähkövika"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällystö keskusteli sähkökatkosta useita kertoja puhelimessa mantereella olevien ihmisten kanssa ja oli yhteydessä muun muassa varustamon edustajaan. Kun rannikkovartioston edustaja kysyi kello 22.12 tilanteesta laivalla, päällystö vastasi, että kyse oli vain sähköviasta, vaikka heiltä erityisesti kysyttiin muista ongelmista.[15] Päällikkö ei maininnut lainkaan karilleajoa.[16] Kuulusteluissa yliperämies kertoi, että Schettino oli tietoisesti kaunistellut tahallaan laivan tilannetta.[17] Kello 22.20 miehistö käski pelastusliiveihin pukeutuneita pakokauhuisia matkustajia palaamaan hytteihinsä. Kello 22.26 päällikkö ilmoitti vesivuodosta satamaan ja pyysi hinaajaa.

Vielä noin kello 22.30[18] päällikkö tilasi ravintolassa illallista ja oli nuoren naisen seurassa.[19][20]. Tämä oli aiemmin laivassa työskennellyt moldovalainen tanssija ja kielenkääntäjä Domnica Cemortan[21]. Parilla oli rakkaussuhde, ja Cemortan oli nyt laivalla matkustajana. Laivan kokki ihmetteli kapteenin välinpitämättömyyttä vaarallisessa tilanteessa.[18] Samaan aikaan Costa Concordia ei vastannut poliisin partioaluksen viestiin.

Evakuointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallistuman pahentuessa matkustajat päätettiin evakuoida. Satamalle ilmoitettiin mahdollisesta laivan törmäyksestä kello 22.42, jolloin karilleajosta oli kulunut noin puolitoista tuntia. Päällikkö kehotti matkustajia menemään hytteihinsä ja pukeutumaan pelastusliiveihin. Liikkuminen kallellaan olevassa aluksessa oli vaikeaa, koska muun muassa hissit eivät toimineet.[22] Viivytys pelastustoimissa johtui siitä, ettei päällikkö uskonut alussa tilannetta vakavaksi.[23] Päällikkö päätti ajaa aluksen matalaan veteen ja ankkuroitua lähelle maata, jotta hän voisi pelastaa matkustajat laivan mahdollisesti upotessa. Aluksen ajo rannan lähelle oli siinä tilanteessa vaarallinen toimenpide, mutta se onnistui.[24] Hätäkutsu lähetettiin vasta evakuoinnin ollessa meneillään.

Eräässä vaiheessa osa miehistöstä käski matkustajia hytteihin, kun taas osa käski heidän siirtyä pelastusveneille.[25] Laiva alkoi kallistua nopeasti, mikä aiheutti paniikkia matkustajissa.[26] Matkustajien evakuointi vei tunteja. Ilmeisesti laivan henkilökunta ei osannut pudottaa pelastusveneitä, ja kallistuman takia kaikkia pelastusveneitä ei saatu käyttöön. Ihmisiä putosi portailta. Satakunta ihmistä hyppäsi veteen ja ui rantaan. Myös aluksen miehistö oli pakokauhun vallassa. Miehiä evakuoitiin ennen naisia ja lapsia, ja moni miehistön jäsen jätti aluksen ennen matkustajia.[27] Toisaalta jotkut yksittäiset miehistön jäsenet ja matkustajat auttoivat parhaan kykynsä mukaan matkustajia pääsemään laivan uumenista.[28]

Päällikkö livistää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikön seurassa ollut Domnica Cemortan kertoi jälkikäteen, että kun päällikkö oli käskenyt evakuoida laivan, hän ja päällikkö kiipesivät aluksi korkealle kohdalle laivaa. Hän kertoi päällikön odottaneen helikopteria. Kun mitään ei tapahtunut, päällikkö päätti mennä alas ja jätti Cemortanin[29]. Hylky oli lähimmillään noin 50 metrin päässä rannasta. Sää oli hyvä, eikä tuullut kovasti. Päällikkö väitti jälkikäteen pudonneensa pelastusveneeseen, kun laiva kallistui. Hän kertoi jääneensä siihen tunniksi jumiin ennen kuin miehistö sai laskettua pelastusveneen, koska muut pelastusveneet olivat tiellä. Vastoinkäymisistä huolimatta miehistö evakuoi alusta melko tehokkaasti.lähde?

Päällikkö poistui laivasta kello 23.30. Kannella oli yhden aikaan vielä sata evakuoitavaa ja laivan sisäosissa lisää. Viimeiset matkustajat ja miehistön jäsenet poistuivat noin kello 03.00.[30] Päällikkö oli ilman virkapukua pelastusveneessä viltti lämmikkeenään[7]. Yhtiön tiedottajan mukaan päällikkö olisi silminnäkijöiden mukaan viipynyt aluksella melko kauan.[31] Päällikkö viipyi laivalla evakuointikäskyn jälkeen kuitenkin korkeintaan 45 minuuttia, vaikka matkustajien pelastaminen vei tunteja.

Päällikkö ei suostunut palaamaan laivalle valvomaan pelastustöitä rannikkovartioston kehotuksesta huolimatta noin kello 1.46[32] eikä tuntia ennen sitä, jolloin rannikkovartiosto oli ottanut yhteyttä ensimmäisen kerran päällikköön. Hän väitti Livornon rannikkovartioston komentaja Gregorio Maria de Falcolle johtavansa pelastustyötä maalta ja ettei hän voinut palata laivalle veneellään, koska sen moottori oli sammunut ja koska muut tekevät pelastustyön kuitenkin. Rannikkovartioston komentaja aloitti viimeisen puhelun rauhallisesti, mutta hän suuttui Schettinon haluttomuudesta palata laivalle ja oli niin vihainen päällikölle, että kiroili. Falco sanoi puhelimessa Schettinolle: "Kannelle, hitto soikoon!" De Falco sanoi myös, että kapteenin se pitäisi tietää, montako ruumista laivalla on, ei hänen.[32] Sitten päällikkö pakeni paikalta taksilla. Schettinon asianajajan mukaan päällikkö ei päässyt takaisin laivalle, koska alus oli kallistunut pahasti.lähde?

Pelastustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahasti kallistuneesta laivasta etsittiin uhreja myös sukeltamalla. Kaksi ihmistä löytyi seuraavana päivänä elossa laivan sisältä.[33] Italian rajavartioston sekä meri- ja ilmavoimien helikopterit tekivät evakuointilentoja. Alus oli kyljellään puoliksi veden alla kääntyneenä tulosuuntaansa, mutta se ei uponnut kokonaan, koska sen alla oli hiekkasärkkä. Onnettomuuden sattuessa laivassa oli 2 380 tonnia polttoainettalähde?, minkä pelättiin aiheuttavan ympäristöonnettomuuden. Katastrofia ei kuitenkaan syntynyt, ja aluksesta tyhjennettiin 2 000 tonnia öljyä ja jätevettä.[34] Myös sään arveltiin voivan aiheuttavan ongelmia. Kyljellään makaavan aluksen pelättiin liikahtavan särkältä ja uppoavan 70 metrin syvyyteen.[35] Vuoden kuluttua onnettomuudesta laiva makasi yhä hiekkasärkällä.[36]

Miehistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivalla oli onnettomuuden sattuessa 4 229 henkeä, joista 1 023 oli miehistön jäsentä. Laivalla olleet matkustajat edustivat 62 kansallisuutta (tuhat italialaista, 500 saksalaista ja 160 ranskalaista).[37][38] Miehistöstä suurin osa toimi aluksen talousosastolla eli aluksen ravintoloissa, baareissa ja muissa matkustajapalvelutehtävissä "Kaikki merkit viittaavat siihen, että suurinta osaa miehistöstä voisi verrata hotellihenkilökuntaan, jolla ei ole mitään merimieskoulutusta", totesi merenkulun turvallisuutta tutkivan Marine Risk Management -yhtiön toimitusjohtaja Johan Dalby. Suuri osa henkilökunnasta oli aasialaisia, eivätkä he puhuneet lainkaan italiaa.[39]

Pelastuneet ja uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22. maaliskuuta 2012 tietojen mukaan onnettomuudessa kuoli 30 ja kateisiin jäi kaksi matkustajaa, jotka löydettiin myöhemmin.[40] Laivalla oli kaksi suomalaista matkustajaa. Asianomaiset vahvistivat Suomen ulkoasiainministeriölle olleensa mukana turmassa ja selvinneensä loukkaantumattomina.[41][37]

Tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa varustamo väitti aluksen olleen reitillään mutta muutti myöhemmin kantaansa. Varustamon mukaan turma oli päällikön syy, koska tämä ajoi laivan pois reitiltä.[42][31] Varustamon mukaan päällystö ei toiminut hätätilanteessa kuten sen olisi pitänyt. Laivan päällikkö Francesco Schettino ja yliperämies Ciro Ambrosio pidätettiin kuulustelujen jälkeen epäiltynä kuolemantuottamuksesta, haaksirikosta ja poistumisesta laivasta ennen kuin kaikki matkustajat oli pelastettu. Alussa päällikkö kiisti kaikki syytteet ja sanoi, ettei karia ollut merikartassa ja että miehistö poistui viimeisenä.[43] Päällikkö sai italialaisten vihat niskoilleen toiminnallaan ja valheillaan, minkä vuoksi hän oli 17. tammikuuta 2012 poliisivartiossa.[44] Schettinon ilmoitettiin olevan onnettomuuden takia murtunut mies.

Uusimpien tietojen mukaan päällikkö ei poistunut laivalta ensimmäisten joukossa mutta ei viimeisenäkään. Puolustuksen mukaan päällikkö pelasti ihmishenkiä ohjatessaan vaurioituneen aluksen matalaan veteen. 18. tammikuuta Schettino määrättiin kotiarestiin. Arvostetun Lloyd's List Intelligencen mukaan Schettino oli aiemmin ajanut läheltä saarta yhtiön luvalla.[45] Schettinon kuuleminen aloitettiin maaliskuun alussa.[17] Syyttäjä vaati Schettinolle yli 2 000 vuotta vankeutta[46], josta 12 vuotta tulisi pelkästään laivan hylkäämisestä. Päällikköä alettiin kuulla oikeudessa maaliskuun alussa 2012. Oikeus totesi toukokuussa 2012 päällikön kyvyttömäksi tehtäväänsä, koska oikeuden mukaan tämä ei ollut toiminut tarpeeksi sinnikkäästi komentotehtävissä ja ottanut tarpeeksi vastuuta matkustajien turvallisuudesta. Tutkijoiden mukaan päällikkö ei hallinnut pelastusoperaatiota. Oikeus katsoi, että vastaavanlainen onnettomuus saattaisi toistua mikäli Schettino jatkaisi kapteenin tehtävissä.[47]

Päällikkö Schettino syytti jälkikäteen onnettomuudesta indonesialaista ruorimiestä, joka ei ollut ymmärtänyt ohjeita kielivaikeuksen takia. Schettinon mukaan muutkaan miehistön jäsenet eivät tiedottaneet hänelle edessä olevan maata, ja hän oli näin ollen uskonut kaiken olevan kunnossa.[48] Schettino väitti edelleen pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa. Aluksen omistajayhtiö torjui mahdolliset rikossyytteet maksamalla miljoonan euron sakot[49].

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2013 päällikköä uhkasi 20 vuoden vankeus kuolemantuottamuksesta, aluksen hylkäämisestä[50] ja ympäristötuhoista[51]. Schettinon asianajajan mukaan onnettomuus oli työtapaturma.[52]

17. heinäkuuta 2013 alkoi oikeudenkäynti Schettinoa ja neljää muuta aluksen työntekijää vastaan, näiden joukossa ruorimies.[53] Puolustus ajoi lyhennettyä kolmen vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistusta[54], koska päällikkö ei ollut yksin syyllinen turmaan.[53] Oikeuden ei uskottu suostuvan rangaistuksen lyhentämiseen ja muuttamiseen kotiarestiksi, jottei Schettino pystyisi toimimaan samoin uudestaan[55]. Myös Schettinon seurassa ollut Cemortan esitti lausuntonsa Schettinon oikeudenkäynnissä[56].

20. heinäkuuta 2012 viisi miehistön jäsentä ja muuta vastuullisena pidettyä tuomittiin oikeudessa eripituisiin vankeusrangaistuksiin[57], mutta niiden uskottiin jäävän käytännössä ehdollisiksi[58]. Varustamon kriisijohtaja Foberto Ferranini sai kahden vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksen. Tuomiot tulivat kuolemantuottamuksista ja laiminlyönneistä.

Syyttäjä vaati 26 vuotta vankeutta Scettinolle, mutta oikeus alensi tuomiota.

11. helmikuuta 2015 päällikkö Francesco Schettino tuomittiin kuolemantuottamuksesta, aluksen hylkäämisestä ja haaksirikon aiheuttamisesta 16 vuodeksi vankeuteen.[59] Schettino sanoi puolustuspuheessaan tiedotusvälineiden sälyttäneen hänelle kaiken vastuun onnettomuudesta.[60]

Vuonna 2016 Schettino ei edelleenkään istunut vankilassa onnettomuuden takia. Scettino valitti tuomiostaan monta kertaa eri oikeusasteisiin. Schettino nosti valitusoikeudenkäynnin, jossa hän syytti varustamoa, indonesialaista perämiestä ja merivartiostoa[61]. Valitusoikeudenkäynti ei mennyt läpi. Sitten vetoomustuomioistuinkaan ei muuttanut tuomiota vuonna 2016[62]. Myös korkein oikeus piti aiemman tuomion voimassa, ja niinpä Schettino joutui vankilaan toukokuussa 2017[49].

Nostoyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivan jättämistä paikalleenkin harkittiin nosto-operaation kalleuden vuoksi.[63] Ennen laivan nostoa aluksesta poistettiin poltto- ja voiteluaineet. Urakan hoitivat hollantilainen Smit Internationale ja italialainen Neri SpA.[64]

Costa Concordia nostettiin ensin kokonaisena kellumaan ja hinattiin sitten romuttamolle Genovaan keväällä 2014. Nosto-operaation hoitivat amerikkalainen Titan Salvage ja italialainen Micoperi.[65] Aluksi noston arveltiin valmistuvan keväällä 2013, mutta tammikuussa 2013 työn ennustettiin valmistuvan "kesän loppuun mennessä".[66] Aluksen nostaminen aloitettiin 15. syyskuuta 2013. Laivan pystyynnostaminen on eräs monimutkaisimmista pelastusoperaatioista merenkulun historiassa. Aluksen alle rakennettiin keinotekoinen merenpohja, jonka avulla alus nostettiin pystyyn. Pelastajat varautuivat romun ja saastumisen estämiseen tarkoin varotoimin.[67] Alus oli vajonnut vuoden kuluessa kolme metriä.[68] Sen runko oli alkanut ruostua, ja sen pelättiin hajoavan nostoyrityksen aikana.

Sky Newsin mukaan työhön budjetoitiin 600 miljoonaa euroa. Nostoprojektissa työskenteli noin 400 henkilöä.[69] Toimenpide viivästyi useita kertoja, ja sitä valmisteltiin vuoden ajan. Parbuckle-nimellä tunnetussa nostomenetelmässä 114 000 tonnia painava risteilyalus oikaistiin pystyyn kylkeen kiinnitettyjen vaijerien avulla. Vaijerit puolestaan oli kiinnitetty aluksen sivulle asennettuihin lisäosiin, jotka tukivat aluksen kellumista, kun se nostettiin pystyyn mereen rakennetulle aputasolle.[69] Alusta nostettiin hitaasti, kolme metriä tunnissa. Alus saatiin lopulta suoristettua 19 tunnin työn jälkeen.[70] Laiva romutettiin Genovassa vuonna 2014.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Where the Cruise Ship Crashed The New York Times. Viitattu 11.11.2022. (englanniksi)
  2. Costa Concordia -turma oikeudessa: Miksi kapteeni ei varoittanut miehistöä? Mtv3 Uutiset Ulkomaat 16.10.2012
  3. Suomalaiskapteeni laivaturmasta: Alkeellista toimintaa MTV3 Uutiset. 15.1.2011. Viitattu 16.1.2012.
  4. Pelastustyot keskeytettiin (Arkistoitu – Internet Archive) Yle Uutiset, viitattu 18.1.2012
  5. Italian turmalaivasta on löydetty kuudes uhri MTV3. 16.1.2011. Viitattu 16.1.2012.
  6. Italian turmalaivan kapteeni pidätetty YLE Uutiset. 15.1.2012. Arkistoitu 18.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  7. a b Italian turma: Pöyhkeilevä kapteeni jätti laivan ja soitti äidilleen Aamulehti uutiset Ulkomaat. 16.1.2012. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  8. "Kunniakumarrus" nousemassa laivaturman syyksi MTV3 Uutiset Ulkomaat. 15.1.2012. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  9. Turmalaivan kapteeni: Kompastuin ja putosin pelastusveneeseen Helsingin Sanomat. 18.1.2012. Arkistoitu 20.1.2012. Viitattu 18.1.2012.
  10. Costa Concordia - Passenger Evacuation RiINA 2013 EVENTS
  11. Suomalaismatkustaja: Liu'uimme pelastusveneellä mereen laivan kylkeä pitkin MTV3. 16.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  12. Costa Concordia engine-room crew tells court: 'Captain didn't care if we died' Tom Kington The Guardian 12.11.2013
  13. "Miksi sinulla on pelastusliivit, jos kaikki on hyvin?" MTV3 uutiset ulkomaat. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  14. Uusi omituinen nauhoite julki – peräisin turmalaivalta? MTV3 uutiset ulkomaat. 19.01.2012. MTV3. Viitattu 19.1.2012.
  15. Turmalaivan miehistö ääninauhalla: Tämä on vain sähkökatkos Helsingin Sanomat. 19.1.2012. Arkistoitu 21.1.2012. Viitattu 19.1.2012.
  16. Rannikkovartiosto: Italian turmalaivassa saattaa olla eloonjääneitä Yle uutiset ulkomaat. 21.1.2012 .. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 21.1.2012.
  17. a b Costa Concordian oikeudenkäynti siirtyy kesään (HTML) Yle Uutiset Ulkomaat. 3.3.2012. AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset. Viitattu 21.3.2023. suomi
  18. a b Haverilaivan kokki: Kapteeni tilasi illallisen turman jälkeen Yle uutiset ulkomaat. 20.1.2012. Arkistoitu 22.1.2012. Viitattu 21.1.2012.
  19. Lehti: Concordian kapteeni oli tuntemattoman naisen seurassa Ilta-Sanomat. 17.1.2012 17:41. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 17.1.2012.
  20. Veikö vaalea kaunotar turmalaivan kapteenin huomion? MTV3 uutiset ulkomaat. MTV3. Viitattu 21.1.2012.
  21. Costa Concordia captain's mistress reveals late night sex sessions in cabin before doomed cruise liner sank Mirror 13 Nov 2013
  22. Evakuointimääräys vasta tunti haverin jälkeen - Katso animaatio tapahtumista MTV3. 7.1.2012 11:31. MTV3. Viitattu 17.1.2012.
  23. Vaarallinen "inchino"-temppu saattoi johtaa Italian laivaturmaan IS. Sanoma. Arkistoitu 18.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  24. Kapteeni oli "villi rämäpää" Yle. Yleisradio. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 17.1.2012.
  25. Turmaristeilijän kapteenin väitteet ihmetyttävät - haastatteluvideo MTV3 uutiset ulkomaat. 15.1.2012. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  26. Turmalaivan matkustaja: ”Ihmiset tönivät paniikissa, monet putosivat” Aamulehti. 14.1.2012. Arkistoitu 25.10.2015. Viitattu 16.1.2012.
  27. Pelastusvene vain henkilökunnalle - kaksi naista katosi etsiessään tietä laivan toiselle puolelle Iltalehti uutiset ulkomaat. 19.1.2012. Viitattu 19.1.2012.
  28. Costa Concordian matkustaja: Jokainen pelasti itsensä YLE Uutiset ulkomaat. 19.1.2012 klo 16.40, päivitetty tänään 19.1. klo 17.02. YLE. Arkistoitu 21.1.2012. Viitattu 19.1.2012.
  29. Glamorous lover of Costa Concordia captain claims he tried to flee the sinking ship by helicopter and abandoned passengers and crew Hannah Roberts, Daily Mail, 30 September 2014
  30. la Repubblica, Individuate due persone vive a bordo Fermato il comandante. Angoscia per i dispersi repubblica.it. Viitattu 15.1.2012.
  31. a b Lehti: Turmalaivan kapteeni valitsi väärän reitin hovimestarin kunniaksi Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat. Päivitetty 16.1.2012 19:06. Sanoma. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  32. a b Rannikkovartiosto raivosi kapteenille: Palaa nyt hemmetti sentään laivallesi - kuuntele nauhoite MTV3 uutiset ulkomaat. 17.1.2012. Viitattu 17.1.2012.
  33. Italian turmaristeilijästä löytyi eloonjääneitä mtv3.fi. Viitattu 15.1.2012.
  34. Italialainen turmalaiva pumpattu tyhjäksi öljystä, yle.fi, uutiset 25.3.2012, viitattu 25.3.2012
  35. Italian turmalaiva uppoamassa iltalehti.fi. Viitattu 16.1.2012.
  36. Costa Concordian karilleajosta vuosi – näin kaikki tapahtui mtv3.fi. 13.1.2014. Viitattu 13.1.2013.
  37. a b suomalaiset matkustajat tiettävästi kunnossa verkkouutiset.fi. Viitattu 14.1.2012.
  38. Useita kuoli Italian laivaturmassa Yle uutiset. Viitattu 14.1.2012. [vanhentunut linkki]
  39. Entertainers outnumbered sailors on doomed liner Reuters. Arkistoitu 18.1.2012. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  40. Costa Concordian hylystä löytyi vielä ruumiita, Yle.fi/uutiset, viitattu 25.3.2012
  41. Suomalaispariskunta pelastui Italian laivaturmasta, tieto kolmannesta suomalaisesta perätön 14.1.2012. Hs.fi. Arkistoitu 4.7.2013. Viitattu 20.3.2013.
  42. Turmalaivan omistaja syyttää onnettomuudesta kapteenia MTV Uutiset Ulkomaat. 16.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  43. ANSA - Tragedia Costa, comandante: impattato con roccia non segnalata ansa.it. Viitattu 14.1.2012. (italiaksi)
  44. Turmalaivasta löydetty lisää uhreja - kapteeni poliisikyydissä MTV3 uutiset ulkomaat. 17.1.2012. MTV3. Viitattu 17.1.2012.
  45. Miehistö kehotti italialaislaivan matkustajia palaamaan hytteihin Yle uutiset ulkomaat. 20.1.2011. Yle. Arkistoitu 21.1.2012. Viitattu 20.1.2012.
  46. Täsmennys: Syyttäjä hakee turmakapteenille 2697 vuoden vankeutta Kansan uutiset. 7.2.2012. KU. Viitattu 21.3.2023. suomi
  47. Costa Concordian kapteeni todettiin kelvottomaksi tehtäväänsä (html) Ilta-Sanomat. 17.05.2012. IS-Reuters. Viitattu 21.3.2023.
  48. Petri Raivio: Costa Concordian kapteeni syyttää yhä muita haverista (html) Yle Uutiset Ulkomaat. AFP. Viitattu 13.1.2013.
  49. a b Costa Concordian kapteeni 16 vuodeksi vankilaan Yle Uutiset. Viitattu 13.5.2017.
  50. Costa Concordian kapteenille syyte kuolemantuottamuksesta Kaleva uutiset Ulkomaat 22.5.2013 STT
  51. Costa Concordian "Kapteeni Pelkuri" puolustautuu oikeudessa Mtv3 uutiset Ulkomaat 08.07.2013
  52. Costa Concordian laivaturmaa puitiin jälleen oikeudessa (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat uutiset Ulkomaat 15.4.2013 STT–AFP–REUTERS
  53. a b Costa Concordia -risteilijän kapteenin oikeudenkäynti alkaa Mtv3 uutiset kotimaa 17.07.2013
  54. Costa Concordia -kapteenin puolustus pyysi rangaistuksesta sopimista Mtv3 Uutiset Ulkomaat 17.07.2013
  55. Costa Concordia -kapteeni haluaa sopia oikeusjutun (Arkistoitu – Internet Archive) Ilta-Sanomat Uutiset Ulkomaat 17.7.2013
  56. ‘Today I died a second time’: Moldovan dancer admits she was Costa Concordia captain’s lover Frances d' Emilio, National Post, October 29 2013, The Associated Press
  57. Viidelle vankilatuomio Costa Concordian karilleajosta (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 20.7.2013
  58. Viidelle tuomiot Costa Concordian karilleajosta Yle Uutiset Ulkomaat 20.7.2013
  59. Costa Concordian kapteenille 16 vuotta vankeutta Yle uutiset Ulkomaat 11.2.2015
  60. Costa Concordian kapteenille 16 vuoden vankeusrangaistus (Arkistoitu – Internet Archive)
  61. Iiro-Matti Nieminen: [http://yle.fi/uutiset/costa_concordian_valitusoikeudenkaynti_alkoi__turmalaivan_kapteeni_syytti_muita/8845946 Costa Concordian valitusoikeudenkäynti alkoi – turmalaivan kapteeni syytti muita Francesco Schettino sai viime vuonna 16 vuoden vankeustuomion risteilijäonnettomuudesta Italian rannikolla.] (html) Yle uutiset. 29.4.2016. Yle, AFP. Viitattu 29.4.2016. suomi
  62. Costa Concordian kapteenin tuomio pysyi vetoomustuomioistuimessa Ilta-Sanomat. 1.6.2016. Viitattu 13.5.2017.
  63. Riku Jokinen, Ennennäkömätön nostoyritys. Helsingin Sanomat 27 1.2012 s. B 4
  64. Fuel Removal Underway on Costa Shipwreck, Civil Protection Says Bloomberg. Viitattu 28. helmikuuta 2012.
  65. Costa Concordian nostaminen kestää liki vuoden päivät kaleva.fi. Viitattu 28. helmikuuta 2012.
  66. Salvaging the Costa Concordia BBC News.
  67. Costa Concordia aiotaan nostaa pystyyn jättioperaatiossa - video (HTML) Yle Uutiset Ulkomaat. 11.9.2013. YLE Uutiset. Viitattu 15.3.2023. suomi
  68. Cnn news live 16.9.2013
  69. a b Costa Concordia -aluksen nostourakka alkaa viimein (HTML) HS.fi. 15.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.3.2023.
  70. Costa Concordia saatiin nostettua 17.9.2013. Yle.fi. Viitattu 18.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Costa Concordian karilleajo.