Corona (satelliitti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Corona-satelliitti.

Corona oli amerikkalainen vakoilusatelliittien sarja 1959–1972, joka tunnettiin vuoteen 1962 nimellä Discoverer. Discoverer 14 teki ensimmäisen onnistuneen lennon 18. elokuuta 1960, jolloin C-199-lentokone sieppasi ilmasta laskuvarjon varassa laskeutuvan filmikapselin. Kaikkiaan 145 tällaista satelliittia keräsi yli 800000 valokuvaa Neuvostoliitosta 12 vuoden aikana.[1]

1960-luvun alussa Discoverer-satelliittien väitettiin julkisuudessa oleva Yhdysvaltain ilmavoimien miehitettyihin lentoihin liittyvä biotekniikka-koelentosarja. Harhautus meni läpi mediasta sikäli kuin media ei ollut mukana harhautuksen rakanetamisessa.

Tässä satelliittityypissä oli kamera ja maahan palaava filmin sisältänyt kapseli, jonka lentokone sieppasi jo laskuvarjolla laskeutumisen aikana lennosta. Satelliiteista käytettiin vuodesta 1962 alkaen nimitystä KH-1, KH-2, KH-3, KH-4, KH-4A ja KH-4B. KH on lyhennys sanasta Key Hole eli "avaimenreikä".

Kuvien tarkkuus oli 3–10 metrin suuruusluokkaa. KH-ohjelma keskeytettiin, kun huomattiin neuvostoliittolaisen sukellusveneen odottavan Coronan paluupaikan alla vedessä. Tällöin oli olemassa parempaa teknologiaa ja mahdollisuus kuvien lähettämiseen radioteitse maahan.

Corona-ohjelma julkistettiin Kylmän sodan jälkeen vuonna 1992.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]