Conan O'Brien
Wikipedia
| Conan O'Brien | |
|---|---|
Conan O'Brien |
|
| Syntynyt | 18. huhtikuuta 1963 (ikä 46) Brookline, Massachusetts, Boston, Yhdysvallat |
| Ammatti | Myöhäisillan talk show -isäntä (The Tonight Show), koomikko, televisiotuottaja, käsikirjoittaja |
| Siviilisääty | Naimisissa Elizabeth "Liza" Powelin kanssa, 2 lasta |
| Pituus | 193 cm |
| Kotisivu | Virallinen sivu |
Conan Christopher O'Brien (s. 18. huhtikuuta 1963) on amerikanirlantilainen keskusteluohjelmien juontaja, käsikirjoittaja ja koomikko. Hän juonsi vuodesta 1993 vuoteen 2009 asti omaan nimeään kantavaa Late Night with Conan O'Brien -keskusteluohjelmaa. Viihdeohjelma saavutti suosiota ympäri maailmaa, myös Suomessa. O'Brien siirtyi Yhdysvaltain suosituimman keskusteluohjelman The Tonight Shown vetäjäksi kesällä 2009.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
[muokkaa] Tausta
Conan O'Brian syntyi Brooklinessa Massachusettsissa, Bostonin lähiössä 18. huhtikuuta 1963 klo 13.38. Hän on kuusilapsisen irlantilaisen perheen kolmas lapsi.
Brookline High Schoolista luokkansa parhaana valmistunut Conan lähti opiskelemaan Harvardin yliopistoon ja valmistui sieltä 1985 pääaineinaan kirjallisuus ja Amerikan historia. Hänen lopputyönsä nimi oli Literary Progeria in the Works of Flannery O'Connor and William Faulkner. Harvardin aikana hän toimi myös huumorilehti Harvard Lampoonin kirjoittajana ja päätoimittajana.
O'Brien meni naimisiin 12. tammikuuta 2002 Liza Powelin kanssa ja heillä on kaksi lasta: tytär Neve (s. 14. lokakuuta 2003) ja poika Beckett (s. 9. marraskuuta 2005). Perheeseen kuului myös kultainen noutaja Hudson, joka menehtyi jokin aika sitten.[1] He asuvat Los Angelesissa.
[muokkaa] Televisioura
Harvardin yliopistosta valmistumisensa jälkeen vuonna 1985 O'Brien palkattiin HBO:n sketsisarjan "Not Necessarily the News" käsikirjoitustiimiin jossa hän oli töissä kaksi vuotta. Vuonna 1988 Conan palkattiin Saturday Night Liven käsikirjoittajaksi. Vuonna 1989 Saturday Night Liven käsikirjoittajat palkittiin Emmy-palkinnolla parhaasta komedia- tai varieteekäsikirjoituksesta.
Vuodesta 1991 vuoteen 1993 O'Brien toimi Simpsonien käsikirjoittajana ennen siirtymistään Late Nightiin. Yhdysvaltojen viihdeteollisuus on pitkään uskonut Simpsonien päättäjien keränneen parhaat saatavilla olevat komedian käsikirjoittajat. O'Brien kirjoitti neljä Simpsonien jaksoa. Yksi Conanin suurimmista saavutuksissa Simpsonit-ohjelmassa oli kapteeni Horatio McCallisterin luominen ja kirjoittamistaan jaksoista hän on maininnut omaksi suosikikseen jakson "Marge vs. the Monorail".[2]
Vuonna 1993 O'Brien seurasi huippusuosittua David Lettermania Late Night -sarjassa. Ensimmäinen jakso esitettiin 13. syyskuuta 1993. Late Night with Conan O'Brien -sarjaa kritisoitiin paljon ensimmäiset 2–3 vuotta, ja viimeisimmät kriitikot pyörsivät negatiivisen kantansa vasta vuosina 1997–1999. Erityisesti O'Brienin "sidekick" Andy Richter haluttiin pois ohjelmasta. Koko show'ta uhkasi lakkauttaminen, mutta sen annettiin kuitenkin jatkaa lähinnä siksi, että korvaajaakaan ei ollut.
Myöhemmin suosio kuitenkin parani ja tiimin käsikirjoittajia on usein asetettu Emmy-ehdokkaaksi parhaasta komedia- tai varieteekäsikirjoituksesta. Sarja oli esittämisaikansa katsotuin ohjelma noin 2,5 miljoonalla katsojallaan ja se näkyi useissa eri maissa Suomi mukaan lukien.
Vuonna 2001 Conan O'Brien perusti oman tuotantoyhtiönsä, Conacon.
O'Brien juonsi Los Angelesissa 58. Emmy Awards -gaalan 27. elokuuta 2006. Hän juonsi myös vuonna 1996 USS Intrepidilla järjestetyn Kiss-yhtyeen tiedotustilaisuuden, jonka yhteydessä yhtyeen alkuperäiskokoonpano teki paluun.
Vuonna 2004 O'Brien nimettiin vuonna 2009 eläkkeelle siirtyvän Jay Lenon seuraajaksi The Tonight Show'hun. 21. heinäkuuta 2008 NBC julkisti, että O'Brien aloittaa The Tonight Show'ssa 1. kesäkuuta 2009. Kanava lähetti Late Nightin uusintoja kunnes Saturday Night Livessa suosiota saavuttanut Jimmy Fallon korvasi O'Brienin.[3]
[muokkaa] Conan O'Brienin suhde Suomeen
Conanin ohjelma näkyy Suomessa Subilla. Conanilla on ollut mediassakin huomiota herättänyt suhde Suomeen ja suomalaisiin. Tämä suhde alkoi kesällä 2004, kun Conan pilaili suomalaisten kustannuksella. Hän sai tämän takia vihaisia fanikirjeitä Suomesta, jolloin Conan pyysi ohjelmassaan virallisesti anteeksi Suomelta.
Syksyllä 2005 Conan otti taas Suomen esille ohjelmassaan. Hän huomasi, että hänen ohjelmansa yleisössä on todella paljon suomalaisia. Kerran kaksi suomalaista vierasta näyttivät hänelle valokuvan Tarja Halosesta ja sanoivat Conanin näyttävän häneltä. Koska Suomessa oli juuri tällöin presidentinvaalit käynnissä, Conan julisti julkisesti tukevansa Tarja Halosen uudelleenvalintaa presidentiksi, vaikka ei tiennytkään mitään Suomen politiikasta. "Minusta on vain hauska näyttää presidentiltä, olkoonkin että tämä on nainen", kertoi huuliveikko eräässä haastattelussa. Conan alkoi muutenkin vitsailla ohjelmassaan Suomesta ja suomalaisista ja teki näin Suomea hyvin tunnetuksi ohjelmassaan.
Vitsien ansiosta O'Brien sai taas paljon huomiota sekä postia suomalaisilta, muun muassa kutsuja kaupunkeihin ja jopa ihmisten koteihin. Niiden innoittamana hän teki kuvausmatkan Suomeen 11.−15. helmikuuta 2006. Vierailullaan hän tapasi muun muassa Tarja Halosen 14. helmikuuta 2006 ja vieraili Arto Nybergin ohjelmassa sunnuntaina 12. helmikuuta 2006. Hän myös vieraili Lapissa ja kävi pokkaamassa Telvis-gaalasta "Vuoden väriläiskä"-palkinnon. Conan tapasi myös viisipäiväisellä matkallaan fanejaan, ja vieraili heidän kotonaankin.
Conan O'Brienin vierailu Suomessa sai valtavasti huomiota sekä suomalaisessa että amerikkalaisessa mediassa. Etenkin presidentti Tarja Halosen tapaaminen sai suurta painoarvoa uutisissa. Presidentti oli varannut kiireisestä päivästään 20 minuuttia aikaa Conanin tapamiseen, ja kiitti siitä, että tämä on tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla.
Conan O'Brienin kuvaama Suomi-jakso esitettiin Yhdysvalloissa 10. maaliskuuta 2006. Jakso oli hyvin epätavallinen, koska jaksossa ei ollut normaaleja studiovieraita ja esiintyjiä, vaan se oli omistettu kokonaan Suomelle ja O'Brienin kuvausryhmän Suomessa kuvaamalle materiaalille.
Conanin "Finland Fridayksi" nimittämä jakso tarjosi lämmintä ja huumoripitoista kuvaa erikoisesta Suomesta. Jakson kehuttiin olevan loistavaa mainosta Suomelle, ja edistävän Suomen matkailua. Jakso oli suosittu ja sai hyvät katsojaluvut Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Jaksoa kehuttiin sekä suomalaisessa että yhdysvaltalaisessa mediassa. Conan on lupaillut palailevansa Suomeen.lähde?
Televisiokanava Sub (silloinen Subtv) esitti "Finland Friday" -jakson 15. maaliskuuta 2006 Suomessa. Jakso keräsi 399 000 katsojaa ja on Subin katsojatilastossa kanavan historian katsotuin ulkomainen ohjelma. Suomea rakastava talk show -isäntä Conan O’Brien nosti ohjelmassaan esille suomalaisen Salli-satulatuolin.
Maanantaina 29. kesäkuuta 2009 The Tonight Show with Conan O’Brien -ohjelmaa vetävä tv-kasvo nosti jälleen Suomen esiin lähetyksessään. Punapää irvaili eilisessä lähetyksessä suomalaiselle Salli-merkkiselle satulatuolille, jonka kerrotaan auttavan genitaaliterveyteen.
Conanilla oli luonnollisesti Salli-tuoli mukana ohjelmassa, jossa näytettiin kuinka tuoli toimii. Koekaniinina oli Conanin aisapari Andy Richter. Ohjelmassa nähtiin myös Salli-tuolin valmistajan tekemä ohjevideo.
[muokkaa] Conan muissa ohjelmissa ja elokuvissa
- Conan on nähty myös Simpsoneissa, jossa Bart on Conanin studiossa vieraana.
- South Park -elokuvassa South Park: Isompi, pidempi ja leikkaamaton Conan tekee itsemurhan hyppäämällä ikkunan läpi kadulle 112. kerroksesta.
- Conan esiintyi 30 Rockissa marraskuussa 2006.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://blog.nbc.com/latenight/2008/05/late_night_with_jimmy_fallon.php#comments
- ↑ About Conan O'Brien NBC. Viitattu 29.9.2007. (englanniksi)
- ↑ The Associated Press: Leno out on May 29, O’Brien in on June 1 MSNBC. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
[muokkaa] Kirjallisuutta
Sami Rainisto: Conan O'Brienin maailma. Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7204-1.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Conan O'Brien Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- The Tonight Show with Conan O'Brien (englanniksi)
- Late Night with Conan O'Brien (englanniksi)
- Conan O'Brienin Suomi-asioihin aktiivisesti keskittyvä blogi
- Lukunäyte Sami Rainiston kirjasta Conan O’Brienin maailma
- YLE/Elävä arkisto: Conan O´Brien Suomessa
- Conan soittaa suomalaisten lahjoittamalla kitaralla

