Cliffhanger

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee televisiossa käytettävää termiä. Elokuvasta kertoo Cliffhanger – kuilun partaalla.

Cliffhanger tarkoittaa televisiossa tai kirjallisuudessa käytettyä yhtäkkistä lopetusta, jossa keskushahmot jäävät epätoivoiseen tai epävarmaan tilanteeseen, esimerkiksi roikkumaan kallionkielekkeeltä. Perinteisesti cliffhangereita seuraa teksti "jatkuu".

Luvun lopetuksena cliffhanger on usein nautittava, mutta jos koko teos päättyy cliffhangeriin, se tuottaa helposti lukijassa pettymyksen, sillä tarinasta jää silloin puuttumaan ratkaisu. Cliffhangeriin päättyvä teos herättääkin yleensä toiveen jatko-osasta. Sen vuoksi cliffhangerit olivat hyvin suosittuja 1930-luvun amerikkalaisissa elokuvasarjoissa.

Cliffhangereita käytetään hyvin paljon television jatkuvajuonisissa sarjoissa. Varsinkin tuotantokauden viimeinen jakso päätetään mielellään cliffhangeriin, jotta katsojat saadaan palaamaan sarjan pariin myös seuraavalla tuotantokaudella. Esimerkiksi Star Trek: The Next Generation -sarjan kaksiosaisen jakson The Best of Both Worlds ensimmäinen osa on kolmannen kauden päätösjakso ja jää jännittyneeseen tilaan. Neljäs kausi alkaakin toisella osalla, jossa tilanne saa päätöksen. Cliffhangereista tunnetut tv-sarjat ovat usein jännityssarjoja. Cliffhangerista tunnettuja sarjoja ovat myös mm. 24, Batman ja Lost.


Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Tämä kirjallisuutta käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut