Cliff Robertson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cliff Robertson
Cliff Robertson vuonna 1981.
Cliff Robertson vuonna 1981.
Syntymäaika 9. syyskuuta 1923
Syntymäpaikka La Jolla, Kalifornia
Kuolinaika 10. syyskuuta 2011 (88 vuotta)
Kuolinpaikka Stony Brook, New York
Oikea nimi Clifford Parker Robertson III
Ammatti näyttelijä
Puoliso Cynthia Stone (1957–1960)
Dina Merrill (1966–1989)
Merkittävät roolit Charlie Gordon (Charly)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Oscar-palkinto (1969)
Emmy-palkinto (1966)
Hollywood Walk of Fame (1987)

Clifford Parker Robertson III (9. syyskuuta 1923 La Jolla, Kalifornia10. syyskuuta 2011 Stony Brook, New York) oli Oscar- ja Emmy-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän sai urastaan myös tähden Hollywood Walk of Famelle.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robertson syntyi syyskuussa 1923 La Jollassa. Hänen vanhempansa olivat Clifford Parker Robertson II ja Audrey Winningham, jotka erosivat, kun Robertson oli vuoden vanha. Äiti-Audrey kuoli seuraavana vuonna, ja Robertsonin isoäiti ja täti kasvattivat hänet. Hän ei ollut koskaan läheinen isänsä kanssa. High schoolissa Robertson esiintyi koulunäytelmissä ja palveltuaan hetken kauppalaivastossa aloitti opiskelut Antioch Collegessa, Ohiossa. Hän kiinnostui siellä journalismista ja työskenteli myös paikallisessa sanomalehdessä ja radioasemalla. Koulun dekaani kannusti kuitenkin Robertsonia yrittämään uraa näyttelijänä. Hän jättikin Antiochin ennen valmistumistaan ja muutti New Yorkiin, missä pääsi opiskelemaan The Actors Studiolle.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robertson alkoi saada New Yorkissa teatterirooleja, ja Broadway-debyyttinsä hän teki 1953. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli vuoden 1955 Rakkauden huviretki.[1] Robertsonin seuraava elokuva oli Syyslehtiä (1956), jossa hän esitti Joan Crawfordin skitsofrenistä miestä. Hänen seuraavia elokuviaan oli Alamaailma USA (1961) ja Torpedovene PT 109, jossa Robertson esitti John F. Kennedyä, joka itse oli suositellut Robertsonia pääosaan.[2] Samaan aikaan hän esiintyi useissa television antologiasarjoissa, ja hän voittikin Emmy-palkinnon vuonna 1966 antologiasarjan Bob Hope Presents the Chrysler Theatre jaksosta.[1]

Robertson voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon vuoden 1968 elokuvan Charly nimiroolista. Hän oli elokuvassa jälkeenjäänyttä miestä, jonka älykkyys kasvoi tieteellisen kokeen seurauksena. Robertson tuotti, käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli vuoden 1971 elokuvassa J.W. Coop. Muita hänen 1970-luvun elokuviaan olivat Korppikotkan kolme päivää ja Brian De Palman Naisen kahdet kasvot.[2] Vuosikymmenen lopulla Robertson joutui Hollywoodissa mustalle listalle paljastettuaan väärennösskandaalin. Hän havaitsi 1977, että Columbia Picturesin johtaja David Begelman oli väärentänyt Robertsonin nimissä 10 000 dollarin šekin. Columbia Pictures syytti tämän jälkeen Begelmania 61 000 dollarin kavalluksesta.[3] Begelman sai lopulta 5 000 dollarin sakot, potkut ja vaihtoi sen jälkeen toiseen studioon. Robertson sen sijaan joutui Hollywoodin epäviralliselle mustalle listalle eikä saanut useaan vuoteen rooleja isoista elokuvista.[2]

Robertson ohjasi ja esitti pääosaa vuoden 1979 elokuvassa The Pilot – henkensä kaupalla, joka ei saanut kovinkaan laajaa levitystä Yhdysvalloissa. Vuonna 1983 Robertson palasi ja esitti Hugh Hefneriä elokuvassa Star 80. Samana vuonna hän esiintyi tieteiselokuvassa Brainstorm – aivomyrsky.[2] Hän palasi myös televisioon ja esiintyi vakiokasvona 1983–1984 sarjassa Viinitila Falcon Crest. Vuonna 1987 hän esitti Henry Fordia minisarjassa Ford: The Man and the Machine. Robertsonin myöhempiin elokuviin kuuluivat Laukkaava sydän (1991), Päätään pidempi (1994) ja Spider-Man – hämähäkkimies, jossa hän esitti Hämähäkkimiehen setää Ben Parkeria. Robertson palasi rooliin myös elokuvan jatko-osissa, jossa hän näytteli hahmoa vain takaumissa, sillä Ben Parker kuoli ensimmäisessä osassa.[1]

Yksityiselämä ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robertson oli kahdesti naimisissa. Hän nai vuona 1957 Jack Lemmonin ex-vaimon, näyttelijä Cynthia Stonen, jonka kanssa sai tyttären. Liitto päättyi eroon 1960. Robertsonin toinen vaimo oli näyttelijä Dina Merrill, jonka kanssa hän meni naimisiin 1966 ja jonka kanssa sai myös yhden tyttären. Heidän liittonsa päättyi eroon vuonna 1989.[4]

Robertson oli innokas lentoharrastaja ja keräili lentokoneita. Hänellä oli lisäksi lentolupakirja, ja hän oli lentokonesuunnittelija Burt Rutanin hyvä ystävä. Robertson auttoi järjestelemään Biafran sodan aikaan 1969 avustuskuljetuksia Nigeriaan ja vuonna 1978 nälänhädästä kärsineeseen Etiopiaan.[2]

Robertson kuoli syyskuussa 2011, 88-vuotissynttäreidensä seuraavana päivänä. Hän kuoli Stony Brook University Medical Centerissä, Long Islandilla. Hänen kuolemastaan ilmoitti hänen pitkäaikainen henkilökohtainen sihteerinsä, Evelyn Christel. Perheen mukaan Robertson kuoli luonnollisiin syihin.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Keepnews, Peter & Severo, Richard: Cliff Robertson, Oscar-Winning Rebel, Dies at 88 (s. 2) NYTimes.com. 10.9.2011. The New York Times Company. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Cliff Robertson NNDB. Soylent Communications. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  3. Keepnews, Peter & Severo, Richard: Cliff Robertson, Oscar-Winning Rebel, Dies at 88 (s. 1) NYTimes.com. 10.9.2011. The New York Times Company. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  4. Zraick, Karen: Cliff Robertson, Oscar-winning actor, dies San Francisco Chronicle. 11.9.2011. Hearst Communications Inc. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  5. McLellan, Dennis: Oscar-winning actor Cliff Robertson dies at 88 LATimes.com. 10.9.2011. Los Angeles: Los Angeles Times. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]