Clavier-Übung

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Clavier-Übung III:n otsikkosivu.

Clavier-Übung (suom. klaveeriharjoitus) on Johann Sebastian Bachin kolmen teoskokoelman sarja, joka sisältää musiikkia kosketinsoittimille, erityisesti cembalolle tai klavikordille sekä uruille.

Clavierübung I sisältää kuusi klaveerisarjaa (BWV 825–830) ja se julkaistiin vuonna 1731.

Clavierübung II sisältää Bachin kuuluisat klaveeriteokset ranskalainen sarja ja italialainen konsertto.

Clavier-Übung III, joka julkaistiin syyskuussa 1739, koostuu etupäässä kirkollisesta urkumusiikista, ja sitä kutsutaan joskus myös (virheellisesti) saksalaiseksi urkumessuksi.

Teossarjansa nimen Clavier-Übung Bach lainasi Tuomaskoulun kanttorin virassa häntä edeltäneen Johann Kuhnaun vuonna 1689 julkaisemasta teoksesta Neue Clavier-übung, joka sisälsi kuusi klaveerisarjaa duurisävellajeissa.

Goldberg-muunnelmia voidaan pitää sarjan neljäntenä osana, vaikka Bach ei sitä siksi nimennytkään.

Clavier-Übung I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clavier-Übung I:n viisi ensimmäistä sarjaa Bach julkaisi, noin yhden vuodessa, vuosien 1726 ja 1730 välissä ja vuonna 1731 ne julkaistiin yhdessä Bachin ensimmäisenä virallisesti painettuna teoksena (Opus 1). Säveltäjä oli tuolloin neljäkymmentäkuusi-vuotias. Teoksesta tuli ilmeisesti kohtalaisen suosittu, koska siitä tiedetään otetun ainakin kaksi painosta Bachin elinaikana.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. partitan osien ensimmäiset tahdit.

Clavier-Übung I:n partitat sisältävät tavanomaiset barokkisarjan osat: allemande, courante, sarabande ja gigue, paitsi 2. sarja, josta puuttuu gigue-osa. Bach kuitenkin lisää tähän tavalliseen kokoonpanoon muita tansseja ander Galantierien, kuten säveltäjä itse asian ilmaisi teoksen nimilehdellä. Näitä ylimääräisiä tansseja on vähintään yksi joka sarjassa. Jokaisen sarjan avaavat alkusoitot on nimetty eri tavalla ja ne ovat luonteeltaan erilaisia: praeludium, sinfonia, fantasia, ouverture, praeambulum ja toccata.

Clavier-Übung II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun ensimmäinen sarja sai myönteisen vastaanoton, Bach julkaisi neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1735, teossarjan toisen osan. Toinen osa sisälsi vain kaksi teosta, Concerto nach italianischerm Gusto (italialainen konsertto) BWV 971 ja Ouvertüre nach französischer Art (ranskalainen alkusoitto[sarja]) BWV 831. Säveltämällä sekä italialaiseen että ranskalaiseen tyyliin Bach osoitti hallitsevansa aikansa kaksi merkittävintä musiikillista muotivirtausta, kuitenkin niin, että lopputulos kuulostaa erehtymättömästi Bachilta. Teosten ainoa yhdistävä piirre lienee se, että molemmissa Bach pyrkii sovittamaan orkesterimusiikkia kaksisormioiselle cembalolle.

Ranskan ja Italian musiikillinen kilpailu juontui aina Kaarle Suuren aikaan, joka palasi Roomasta mukanaan joukko italialaisia muusikoita ranskalaisten kollegojen suureksi harmiksi. Kamppailu kävi yhä kuumana 1700-luvulla. Saksalainen säveltäjä Johann Mattheson kirjoitti 1713:

Italialaiset voivat ylpeillä kuten haluavat lauluäänestään ja taiteestaan, mutta yrittäkööt kirjoittaa aidon ranskalaisen overtyyrin. Tämä tarkoittaa, että ranskalainen instrumentaalimusiikki on hyvin omintakeista. Vaikkakin italialaiset pyrkivät loistamaan sinfonioissaan ja konsertoissaan, mitkä kylläkin ovat kauniita, täytyy kuitenkin eläväistä ranskalaista overtyyriä pitää parempana.

Toisaalta Jean-Jacques Rousseau kuvaili ranskalaista laulua "keskeytymättömäksi ja kestämättömäksi koiran haukunnaksi".

Ranskalaisesta alkusoitosta on säilynyt Bachin vaimon Anna Magdalenan käsin kirjoittama varhaisempi versio, joka oli sävelletty c-molliin. Säveltäjä ilmeisesti transponoi teoksen h-molliin saadakseen enemmän kontrastia F-duuriin sävelletyn Italialaisen konserton ja alkusoittosarjan välille. Nyt Clavier-Übung II:n kaksi osaa ovat sävellajeiltaan niin kaukana toisistaan kvinttiympyrässä kuin mahdollista.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen konsertto on Antonio Vivaldin tyylisen soolokonserton sovitus kaksisormioiselle cembalolle, niin että toinen sormio edustaa solistia ja toinen orkesteria, jota Bach ilmaisi nuoteissa sanoilla forte ja piano. Soolo-osuuksissa soittajan oikea käsi usein toimii solistin roolissa, jota vasen käsi säestää lisäten välillä melodista ainesta.

Konserton huippukohtana voidaan pitää hidasta, andanteksi merkittyä toista osaa, jonka kaunis melodia leijuu systemaattisen ja toistuvan bassolinjan päällä. Aikansa yleisestä tavasta poiketen Bach on kirjoittanut nuotteihin auki kaikki barokinajalle tyypilliset ornamentit, jotka yleensä jätettiin esittäjän improvisaation varaan. Andanten keskellä oleva soolo-osa muistuttaa kantaateista ja konsertoista löytyviä vastaavia osia, jotka Bach sävelsi viululle ja oboelle. Teoksen päättää nopea presto-osa.

Ranskalainen alkusoitto on tehty orkesterisarjojen mallin mukaisesti, ja sen alkusoitto, jossa hidastempoiset ja arvokkaat alku- ja loppuosa ympäröivät konserttotyylistä fuugaa, muistuttaakin Bachin 2. orkesterisarjan alkusoittoa. Perinteisistä barokkisarjan tansseista allemande puuttuu ja sen sijaan sarjaan on lisätty useita ranskalaisia galanterien-osia: gavotte, passepied, bourée, jotka tulee soittaa alternativement, ja lopuksi Echo, jossa kaikuefekti aikaansaadaan siirtymällä sormiolta toiselle. Echo muistuttaa etäisesti h-molli-orkesterisarjan kuuluisaa Badinerie-osaa.

Clavier-Übung III[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preludin alku Clavier-Übung III:sta

Vuonna 1739 julkaistu Clavier-Übung III sisälsi urkumusiikkia, lukuun ottamatta kokoelman lopussa olevia neljää klaveerille kirjoitettua duettoa (BWV 802–805), joiden sijoittaminen urkumusiikin sekaan on herättänyt paljon hämmennystä musiikkitieteilijöiden piirissä. Yhtenä mahdollisena selityksenä pidetään teoksen laajaa kolminaisuus-symboliikkaa. Teos muun muassa sisältää 9 (3 × 3) messun kyrie- ja gloria-osan saksalaisia versioita, joita seuraa kaksitoista koraalia (4 × 3), joiden aiheet pohjaavat Martin Lutherin katekismukseen. Neljän klaveeridueton kanssa teosten kokonaismäärä nousee 27:ään (eli 3 × 3 × 3). Teosta jopa myytiin kolmen taalerin hintaan.

Teoksen julkaisuun saattaa liittyä vuonna 1739 vietetty Augsburgin julistuksen 200-vuotisjuhla, jota juhlistaakseen Bach on saattanut julkaista teoksensa. Tätä teoriaa tukee teoksessa olevat viittauksen Martti Lutherin katekismukseen.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clavier-Übung III alkaa preludilla (BWV 552), jonka melodia on otettu koraalista Was mein Gott will ja se päättyy 27 osaa myöhemmin kolmiääniseen fuugaan, joiden äänet pohjautuvat samaan melodiaan. Koska saksalainen koraali muistuttaa William Croftin sävellystä O God Our Help in Ages Past, englantilaiset urkurit alkoivat nimittää teoksia Pyhän Annan (St. Anne) preludiksi ja fuugaksi. Preludin alussa esitellään kolme eri teemaa, joiden arvellaan edustavan kolminaisuusteeman mukaisesti Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Tämän ranskalaisen alkusoiton tyylisen osan jälkeen seuraa homofoninen trio-osa ja päättyy lopulta fuugaosaan.

Urkumessu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän jälkeen seuraavat kolme preludia (BWV 669–671), jotka pohjautuvat saksalaisen messun kyrie-osan koraaleihin Kyrie Gott Vater in Ewigkeit, Christe aller Welt Trost ja Kyrie Gott heiliger Geist. Nämä preludit ovat sävelletty stile anticossa eli renessanssin aikana käytetyn kontrapunktin mukaisesti. Preludeista ensimmäinen esittää koraalin melodian ylä-äänissä, keskimmäinen tenoriäänialassa ja viimeinen urun pedaaleilla, eli mahdollisimman matalassa äänialassa. Seuraavat kolme preludia (BWV 672–674) on merkitty esitettäväksi alio modo, toisella tapaa, ja niissä ei käytetä lainkaan urun jalkiota. Lisäksi koko koraalin melodiaa ei ole käytetty, vaan jokaisen koraalin ensimmäinen säe , jonka pohjalta on rakennettu lyhyt fughetta. Seuraavat kolme kappaletta (BWV 675-677), jotka perustuvat messun gloria-osaa vastaavaan koraaliin Allein Gott in der Höh sey Ehr, ovat trioja, jotka on sävelletty laskevin sävellajein (F, G, A).

Katekismuskoraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katekismuskoraalit (BWV 678–689) perustuvat Martin Lutherin teksteihin ja käsittelevät kymmentä käskyä (BWV 678–679), uskontunnustusta (BWV 680–681), Isä meidän -rukousta (BWV 682–683), kastetta (BWV 684–685), synnintunnustusta (BWV 686–687) ja ehtoollista (BWV 688–689). Jokaisesta teemasta on täysimittainen versio, joka esitetään sekä sormioilla että pedaalilla, ja pienimuotoisempi versio vain sormioilla esitettäväksi.

Neljä duettoa ja päätösfuuga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä duettoa (BWV 802–805) ovat kaksiosaisia inventioita jotka eivät pohjaudu koraalimelodioihin. Teoksen päättää jo aikaisemmin mainittu vaikuttava viisiääninen fuuga (BWV 552). Oikeastaan se koostuu kolmesta eri fuugasta, joilla jokaisella on oma teemansa.

"Clavier-Übung IV"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clavier-Übung IV: ks. Goldberg-muunnelmat.

Johann Sebastian Bachin teoksia
Klaveerimusiikki: Goldberg-muunnelmat | Das Wohltemperierte Klavier | Clavier-Übung | Koraalit Bachs1a.gif
Vokaalimusiikki: H-mollimessu | Passiot | Oratoriot | Magnificat | Motetit | Kantaatit
Barokkisarjat: Sellosarjat | Luuttumusiikki | Orkesterisarjat | Viulusarjat ja -sonaatit
Muut: Die Kunst der Fuge | Musikalisches Opfer | Brandenburgilaiset konsertot | Konsertot | Urkumusiikki