Claudette Colbert

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Claudette Colbert
Claudette Colbert elokuvassa Salainen sydän vuonna 1946.
Claudette Colbert elokuvassa Salainen sydän vuonna 1946.
Syntymäaika 13. syyskuuta 1903
Syntymäpaikka Saint-Mandé, Ranska
Aktiivisena 1919–1987
Kuolinaika 30. heinäkuuta 1996 (92 vuotta)
Kuolinpaikka Speightstown, Barbados
Oikea nimi Émilie Claudette Chauchoin
Muut nimet Lily Chauchoin
Ammatti näyttelijä
Puoliso Norman Foster (1928–1935)
Dr. Joel Pressman (1935–1968†)
Merkittävät roolit Kleopatra
Kleopatra
Ellie Andrews
Tapahtui eräänä yönä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Claudette Colbert (oik. Émilie "Lily" Claudette Chauchoin; 13. syyskuuta 1903 Saint-Mandé[1], Ranska30. heinäkuuta 1996 Speightstown, Barbados) oli ranskalais-amerikkalainen näyttelijä ja yksi Hollywoodin johtavia filmitähtiä kahden vuosikymmenen ajan. Hän oli kaksivuotias, kun hänen perheensä muutti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin New Yorkiin 1906.

Colbert aloitti uransa Broadwaylla 1920-luvulla, josta hän siirtyi filmiin äänielokuvien adventtiaikaan. Alkuun hän työskenteli sopimusyhtiölleen Paramount Picturesille, myöhemmin hän siirtyi freelanceriksi. "Omenanpyöreillä" kasvoillaan Colbert tunnettiin erityisesti lahjakkaana screwball-komediennena, mutta hän sai laajentaa skaalaansa myös draamaelokuviin ja film noireihin, joissa esitti rooleja aina vampeista kotiäiteihin. Komediaelokuvissaan Colbertin tulkitsemat hahmot olivat yleensä älykkäitä ja itsetietoisia nuoria naisia. Uransa aikana Colbert esiintyi yli 60:ssä elokuvassa. Hän voitti myös useita alan arvostettuja palkintoja. Lisäksi Colbert näytteli teatterissa ja radiossa.

Ulkonäöstään johtuen Colbert oli aina ikäistään nuoremman näköinen ja vielä keski-ikäisenäkin hänen oli hankala päästä eroon "ikinuoren tytön" imagostaan.

Yhdysvaltain elokuvainstituutti nimesi Colbertin kaikkien aikojen 12. suosituimmaksi naisnäyttelijäksi vuonna 1999. Hänellä on elokuvaurastaan tähti Hollywoodin Walk of Famella osoitteessa 6812 Hollywood Blvd.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Émilie Claudette Chauchoin (lausutaan "šoo-šuan") syntyi Saint-Mandéssa, Pariisin itäisessä kaupunginosassa Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat Georges Claude (1867–1925) ja Jeanne Marie Chauchoin (os. Loew, 1877–1970). Hänen ristimänimensä oli Émilie (Emily ranskalaisittain), mutta häntä kutsuttiin lapsena ja nuorena nimellä Lily, sillä hänen tätinsä käytti jo nimeä Émilie. Täti oli Colbertin äidin äidin adoptiolapsi Emilie Loew, joka ei ollut verisukulainen, työskenteli ompelijana eikä koskaan avioitunut. Claudetten lempinimi "Lily" viittasi englantilaiseen näyttelijään Lillie Langtryyn. Claudetten äiti sekä isoäiti olivat syntyisin Kanaalisaarilta ja Englannista. Siitä johtuen he osasivat englantia erinomaisesti jo ennen muuttoa Yhdysvaltoihin, vaikka perhepiirissä puhuttiin ranskaa. Claudetten isoveli Charles (1898–1971) oli syntynyt Jerseyn saarella. Isä Georges oli menettänyt näön oikeasta silmästään eikä soveltunut ammatteihin, mutta omisti konditorian Pariisissa. Hänen äitinsä tuki häntä taloudellisesti, mutta kannusti myös koettamaan onneaan USA:ssa. Koettuaan takaiskuja työelämässä perhe päätti lähteä siirtolaisiksi Amerikkaan.

Claudetten isoäiti Marie Loew oli jo Yhdysvalloissa, kun hänen perheensä muutti sinne vuonna 1906 paremman työllisyyden perässä. Claudette perheineen asui New York Cityssä 53rd Streetillä sijaitsevan talon viidennessä kerroksessa. Colbert kertoi myöhemmin, että hissittömän talon portaita aina viidenteen kerrokseen juokseminen teki hänen säärensä kauniiksi. Hän juoksi portaat päivittäin aina vuoteen 1922 asti.[2] Colbertin vanhemmat muuttivat hänen nimensä muodollisesti Lily Emilie Chauchoiniksi. Englannin kielen tyttö oppi nopeasti isoäidiltään ennen kuin aloitti julkisen koulun. Hänen ranskankielentaitonsa pysyi myös sujuvana.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku Broadwaylla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuudessaan Colbert haaveili taidemaalarin urasta. Hänen perheestään tuli Yhdysvaltain kansalaisia vuonna 1912. Äiti Jeanne suosi ilmiselvästi poikaansa Charlesia tyttärensä ohi.[3] Colbert opiskeli taidepainotteisessa Washington Irving High Schoolissa. Siellä hänen puhetaidon opettajansa neuvoi häntä hakemaan näytelmäroolia. Colbert teki teatteridebyyttinsä 15-vuotiaana näytelmässä The Widow's Veil Provincetown Playhousessa vuonna 1919. Tällöin hän oli edelleen kiinnostunut kuvataiteista ja aikoi tulla muotisuunnittelijaksi. Valmistuttuaan high schoolista Colbert opiskeli Art Students League of New York-taidekoulussa. Hän rahoitti opintonsa työskentelemällä mekkoliikkeessä. Samalla hänelle tarjottiin pientä roolia Anne Morrisonin Broadway-näytelmässä The Wild Westcotts. Tällöin hän alkoi käyttää Claudettea etunimenään Lilyn sijaan, ja otti taiteilijanimekseen isoäitinsä tyttönimen Colbert. Hän myös muutti oikean nimensä muodollisesti Lily Claudette Chauchoiniksi. Colbertin isä Georges menehtyi vuonna 1925 ja hänen isoäitinsä Marie Loew New Yorkissa vuonna 1930.

Allekirjoitettuaan viisivuotisen sopimuksen tuottaja Al Woodsin kanssa, Colbert esiintyi monissa tyttörooleissa Broadwaylla vuosina 1925–1929. Hän oli tyytymätön siihen, että häntä pidettiin teatterissa ennen kaikkea "Ranskanneitona" ja hänelle tarjottiin aluksi vain ranskankielisiä rooleja. Colbert sai kriittistä suosiota roolisuorituksestaan näytelmässä The Barker (1927), jossa hän esitti karnevaalin käärmeenlumoajaa. Hän näytteli saman roolin näytelmän uusintaesityksessä Lontoon West Endissä.[4] Yhdysvalloissa tuottaja Leland Hayward huomasi Colbertin ja valitsi hänet sankarittaren rooliin mykkäelokuvaan Onnen kultapoika vuonna 1927. Sen kaupallinen menestys oli huono, eikä elokuvan tiedetä säilyneen.

Läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudette Colbert elokuvassa I Cover the Waterfront vuonna 1933.

Elokuvadebyyttinsä jälkeen Colbert allekirjoitti sopimuksen tuotantoyhtiö Paramount Picturesin kanssa. Äänielokuvat olivat ajan mullistava uutuus, ja yhtiö etsi niihin sopivia näyttelijöitä, jotka hallitsivat puheen ja äänenkäytön. Colbert oli näyttelijänä täysi luonnonlahjakkuus. Hänen replikointitaitonsa oli yksi hänen parhaista ominaisuuksistaan, mutta hän ei aluksi edes pitänyt filminäyttelemisestä. Muutaman ensimmäisen elokuvansa myötä Colbertista tuli nopeasti yksi aikansa kassamagneeteista. Tulevan aviomiehensä Norman Fosterin kanssa hän näytteli romanttisessa menestyselokuvassa Young Man of Manhattan. Vuonna 1930 Colbert tähditti Maurice Chevalierin kanssa elokuvaa Hänen newyorkilainen morsiamensa, joka kuvattiin sekä englanniksi että ranskaksi. He myös lauloivat yhdessä Ernst Lubitschin musikaalissa Hymyilevä luutnantti vuonna 1931. Ginger Rogersin kanssa Colbert nähtiin elokuvassa Honor Among Lovers. Molemmat edellä mainitut filmit olivat kaupallisia menestyksiä. Colbertin musikaalinen ääni kuultiin myös vuoden 1933 elokuvassa Yön kuningatar.

Useiden komediaroolien jälkeen Colbert sai kokeilla siipiään vakavammissa femme fatalen osissa. Historiallisessa epookkielokuvassa Ristin merkki (1932) hän näytteli Fredric Marchia vastaan Rooman keisarinna Poppaeaa. Elokuva on kuuluisa kohtauksestaan, jossa Colbertin esittämä hahmo on aasinmaitokylvyssä niin että hänen rintansa vilahtavat paljaina. Colbertin roolia Kleopatrana vuoden 1934 elokuvassa Kleopatra on pidetty hänen tosiasiallisena läpimurtonaan. Siinä roolin seksuaalinen lataus tuli selvästi esille. Colbertin vastanäyttelijöitä olivat Warren William ja Henry Wilcoxon. Elokuva oli vuoden suurimpia hittejä ja teki Colbertista maailmanluokan filmitähden sekä Paramount Picturesin parhaan kassamagneetin. Colbert ei itse enää tämän elokuvan jälkeen suostunut avoimesti seksuaalisiin rooleihin. Hän myös neuvotteli Paramount Picturesin kanssa sopimuksen, joka salli hänen näytellä myös muiden yhtiöiden elokuvissa.

Vuonna 1934 Colbert sai parhaan naispääosan Oscar-palkinnon elokuvasta Tapahtui eräänä yönä, jossa hän näytteli Clark Gablen kanssa. Aluksi Colbert oli haluton näyttelemään "karkuriperijätär" Ellie Andrewsin roolin. Ollessaan aikataulusta jäljessä studio suostui maksamaan roolista Colbertille tämän vaatiman 50 000 dollarin palkkion. Frank Capran ohjaaman elokuvan kuvaukset suoritettiin neljässä viikossa ja Colbert sai pitää kaavailemansa loman. Hän oli pitänyt elokuvan käsikirjoitusta heikkona ja sanoi kuvausten päätyttyä ystävälleen: "Sain juuri valmiiksi maailman surkeimman elokuvan."[5] Ilmestyttyään elokuva oli valtava menestys, ja se on Columbia Picturesin suurimpia klassikkoelokuvia. Se loi lippukassaennätyksen katsojalukujen noustessa 2,5 miljoonaan 325 000 dollarin budjettia vastaan. Elokuva kahmi myös kaikkiaan viisi Oscaria.[6]

Colbert ei uskonut voittavansa eikä aluksi aikonut osallistua koko gaalaan. Hän oli lähdössä junalla maaseutumatkalle, kun studiopäällikkö riensi asemalle ja toi tiedon Colbertin voitosta. Juna ei ollut ehtinyt lähteä asemalta, kun päällikkö "puoliksi raahasi" Colbertin mukanaan tilaisuuteen ottamaan Oscarin vastaan.[7] Hän voitti myös Academy Awardin samasta elokuvasta, muttei osallistunut palkintoseremoniaan.

Vuodet huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudette Colbert ja Clark Gable elokuvan Tapahtui eräänä yönä kuuluisassa kohtauksessa vuonna 1934.

Kleopatra ja Tapahtui eräänä yönä tekivät Colbertista maailmanlaajuisesti tunnetun tähden. Hänen menestyksensä salli hänen neuvotella sopimusten uusimisesta ja palkankorotuksista. Vuosina 1935 ja 1936 hän oli kymmenen parhaan eniten ansaitsevan elokuvatähden joukossa. Colbert oli Academy Award-ehdokkaana roolistaan sairaaladraamassa Kätketty maailma (1935).

Vuonna 1936 Colbert uusi sopimuksensa Paramount Picturesin kanssa, ja tämä sopimus teki hänestä Hollywoodin parhaiten ansaitsevan näyttelijän. Hänen palkkansa oli suurimmillaan 426,924 dollaria. Ollessaan suosionsa huipulla 1930-luvulla, Colbert ansaitsi 150,000 dollaria jokaisesta tekemästään elokuvasta. 1930-luvun loppupuoliskolla Colbert esiintyi niin draama- kuin komediaelokuvissa. Hän menestyi molemman genren tuotannoissa, joita olivat muiden muassa Naimisiin johtajan kanssa (1935), Kultainen lilja (1935), Verenpunainen usva (1937), Iloiset kilpakosijat (1937), Eri lippujen alla (1936), Zaza, can-can-tyttö (1938) ja Keskiyö (1939). Hänen vastanäyttelijöinään nähtiin mm. Melvyn Douglas, Fred MacMurray, Herbert Marshall ja James Stewart.

Claudette Colbert ei sallinut itsestään otettavan lähikuvia kasvojensa oikealta puolelta, sillä hän pelkäsi ettei sitä osata valaista tai kuvata oikein. Colbert oli saanut lapsena sattuneen nenäluun murtuman seurauksena pienen kuhmun nenänsä varteen, eikä halunnut näyttää oikeaa puolta kasvoistaan kameralle. Elokuvateknikot kuvailivat Colbertin kasvojen oikeaa puolta "kuin Kuun pimeäksi puoleksi".[8] Tovarich-elokuvassa vuonna 1937 Colbert näytteli venäläisen herttuattaren roolin. Kuvausten aikana hän vaati saada palkata oman kuvaajan, kun hänen suosimansa kuvaaja erotettiin. Vuonna 1938 Colbert esiintyi Gary Cooperin kanssa komediaelokuvassa Siniparran kahdeksas vaimo ja vuonna 1939 ensimmäisessä värielokuvassaan Liekehtivä erämaa. Siinä hänen vastanäyttelijänään oli Henry Fonda. Colbert oli sangen epäuskoinen uuden Technicolor-väritekniikan suhteen ja pelkäsi epäonnistuvansa värikuvassa. Sen jälkeen hän suosi lähes poikkeuksetta vain mustavalkofilmejä.

Elokuvien ohessa Colbert oli tunnettu radioääni. Hän esiintyi suositussa radio-ohjelmassa Lux Radio Theater sekä The Screen Guild Theater. Ensin mainitussa hänen äänensä kuultiin 22 jaksossa vuosina 1935–1954 ja jälkimmäisessä hän teki 13 jaksoa vuosina 1939–1952.

Vuonna 1940 Colbert kieltäytyi seitsemän vuoden sopimuksesta joka olisi taannut 200,000 dollarin vuosipalkan, ja päätti jatkaa freelancerina. Tänä aikana hän tienasi eniten koko urallaan. Managerinsa avulla hän onnistui saamaan rooleja useista arvostetuista tuotannoista. Colbert on maininnut Lentävä reportterimme-elokuvan omaksi suosikikseen.[9]

Vuonna 1943 Colbert näytteli elokuvassa Me tervehdimme elämää Paulette Goddardin kanssa. Naisille tuli kuvausten aikaan välirikko. Ohjaaja David O. Selznick vaikuttui Colbertin roolisuorituksesta elokuvassa ja halusi hänet sotaelokuvan Kunnes palaat pääosaan. Colbert kieltäytyi aluksi esittämästä teini-ikäisten lasten äitiä, mutta Selznick sai hänet lopulta suostuteltua. Elokuva oli yleisömenestys, ja myös Colbertin roolisuoritusta kehuttiin. Hän sai tästä osasta myös Parhaan näyttelijän Academy Award-ehdokkuuden.[10]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1945 lähtien Colbert jatkoi työtään elokuvissa freelance-näyttelijänä. Häneltä ilmestyivät mm. suuren suosion saavuttaneet Häväistysjuttu yöpikajunassa (1946), jossa hän näytteli John Waynen kanssa sekä Rakasta huomenna ja ikuisesti, jota varten Jean Louis palkattiin suunnittelemaan Colbertille 18 eri rooliasua. Muita 1940-luvun jälkipuoliskon Colbert-menestyksiä olivat komedia Muna ja minä (1947), jännityselokuva Pisara myrkkyä (1948) ja romanttinen komedia Morsian myytävänä (1949). Jälkimmäinen oli erityisesti sekä kriitikoiden että yleisön suosiossa. Colbertin suoritus sotaelokuvassa Kolme palasi kotiin (1950) sai kriitikoilta kiitosta. Negatiivisemmat arviot sai mysteerimelodraama Salaista väkivaltaa. Kuvatessaan välillä jopa kahta elokuvaa samanaikaisesti Colbert uupui työpäivien ollessa jopa 16 tunnin mittaisia, ja lääkäri määräsi lopulta ettei Colbert saisi enää työskennellä kello 17:ää pidemmälle. Kun Colbert vielä 1950-luvulla näytti paljon ikäistään nuoremmalta, hänellä oli vaikeuksia karistaa tätä leimaa harteiltaan. Elokuvastudioissa hänet luokiteltiin edelleen nuoreksi tytöksi. Siksi Colbertin oli vielä nelikymppisenäkin hankala siirtyä ingenue-rooleista kypsempiin naisrooleihin. Hän sanoi: "Olen erittäin hyvä komedienne, mutta myös aina taistelin sitä imagoa vastaan."[11]

Colbert vähensi elokuvatöitään 1950-luvun puoliväliin tultaessa. Hän matkusti Eurooppaan, jossa esiintyi Orson Wellesin kanssa elokuvassa Kevytmielinen Versailles. Vuonna 1954 Colbertille tarjottiin miljoonan dollarin sopimusta televisioyhtiö NBC:n kanssa, mutta hän kieltäytyi. Colbert näytteli kuitenkin muutamissa televisiotuotannoissa, kuten Vaimoni kummittelee ja Pyhän Maarian kellot. Hän vieraili myös parissa tosi-tv-sarjassa.

Vuonna 1958 Colbert teki paluun Broadwaylle Charles Boyerin kanssa ja oli ehdolla Tony-palkinnon saajaksi. Hän teki viimeisen elokuvansa vuonna 1961 ja esiintyi sen jälkeen vielä pari kertaa menestyksekkäästi Broadway-näytelmissä Rakkauden epäsäännöllinen verbi (1963) ja Kuningaskalastaja (1978). Vuonna 1987 hän näytteli minisarjassa Grenvillen kaksi naista, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden ja voitti Golden Globen.

Nykyajan kriitikot ovat korostaneet Colbertin ainutlaatuisia fyysisiä ominaisuuksia, joiden ansiosta hän oli kuin luotu elokuvaan (omenanpyöreät kasvot, suuret siniset silmät, tummat ja kiharat hiukset, siro ruumiinrakenne) sekä hänen eleganttia ääntään, aristokraattisia maneerejaan, hienostunutta esiintymistään sekä nokkelaa huumorintajuaan. Näin hän erottui 1930-luvun muista screwball-komedienneista, joita olivat Jean Arthur ja Irene Dunn – hän ei niinkään harjoittanut "fyysistä komediaa".

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudette Colbert oli naimisissa kaksi kertaa. Avioliitto Norman Fosterin kanssa (1928–1935) päättyi avioeroon, mutta avioliitto Dr. Joel Pressmanin kanssa (1935–1968) kesti aina aviomiehen kuolemaan asti. Colbertilla ei ollut lapsia.

Colbertin ja Fosterin avioliitto oli pitkään salaisuus, sillä he asuivat monta vuotta eri asunnoissa. Colbert asui alkuun Los Angelesissa samassa asunnossa äitinsä Jeannen kanssa. Määräilevä äiti ei pitänyt tyttärensä aviomiehestä eikä huolinut tätä heidän kotiinsa. Colbert ja Foster ottivat avioeron Meksikossa vuonna 1935. Kirjailija Robert Shaw, joka oli Colbertin läheinen ystävä tämän myöhemmässä elämässä, väitti Colbertilla olleen tuohon aikaan suhde näyttelijä Marlene Dietrichin kanssa. Naiset oli kuvattu yhdessä huvipuistossa Venice Beachilla.[12] Neljä kuukautta avioeronsa jälkeen Colbert meni naimisiin kurkkulääkäri ja kirurgi Joel Pressmanin kanssa. Liitto kesti 33 vuotta ja Pressmanin kuoltua syöpään vuonna 1968 Colbert jäi leskeksi.

Jeanne Chauchoin oli kateellinen tyttärensä monilahjakkuudesta eikä koskaan antanut hänelle tunnustusta. Vielä uransa urettuakin Colbert haki pitkään äitinsä hyväksyntää.[13] Jeanne kuitenkin antoi poikansa Charlesin toimia tyttärensä agenttina. Tällöin Charlesin tehtävänä oli neuvotella sisarelleen tuottavampia elokuvasopimuksia 1930- ja 40-luvuilla.

Colbert oli koko elämänsä ajan erittäin muotitietoinen ja hänen tyylitajunsa sai paljon kehuja Hollywood-piireissä. Hän oli tarkka ulkonäöstään eikä koskaan lähtenyt ulos pitämättä huolta että oli viimeisen päälle meikannut ja pukeutunut. Colbertin on arveltu olleen biseksuaali, sillä hän oli läheinen ystävä taiteilija Verna Hullin kanssa, jonka tiedettiin olevan homoseksuaali. Colbert sekä hänen lähimmät ystävänsä ovat kuitenkin kumonneet kyseisen väitteen.[14] Jäätyään eläkkeelle elokuvista Colbert asui miehensä kanssa Beverly Hillsissä tämän kuolemaan asti ja vietti viikonloppuja maalaistalossaan Palm Springsissä. Hän rakennutti myös oman huvilan Cap Ferratiin, Etelä-Ranskaan. Myöhemmin elämässään Colbert tunnettiin konservatiivisena republikaanina.

Taiteilijan uransa päätyttyä Colbert asui talvet asunnossaan Manhattanilla ja kesät lomakodissaan Barbadoksella, jossa häntä palvelivat taloudenhoitaja ja kaksi kokkia. Hänen äitinsä Jeanne kuoli vuonna 1970 ja veli Charles 1971. Tällöin Colbertin ainoa elossa oleva sukulainen oli veljentytär Coco Lewis, joka sai oman osuutensa tätinsä perinnöstä.[15] Claudette Colbert kuoli Barbadoksen kodissaan 30. heinäkuuta 1996 92-vuotiaana useiden aivohalvausten jälkeen. Hänet tuhkattiin ja uurna haudattiin hautausmaalle Speightstowniin, Barbadokselle hänen äitinsä ja toisen aviomiehensä viereen. Paikka sijaitsee lähellä Colbertille rakasta rantahuvilaa, jonka hän oli omistanut 1950-luvulta lähtien. Colbert jätti suurimman osan omaisuudestaan pitkäaikaiselle parhaalle ystävälleen.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudette Colbert Kleopatrana vuonna 1934.
Claudette Colbert julkisuuskuvassa 1940.
Claudette colbert 2.jpg
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1927 Onnen kultapoika For the Love of Mike Mary
1929 The Hole in the Wall Jean Oliver
The Lady Lies Joyce Roamer
1930 Young Man of Manhattan Young Man of Manhattan Ann Vaughn
Hänen newyorkilainen morsiamensa The Big Pond Barbara Billings
Manslaughter Lydia Thorne
Mysterious Mr. Parkes Lucy Stavrin
1931 Honor Among Lovers Julia Traynor
Hymyilevä luutnantti The Smiling Lieutenant Franzi
Sihteerin salaisuudet Secrets of a Secretary Helen Blake
Ikuinen miehekkyys His Woman Sally Clark
1932 The Wiser Sex Margaret Hughes / Ruby Kennedy
Misleading Lady Helen Steele
Mies, joka katosi The Man from Yesterday Sylvia Suffolk
The Phantom President Felicia Hammond
Ristin merkki The Sign of the Cross keisarinna Poppaea
1933 Viimeinen yö Tonight Is Ours prinsessa Nadya
I Cover the Waterfront Julie Kirk
Three-Cornered Moon Elizabeth Rimplegar
Yön kuningatar Torch Singer Sally Trent / Mimi Benton
1934 Tropiikin auringon alla Four Frightened People Judy Jones
Tapahtui eräänä yönä It Happened One Night Ellie Andrews
Kleopatra Cleopatra Kleopatra
Uhrattua elämää Imitation of Life Beatrice "Bea" Pullman
1935 Kultainen lilja The Gilded Lily Marilyn David
Kätketty maailma Private Worlds tohtori Jane Everest
Naimisiin johtajan kanssa She Married Her Boss Julia Scott
The Bride Comes Home Jeannette Desmereau
1936 Eri lippujen alla Under Two Flags Cigarette
1937 Verenpunainen usva Maid of Salem Barbara Clarke
Iloiset kilpakosijat I Met Him in Paris Kay Denham
Tovarich Tovarich suurherttuatar Tatiana Petrovna Romanov
1938 Siniparran kahdeksas vaimo Bluebeard’s Eighth Wife Nicole de Loiselle
Zaza, can-can-tyttö Zaza Zaza
1939 Keskiyö Midnight Eve Peabody / paronitar Czerny
Vannon silmieni kautta It’s a Wonderful World Edwina Corday
Liekehtivä erämaa Drums Along the Mohawk Magdelana "Lana" Martin
1940 Humukaupunki Boom Town Elizabeth Bartlett McMasters
Lentävä reportterimme Arise, My Love Augusta "Gusto" Nash
1941 Piilosilla rakkauden kanssa Skylark Lydia Kenyon
En unhoita sinua milloinkaan Remember the Day Nora Trinell
1942 Hullujen paratiisi The Palm Beach Story Geraldine "Gerry" Jeffers
1943 Sankari ja valloittaja No Time for Love Katherine Grant
Me tervehdimme elämää So Proudly We Hail! luutnantti Janet "Davy" Davidson
1944 Kunnes palaat Since You Went Away rouva Anne Hilton
Sankarini Practically Yours Peggy Martin
1945 Guest Wife Mary Price
1946 Rakasta huomenna ja ikuisesti Tomorrow Is Forever Elizabeth Hamilton
Häväistysjuttu yöpikajunassa Without Reservations Christopher "Kit" Madden
Salainen sydän The Secret Heart Leola "Lee" Addams
1947 Muna ja minä The Egg and I Betty MacDonald
1948 Pisara myrkkyä Sleep, My Love Alison Courtland
Kaikkien aikojen häämatka Family Honeymoon Katie Armstrong Jordan
1949 Morsian myytävänä Bride for Sale Nora Shelley
1950 Kolme palasi kotiin Three Came Home Agnes Newton Keith
Salaista väkivaltaa The Secret Fury Ellen R. Ewing
1951 Tuoksuvan kirjeen salaisuus Thunder on the Hill Sisar Mary
Haluan vaimoni takaisin Let’s Make It Legal Miriam Halsworth
1952 Valkoinen nainen viidakossa The Planter’s Wife Liz Frazer
1954 Kohtaloita Destinées Elizabeth Whitefield
Kevytmielinen Versailles Si Versailles m’était conté madame de Montespan
1955 Revolverihurjimus Texas Lady Prudence Webb
1961 Unohtumaton kesä Parrish Ellen McLean

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Claudette Colbert Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
  2. A Perfect Star - Vanity Fair Viitattu 11.12.2014
  3. A Perfect Star - Vanity Fair Viitattu 11.12.2014
  4. Claudette Colbert – Films as Actress Viitattu 13.12.2014
  5. New York Times Viitattu 12.12.2014
  6. "All About Oscar" Viitattu 12.12.2014
  7. Sharon Fink: "Oscars: The Evolution of Fashion". St. Petersburg Times, 24. helmikuuta 2007. (englanniksi)
  8. Shipman, David (1988): Movie Talk, s. 126. St. Martin's Press. ISBN 0-312-03403-2. (englanniksi)
  9. Claudette Colbert Biography Viitattu 12.12.2014
  10. Andre Soares: "Claudette Colbert Q&A Pt. 1: The Claudette Colbert Business" Alt Film Guide. 12.8.2011. Viitattu 12.12.2014.
  11. Oscar-voittaja Claudette Colbert on kuollut 92-vuotiaana Viitattu 12.12.2014
  12. Mann, William J. (2001): Behind the Screen: How Gays and Lesbians Shaped Hollywood, 1910–1969, s. 81-82. New York: Viking. ISBN 0670030171. (englanniksi)
  13. A Perfect Star - Vanity Fair Viitattu 13.12.2014
  14. A Perfect Star - Vanity Fair Viitattu 13.12.2014
  15. A Perfect Star - Vanity Fair Viitattu 13.12.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]