Chumashit

Chumashit Santa Barbaran intiaanit
Chumashien alueet ennen eurooppalaisten tuloa kartalla punaisella.
Väkiluku	Yhdysvallat 5 000
Merkittävät asuinalueet Kalifornia
Kielet	englanti, espanja
Uskonnot	katolilaisuus

Chumashit eli Santa Barbaran intiaanit ovat Yhdysvaltojen Kaliforniassa elävä intiaanikansa. Nykyisin chumasheija on noin 5 000 ja pieni osa heistä asuu heille tarkoitetussa Santa Ynezin intiaanireservaatissa. Santa Ynezin chumashit ovat myös ainoa virallisesti rekisteröidyistä chumash-ryhmistä, vaikka muitakin heidän järjestäytyneistä ryhmistään on edelleen olemassa. Chumashien historiallinen asuinalue sijaitsee San Luis Obisposta Malibuun ja sisämaassa San Joaquiniin ulottuvalla alueella.

Historia

Chumashien kalliomaalaus, jossa on kuvattuna lapsi, aikuinen ja aurinko.

Chumashien asuinalueella on ollut ihmisasutusta jo tuhansia vuosia. Santa Rosan saarelta vuonna 1959 löydetyt ihmisjäännökset ovat ajoitettu 13 000 vuotta vanhoiksi. Chumashien vanhoja asuinpaikkoja on tähän mennessä kaivettu esiin arkeologisissa kaivauksissa yhteensä 148. Jotkut tutkijat ovat esittäneet teorian, että polynesialaiset olisivat vierailleet Kalifornian rannikolla chumashien alueella 500−700 jaa. Teoriaa on perusteltu sillä, että chumashit rakensivat aluksia, joita ei tavata muissa intiaanikulttuureissa. Lisäksi joidenkin tutkijoiden mukaan chumashin kielessä on lainasanoja polynesialaisista kielistä. Teorian oikeellisuudesta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa. Chumasheja asui eurooppalaisten tullessa noin 15000 eräillen luiikkuvaa metsästäjä-keräilijäelämää niin että yksi ryhmä saattoi liikkua satojen neliökilometrien alueella. Chumashien alueella eli harva väestö metsästäen ja keräillen. Noin vuoden 2000 eaa jälkeen holoseenin lämpöhuippu päättyi ja toi sateita chumashien alueelle. Sateet toivat tammen ja ilmaston muutokseen liittyvä merivirtojan muutos merikaloja. Väestö kasvoi ja ihmiset asuivat paikoilleen. Asutuskeskukset kasvoivat ja parhailla kalastus- ja tammenterhopaikoilla olevista suvuista tuli johtajasukuja. Kristuksen syntymän aikoihin ilmaston lämpeneminen heikensi anjovista tuovaa merivirtaa, mikä heikensi kalasaaliita hyvinäkin vuosina. Noin 450 eaa kaloja tuova ylösvirtaus voimistui, kun merivesi viileni. Samalla tuli kuitenkin rannikolle kuivuus, koska viileä merivesi vahvisti korkeapainetta. Niinpä noin 450 eaa - 350 jaa kuivuus lisääntyi, mikä ei vaikuttanut kalastuksesta riippuvaiseen rannikkoasutukseen, mutta aihautti nälkää villuiruoholla, riistalla ja pähkinöillä elävälle sisämaan väeställe. Ajoittaisia kuivuuskausia oli 300-850 jaa, minkä jälkeen alkoi pyysvä kuivuus. Tämä ajoi kylät enenvässä määrin sotimaan keskenään rajallisista niukkenevista ruokavaroista. Myös rannikon Santa Cruzin suuren saaren monet kylät hävisivät 1000-luvulla kuivuuden takia. Hautausmaista tehtyjen kallolöytöjen mukaan aseiden aiheuttamia kallovaurioita oli eniten vuosien 300-1150 jaa käsittäjän jakson lopuilla, minkä jälkeen nämä merkit väkivallasta vähenivät jyrkästi. Toki astunnaisa väkivallan merkkejä oli jo arkaaisella jjalla n v 3500 eaa. Joidenkin mielestä väkivallan väheneminen saattoi johtua siitä että chumashit saivat sovittua keskinäiset kiistansa. Käytännällinbe selitys tähän on se, että pysyvä kuivuus hävitti maaluonnonvarat, joista ei silloin voitu enää taistella. Mutta vuosina 950-1300 meren ylösvirtaus nousi ja toi rannikoille yhä enemmän kaloja. Rannikon asutukset suurenivat. Tämä nosti hyvään sosiaaliseen asemaan ajopuunlaudoista tehtyjen avomerikalastukseen sopivien veneiden omistajat, jotka kävivät kauppaa tammanterhoilla ja simpukankuorikoruilla. Kauppa kohensi sekä saartan,että mantereen asukkaiden elatuksen saantia, vaikka sjoittaista nälkää esiintyikin.

Vuodesta 1772 fransiskaanit perustivat chumashien alueelle useita lähetysasemia. Vanhin lähetysasemista on San Luis Obispo. Vuoteen 1800 mennessä kaikki chumashit oli kastettu. Espanjan kruunu pyrki tekemään lähetysasemista asutuskeskuksia, mutta suunitelmat eivät koskaan tuottaneet tulosta. Vuodesta 1795 kruunu vaihtoi perinteisen politiikkansa ja määräsi, että espanjan kieltä pitäisi opettaa alkuasukkaille ja sen tulisi korvata alkuperäiskielet yleisessä käytössä. Lähetysasemat olivat tätä ennen pyrkineet opettamaan intiaaneja heidän omalla kielellään. Vuonna 1824 barbareñot, purisimeñot ja ynezeñot nousivat kapinaan Meksikon hallitusta vastaan Pacomio-niminen kirvesmies johtajanaan. Sotaväki kuitenkin kukisti niin sanotun chumashikapinan jo samana vuonna. Tappiollisen kapinan jälkeen monet chumashit pakenivat Kalifornian sisämaahan, jossa he liittyivät yokuts-intiaaneihin. Kuitenkin kapinaa johtanutta Pacomiota rangaistiin vain lievästi. Kulkutaudit, alkoholismi ja taloudellinen rappio johtivat chumashien määrän vähenemiseen. Chumasheja oli alkuaan 22 000−14 000, mutta vuonna 1832 heitä oli enää 2 500 ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin enää 1 100. Nykyisin vain 213 chumashia elää Santa Ynezin intiaanireservaatissa; loput elävät Kalifornian etelärannikon kaupungeissa. Chumashien aiemmin puhuma chumashin kieli hävisi sen viimeisen puhujan kuoltua vuonna 1965.

Kulttuuri

Rafael Solares, Soxtonoxmu kylän päällikkö. Kuvannut Leon de Cessac 1800-luvun lopussa.

Elinkeinot

Chumashit elivät metsästyksellä, keräilyllä ja kalastuksella Chumashit olivat ainoa Kalifornian intiaanikansa, jotka olivat merkittävissä määrin riippuvaisia kalastuksesta merellä. Kalan ohella merestä pyydettiin simpukoita, hylkeitä, merilintuja ja pyöriäisiäkin. Lisäksi syötiin rannikolle ajautuneita valaanruhoja. Chumashit kulottivat niittyjä parantaakseen luonnonvaraisten isojyväisten heinien kasvua. Tammenterhoista tehtiin rouhetta, jota liotettiin syömiskelpoiseksi kallioon koverretuissa kuopissa.

Asuminen

Chumashit rakensivat isoja yhteismajoja, joissa saattoi asua jopa 50 henkilöä. Yhteismajat olivat kupolin muotoisia ja niiden pohja oli pyöreä. Seinät rakennettiin vahvoiksi ja ne verhottiin ruohopunoksilla. Chumashien asumukset erosivat muiden intiaanien asumuksista siten, että ne oli jaettu useampaan huoneeseen. Suurien yhteismajojen lisäksi chumashit rakensivat pieniä yhden perheen majoja.

Yhteiskunta

Chumashit olivat jakaantuneet kuuteen ryhmään, jotka olivat barbareñot, purisimeñot, ynezeñot, ventureñot, obispeñot ja sisämaan chumashit. Kyliä johtaineilla päälliköillä oli suhteelisen vähän valtaa. Päälliköt toimivat lähinnä riitti- ja sotapäälliköinä. Päälliköinä saattoivat toimia myös naiset. Chumashit kävivät sotia, mutta yleensä pienessä mittakaavassa.

Uskonto

Luolamaalauksia Santa Barbaran piirikunnassa, Kaliforniassa.

Chumashien varhaisesta uskonnosta ei tiedetä paljoa. Se tiedetään, että uskontoon liittyi toloache-kultti ja että yhden naispuolisen jumaluuden nimi oli sama kuin hulluruohosta käytetty nimi. Toloache-kultissa hulluruohoa käytettiinkin hallusinaatioiden tuottamiseen. Hulluruoho saattaa tappaa käyttäjänsä liiaksi nautittuna ja ne, jotka osasivat annostella sitä oikein, saivat suurta arvonantoa yheisöltä, koska hulluruohon käyttö oli yleistä niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Näistä henkilöistä espanjalaiset käyttivät nimeä tochaleros. Muita chumashien palvomia jumaluuksia olivat aurinko ja maa. Chumashien uskontoon liittyivät myös kalliopiirustukset, joiden tarkkaa merkitystä ei kuitenkaan tiedetä. Kalliopiirustukset esittivät myyttisiä hahmoja, luonnonvoimia ja abstrakteja kuvioita.

Käsityöt

Chumashit olivat taitavia käsityöläisiä, joiden tuotteita myytiin myös muille intiaanikansoille. Koreja valmistettiin punomalla ja ne saatettiin tiivistää asfaltilla vesiastioiksi. Vuolukivestä valmistettiin ruukkuja, piippuja sekä pieniä veistoksia. Maljoja valmistettiin hiekkakivestä ja puusta. Puusta tehtyjä esineitä koristeltiin leikkauksilla. Käsityöläiset olivat järjestäytyneet eräänlaisiin yhdistyksiin. Tiettyä käsityöläisyyden alaa oppimaan haluavan täytyi päästä tämän alan mestarin oppilaaksi.

Chumashit valmistivat aluksia, jollaisia ei muiden intiaanikansojen keskuudesta tunneta. Alukset tehtiin lankuista, jotka halottiin pohjoisesta tuoduista havupuun rungoista. Lankut kiinnitettiin toisiinsa kasveista punotuilla rihmoilla ja ne tiivistettiin piellä. Alukset olivat 3,5–9 metriä pitkiä ja niihin mahtui 2–13 henkilöä. Melominen tapahtui kaksilapaisilla meloilla.

Katso myös

• Kalifornian intiaanit

Lähteet

• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
• Mancall, Peter C. ja Merrell, James H.: American Encounters. New York: Routledge, 2000. ISBN 0-415-92374-3. (englanniksi)