Chuck Willis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Harold "Chuck" Willis (31. tammikuuta 1928 Atlanta, Georgia10. huhtikuuta 1958 Atlanta, Georgia) oli yhdysvaltalainen varhaisen rhythm and blues -musiikin esittäjä. Hänen kirjoittamiaan kappaleita ovat esimerkiksi "I Feel So Bad" (coverversioita tehneet Elvis Presley, Little Milton ja Otis Rush), "Don't Deceive Me (Please Don't Go)", "It's Too Late" (coverversioita tehneet Buddy Holly, Charlie Rich ja Otis Redding) ja "Hang Up My Rock and Roll Shoes".[1]

Willis teki sopimuksen Columbia Recordsin kanssa vuonna 1951 ja julkaisi yhden singlen ennen siirtämistään Okeh-tytäryhtiölle. Hänen Okehille levyttämä balladinsa "My Story" (1952) oli listahitti, jota seurasivat cover Fats Dominon "Goin' to the Riveristä" ja hänen oma kappaleensa "Don't Deceive Me" vuonna 1953 sekä "You're Still My Baby" ja "I Feel So Bad" vuonna 1954. Vuonna 1954 Willis myös kirjoitti Ruth Brownille listahitin "Oh What a Dream".[1]

Willis siirtyi vuonna 1956 Atlantic Recordsille, ja hitit "It's Too Late" ja "Juanita" julkaistiin. Atlanticille levyttäessään Willis sai musiikkiinsa popvaikutteita; hänen versionsa "C.C. Riderista" (1957) osoittautui sekä R&B-listaykköseksi että pophitiksi. Gene Bargen saksofonisoolo luultavasti vaikutti kappaleen suosioon.[1] The Stroll -tanssi oli kappaleen inspiroima, ja Willisiä nimitettiin "Strollin kuninkaaksi". "The Stroll" on kuitenkin myös laulu, jonka The Diamonds sitten teki nimenomaan kyseistä tanssia varten.[2]

Kappaleet "What Am I Living For" ja "Hang Up With My Rock and Roll Shoes" saivat suuren suosion laulajan kuoltua 30-vuotiaana peritoniittiin kärsittyään aiemmin pitkään mahahaavoista. Vielä kuolemansa jälkeen hän sai menestystä kappaleilla "My Life" ja "Keep A-Driving".[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]