Masanobu Chiyonoyama

Masanobu Chiyonoyama (jap. 千代の山 雅信, oikea nimi Masaharu Sugimura (jap. 杉村 昌治), Sugimura Masaharu, 2. kesäkuuta 1926 Fukushima, Hokkaidō, Japani – 29. lokakuuta 1977), sittemmin valmentajanimeltään Kokonoe Masanobu (九重 雅信) oli ammattisumopainin historian 41. suurmestari (yokozuna). Chiyonoyama syntyi Japanissa, Hokkaidōn eteläkärjessä sijaitsevassa Fukushiman kylässä mustekalanpyytäjä Yonematsu Sugimuran viidentenä poikana.

Lapsuus ja nuoruus

Perheen vaatimaton elanto tuli merestä eikä köyhällä Japanin maaseudulla voitu 1930-luvulla olettaa, että perheen kaikki lapset voisivat saada pitkän koulutuksen. Vasta viidenneksi vanhimpana poikana nuoren Masaharun paikka oli selvä. Hän auttoi isäänsä usein iltamyöhään koulutyön kustannuksella selvittelemään verkkoja, lajittelemaan saalista ja lähti usein isänsä avuksi merelle. Kova työ kalastusaluksella karkaisi poikaa ja paransi hänen tasapainoaistiaan. Kymmenvuotiaana hän oli poikkeuksellisen kookas ja häntä kehotettiinkin osallistumaan paikalliseen lasten sumoturnaukseen, jonka hän voitti peittoamalla viisi itseään vanhempaa poikaa. Sumopainitaipumukset olivat alusta asti ilmeiset.

Eräs pojan opettajista järjesti hänelle tapaamisen paikallisen Dewanoumi-tallin kannatusyhdistyksen jäsenen kanssa. Tämä oli niin vakuuttunut pojan lahjakkuudesta, että kehotti tätä välittömästi liittymään talliin. Setänsä (tai enonsa) seurassa Masaharu matkusti heinäkuussa 1941 Tokioon ja tapasi siellä ammattisumoliiton elokuvaustoiminnasta vastanneen Torahiko Isen, joka oli yhtä vakuuttunut pitkän nuorukaisen potentiaalista kuin muutkin häntä ammattisumouralle kehottaneet.

Ise vei pojan Dewanoumi-talliin näytille. Entinen suurmestari Tsunenohana eli tuolloinen valmentaja Fujishima ei hänkään epäröinyt pyytää Masaharua liittymään välittömästi Dewanoumi-talliin. Asia ei kuitenkaan ollut näin yksioikoinen. Masaharu itse ihaili yli kaiken tuolloin valtansa huipulla ollutta Tatsunami-tallin suurmestari Futabayamaa ja olisi halunnut hänet valmentajakseen ja esikuvakseen.

Asian saamasta käänteestä tuskastunut Ise muistutti poikaa siitä, että tällä olisi Dewanoumissa mahdollisuus nousta ottelemaan itseään Futabayamaa vastaan ja mahtitallin valmennuksen turvin jopa voittaa hänet, joka ei Tatsunamissa olisi mitenkään mahdollista, sillä tallitoverit eivät tuolloin otelleet toisiaan vastaan edes silloin kun kaksi heistä päätyi turnauksen loputtua samaan, muiden rikishien tuloksia parempaan ottelusaldoon. Chiyonoyama muisteli myöhemmin kuinka kylmät väreet kävivät hänen lävitseen tuolloin. Hän ei itse ollut edes uneksinut ottelevansa suurta esikuvaansa vastaan, puhumattakaan että olisi kuvitellut voivansa voittaa moisen ottelun.

Chiyonoyama mietti ratkaisuaan pari kuukautta ja liittyi syyskuussa 1941 Dewanoumi-talliin. Ammattisumoliiton lääkärintarkastuksessa 4. tammikuuta 1942 15-vuotias debytantti oli 185 cm pitkä ja painoi 86 kg. Hän ei milloinkaan ehtinyt otella Futabayamaa vastaan, sillä noustessaan aikanaan ylimpään makuuchi-divisioonaan marraskuussa 1945 Futabayama lopetti juuri oman aktiiviuransa.

Aktiiviura

Aladivisioonavaihe

Ura alkoi tammikuussa 1942 erittäin epäonnekkaasti. Juuri ennen uran ensimmäistä turnausta sukunimeään Sugimura ottelunimenään käyttävä Masaharu loukkasi oikean polvensa. Tallin valmentajisto suositteli turnauksesta vetäytymistä, mutta innokas teini halusi välttämättä dohyōlle. Hän voittikin kaksi ottelua ennen kuin polvi turposi sietämättömästi pakottaen hänet viettämään seuraavat 40 vuorokautta sairaalassa. Toipilasaika kesti viitisen kuukautta, mutta polvi ei parantunut täysin, vaan jäi vaivaamaan häntä koko ottelu-uran ajaksi.

Vahvasti teipattuine polvineen nuori Sugimura palasi toukokuussa dohyōlle voittaen kaksi perättäistä ottelua ja lunastaen näin paikkansa alimpaan kuutosdivisioonaan (jonokuchi, 序ノ口). Viidentenä turnauspäivänä hänet asetettiin jo ensimmäistä jonokuchia vastaan. Turnauksen päätyttyä hänen saldonsa oli kuusi perättäistä voittoa, joista neljä oli tullut jo hieman kokemusta saaneita jonokucheja vastaan.

Tammikuun 1943 turnaukseen nuorukainen ylennettiin suoraan viitosdivisioonaan, jossa hän itäisen jonidanin nro 37 arvossa voitti kaikki kahdeksan otteluaan. Koska arvoasteikossa ylempänä ollut Senshuyama pystyi myös samaan, meni turnausvoitto hänelle, sillä tuolloin ei vielä ollut käytössä playoff-järjestelmää, jossa parhaan tuloksen aikaansaaneet rikishit asetetaan toisiaan vastaan säännönmukaisen otteluohjelman päätyttyä.

Näihin aikoihin valmentaja Fujishima suositteli ensi kertaa hänelle keskittymistä oshizumōon eli ottelutyyliin, jossa voitto pyritään ensisijaisesti saavuttamaan pakottamalla vastustaja ulos dohyōlta tämän vartaloon kohdistuvin työnnöin. Oshizumōon erikoistuneet painijat pyrkivät pitämään vastustajansa poissa vyöltään, sillä perinteisempään yotsuzumōon erikoistuneet painijat vastaavasti perustavat ottelutaktiikkansa vyöltä tapahtuviin tekniikoihin. Useimmat painijat voi ainakin periaatteessa luokitella näiden kahden perusottelutyylin kannattajiksi, vaikkakin jonkin verran on painijoita, jotka pyrkivät sovittamaan ottelutaktiikkansa vastustajakohtaisesti kunkin tiedettyjen tai oletettujen heikkouksien mukaan.

Yhtä kaikki Fujishima halusi varmistaa Sugimuran oshi-tekniikoiden kehittymisen määräämällä peräti sekiwaken arvoisen oshi-spesialisti Toyoshiman hänen opastajakseen. Tämä on varsin poikkeuksellista ja kertoo siitä luottamuksesta, jota Fujishima tunsi nuorta oppilastaan kohtaan.

Toukokuun 1943 turnauksessa nuori lupaus otteli jo nelosdivisioonan sandanmeja vastaan arvossa läntinen sandanme nro 17. Hän hävisi ensimmäistä kertaa urallaan yhdeksäntenä turnauspäivänä ja heti perään päivää myöhemmin, mikä järkytti pojan kyyneliin asti. Saavutettu tulos (5–3) oli kuitenkin riittävä nostamaan hänet tammikuuksi 1944 jo kolmosdivisioonaan arvoon läntinen makushita nro 46. Vielä tuolloinkaan ei seinä noussut ensimmäistä kertaa pystyyn vaan saldona oli kunnioitettava 6–2, joka nosti Sugimuran arvoon läntinen makushita nro 12 eli jo varsin lähelle nousua sekitoriksi eli kahden ylimmän divisioonan huippujen joukkoon.

Tapausta juhlistettiin antamalla Sugimuralle uusi ottelunimi shikona (四股名), joksi valittiin Chiyonoyama Masaharu (千代ノ山 昌治), joka lienee suomennettavissa Ikuisuuden vuoreksi. Toukokuun 1944 turnauksen tulos oli vastustajien koventuessa juuri ja juuri voitollinen 4–3, mutta se riitti takaamaan nousun sekitoriksi.

Sekitori-vaihe

Kakkosdivisioona (Jūryō)

Viimeisen toriteki-vaiheen turnauksen vaikeuksista ei ollut tietoakaan marraskuussa kun Chiyonoyama otteli uransa ensimmäisen turnauksen sekitorina. Arvossa läntinen jūryō nro 13 hän saavutti yhdeksän voittoa häviten vain yhden ottelun ja voittaen samalla koko kakkosdivisioonan. Chiyonoyama oli yhä vasta 18-vuotias. Toinen turnausvoitto seurasi heti seuraavassa turnauksessa. Perättäiset kakkosdivisioonan turnausvoitot takasivat paikan ylimmässä makuuchi-divisioonassa.

Ykkösdivisioona (Makuuchi)

Hiramaku

Marraskuussa 1945 vain 19 vuoden ja viiden kuukauden iässä hokkaidōlaisteini nousi makuuchiin. Hänen uransa oli vasta yhdeksän turnauksen mittainen. Vain suurmestari Haguroyama Masaji oli noussut makuuchiin yhtä turnausta nopeammin vajaata vuosikymmentä aiemmin. Oli selvää, että Chiyonoyamaan kohdistui suuria odotuksia. Hän oli tuolloin kasvanut 191-senttiseksi ja painoi varsinkin pituuteensa nähden vaatimattomat 116 kiloa.

Nuoren hurjapään nimi putoili kaikkien huulilta heti hänen ensimmäisessä makuuchi-turnauksessaan. Kymmenen voittoa ilman tappioita arvossa itäinen maegashira nro 10 olisi vain pari vuotta myöhemmin taannut hänelle playoff-ottelun niin ikään tappiotonta suurmestari Haguroyamaa vastaan, mutta vielä vuonna 1945 tätä niin sanottua kettei-sen (決定戦) -järjestelyä ei ollut käytössä, joten Chiyonoyama joutui taipumaan kohtaloonsa kun häntä ranking-listassa korkeammalla oleva painija voitti turnauksen. Pettymyksen kerrotaan olleen niin kovan, että Chiyonoyama oli vannonut itselleen vielä itsekin nousevansa suurmestariksi.

Erinomainen tulos ei aivan vielä riittänyt nostamaan häntä korkeisiin sanyaku-arvoihin vaan marraskuussa 1946 Chiyonoyama oli itäinen maegashira hitto eli korkein hiramaku-arvoinen painija, ja pääsi ensimmäistä kertaa urallaan ottelemaan koko turnauksen ajan vaikeimpia mahdollisia vastustajia vastaan. Ottelupäivien lukumäärä oli nostettu kymmenestä kolmeentoista tämän turnauksen ajaksi. Chiyonoyama saavutti tuloksen 10–3, mikä riitti nostamaan hänet seuraavaan turnaukseen suoraan sekiwaken kolmanneksi korkeimpaan arvoon ohi neljänneksi korkeimman komusubin arvon. On lievä erikoisuus, että Chiyonoyama ei missään vaiheessa uraansa otellut komusubin arvossa.

Komusubi & sekiwake

Aivan uran alussa saatu polvivamma paheni tässä vaiheessa eikä Chiyonoyama voinut osallistua kesäkuun 1947 turnaukseen, mikä pudotti hänet arvoon läntinen maegashira hito. Tässä arvossa marraskuussa saavutettu 8–3 nosti hänet takaisin sekiwakeksi. Toukokuun 1948 turnaus oli kuitenkin pettymys; neljä voittoa, kuusi tappiota ja poissaolo yhdestä ottelusta.

Sumopainijat ovat varsin taikauskoisia. He pyrkivät varmistamaan hyvän otteluonnen mitä moninaisimmilla taikakeinoilla. Nelijalkaisten (ja siis olemukseltaan nelinkontin kaatunutta painijaa muistuttavien) eläinten lihaa ei syödä turnausten aikana. Partaa ei ajeta tai areenalle johtavaa reittiä vaihdeta siinä pelossa, että voittoputki katkeaa. Huonojen tulosten vaivatessa saatetaan vaihtaa otteluvyötä (tai nyttemmin jopa sen väriä värikkäiden shimekomien yleistyttyä 50-luvun lopussa) tai muunnella joko vaihtamalla se kokonaan uuteen vai muuttamalla sen yhtä tai useampaa kirjoitusmerkkiä, jolloin suurta huomiota kiinnitetään siihen, että uuden merkin kirjoittamiseen käytettyjen siveltimenvetojen määrä on sopusoinnussa shikonan muuhun kirjoitusasuun. Niinpä ennen lokakuun 1948 turnausta Chiyonoyama otti käyttöön muunnellun shikonan Chiyonoyama Masanobu (千代ノ山 雅信).

Tulos 8–3 nosti hänet takaisin sekiwakeksi tuottaen samalla uran ainoan, esimerkillisestä taisteluhengestä annettavan kantō-shō (敢闘賞) -palkinnon. Samalla tallitoveri, sekiwake Masuiyama I toi Dewanoumi-talliin turnausvoiton tuloksella 10–1 nousten samalla mestarin arvoon. Hänestä ja aikanaan samaa nimeä käyttäneestä pojastaan tuli muutamaa vuosikymmentä myöhemmin ensimmäinen isä-poika-pari, jonka kummatkin jäsenet ylsivät mestarin arvoon.

Tammikuun 1949 8–5 vakiinnutti Chiyonoyaman aseman sekiwakena, josta oli nyt tullut aika ponnistaa kohti mestarin arvoa Masuiyama I:n vanavedessä. Toukokuussa, ensimmäisessä toisen maailmansodan jälkeisessä 15-päiväisessä turnauksessa, kaikki osui kohdalleen. Suurmestarit Azumafuji, Maedayama ja Terukuni kohtasivat voittajansa ja Chiyonoyama otti uransa ainoan shukun-shō (殊勲賞) -palkinnon tuloksella 12–3. Tallitoveri, mestari Masuiyama I vei uransa toisen ja samalla viimeisen turnausvoiton tuloksella 13–2.

Mestari (ōzeki)

30. toukokuuta 1949 Chiyonoyama nousi 23-vuotiaana mestarin, ōzekin, toiseksi korkeimpaan arvoon. Yleisesti pidettiin varmana, että nousu aina suurmestariksi asti olisi vain ajan kysymys. Chiyonoyaman tsuppari (突っ張り, vastustajan kasvoihin ja ylävartaloon kohdistuvat, vuorotellen molemmin käsin tapahtuvat, nopeat ja voimakkaat työnnöt avokämmenin) pakotti jopa suurmestarit Haguroyaman ja Terukunin perääntymään ja hänen kykynsä otella vyöltä perinteistä yotsuzumōa oli koko ajan paranemassa.

Lokakuussa oli vuorossa uran ensimmäinen ykkösdivisioonan turnausvoitto lukemin 13–2. Kaikki oli valmiina suurmestariksi nousua varten heti seuraavassa turnauksessa tammikuussa 1950, kun Chiyonoyama voitti toistamiseen. Voittoon riitti tulos 12–3, jota hieman poikkeuksellisesti ei tarvinnut varmistaa playoff-voitoin muiden parhaimmin menestyneiden oteltua sopivasti keskenään ristiin. Kaksi perättäistä turnausvoittoa ōzekin arvossa on normaalisti riittävä osoitus suurmestariksi nousemisen edellytyksistä jopa nykyaikana, vaikka kriteereitä 1980-luvulla jonkin verran kiristettiinkin Futahaguron tapauksen johdosta.

Suurmestaruus ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen. Kaikki kolme tuolloista suurmestaria olivat joutuneet jättämään turnauksen kesken. Haguroyama otti kuusi voittoa, neljä tappiota ja oli viitenä päivänä poissa. Azumafujin vastaava saldo oli 6–6–3 ja Terukunin 2–2–11. Lisäksi Chiyonoyaman turnausvoitto oli edellä mainittuun tapaan tullut suhteellisen vaatimattomalla tuloksella 12–3.

Niinpä ei ollut täydellinen yllätys, että Chiyonoyaman shishō, Dewanoumi Oyakata, ilmoitti oppilaansa puolesta olevansa imarreltu tämän kutsusta suurmestariksi, mutta kieltäytyvänsä siitä tällä erää poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Vaikka Dewanoumi painotti olevansa varma siitä, että Chiyonoyama joka tapauksessa nousisi lähitulevaisuudessa suurmestariksi, tämä tiettävästi oli pettynyt päätöksestä. Julkinen vastalause oli kuitenkin luonnollisesti mahdottomuus.

Seuraavat kolme turnausta sujuivat vaatimattomasti; 9–6, 11–4 ja huomattavan heikko 8–7, joka havahdutti Chiyonoyaman kiristämään harjoitteluaan ja keskittymään äärimmilleen, jotta nousu suurmestariksi vihdoin toteutuisi. Hän keskittyi parantamaan erityisesti taitojaan yotsuzumōssa aikomuksenaan estää liian helposti aiheutuvat tappiot yotsu-painijoita vastaan käytävissä otteluissa. Tässä häntä auttoivat paitsi oma shishō Dewanoumi myös valmentaja Kasugano, entinen suurmestari Tochigiyama.

Toukokuun 1951 turnaukseen Chiyonoyama lähti itsevarmuutta uhkuen. Yhdeksää perättäistä voittoa seurasi tappio 202-senttiselle komusubi Ōuchiyamalle, mutta se jäikin ainoaksi. Uran kolmas turnausvoitto lukemin 14–1 tuotti yksiselitteisen suosituksen suurmestariksi korottamisesta 28. toukokuuta 1951.

Chiyonoyamasta tuli ensimmäinen ammattisumoliiton itsensä suurmestariksi ylentämä mestari. Samalla hän oli ensimmäinen suurmestari, joka oli kotoisin Japanin neljästä pääsaaresta pohjoisimmalta, Hokkaidōlta. Sittemmin hokkaidōlaisia on noussut suurmestareiksi huomattavan moni.

Suurmestari (yokozuna)

25-vuotiaana Chiyonoyama oli toteuttanut unelmansa. Suurmestarin osa on kuitenkin yksinäinen ja vaativa, minkä hän sai pian havaita. Ensimmäinen ylennyksen jälkeinen turnaus tuotti vaatimattoman tuloksen 9–6. Seuraava yritys tammikuussa 1952 oli suurmestarin arvolle kelvollinen; 13–2 ja turnausvoiton menettäminen vasta päätöspäivänä toiselle suurmestarille, Haguroyamalle. Seuraavat kymmenen turnausta kuitenkin sujuivat Chiyonoyamalta hetkittäin erittäin huonosti.

Juuri ennen syyskuun 1952 turnausta Chiyonoyama nai Mitsuen, osakalaisen ravintola Kagetsun omistajan tyttären. Häitä seuraava turnaus on painijoille usein tavallista huonompi ja tämä piti paikkansa myös Chiyonoyaman suhteen. 11–4 ei ole suurmestaria mairitteleva tulos, vaikkei suoranaisesti huonokaan. Terveysongelmat alkoivat tammikuun 1953 turnauksen alussa kun Chiyonoyama joutui angiinan vuoksi yli viikoksi sivuun turnauksesta. Tuloksena oli lohduton 4–4 ja seitsemän poissaoloa. Maaliskuussa tilanne paheni entisestään. Maegashira Tokitsuyamasta avajaispäivänä saatua voittoa seurasi neljän päivän tappioputki eikä Chiyonoyama katsonut olevan suurmestarin arvolle sopivaa esittää niin luokatonta sumōa kuin mihin hän tuolloin kykeni.

Turnauksen kesken jättäminen herätti pilkkaa. Jotkut huusivat Chiyonoyamalle kehotuksia siirtyä appensa ravintolaan kokiksi. Romuluisesta olemuksestaan ja vuosien harjoittelusta rautaiseksi hioutuneesta voitontahdostaan huolimatta Chiyonoyama oli pohjimmiltaan herkkä luonne, joka oli syvästi järkyttynyt tavasta, jolla yleisö oli hänet hylännyt. Hän ei nähnyt muuta keinoa selviytyä tilanteesta kuin virallisin muodoin pyytää ammattisumoliitolta vapautusta suurmestarin arvosta pyrkimyksenään palata takaisin mestarin arvoon, jonka vaatimukset hän tunsi kykenevänsä täyttämään. Tällaisesta arvonalennuksesta ei ollut ennakkotapausta eikä mitään sen kaltaista ollut aiemmin pidetty edes teoriassa mahdollisena.

Valtaisan mediakohun saattelemana liitto kieltäytyi Chiyonoyaman ehdotuksesta ja valmentaja Dewanoumi katsoi olevansa pakotettu julkisesti torumaan oppilastaan ehdotuksesta, joka oli tehty häntä kuulematta. Chiyonoyama vetäytyi toukokuun turnauksen ajaksi Kōya-vuorelle (jap. 高野山) Wakayamaan.

Pian dohyōlle palattuaan Chiyonoyama muutti hieman shikonaansa muodosta 千代ノ山 muotoon 千代の山. Yhden okurigana-merkin muutoksella tavoiteltiin tavanomaiseen taikauskoiseen tapaan onnen kääntymistä. Paluunsa jälkeisissä viidessä turnauksessa Chiyonoyama saavutti vähintään kohtuulliset kymmenen voittoa, mutta turnausvoitto suurmestarin arvossa antoi yhä odottaa itseään. Tammikuussa 1955 se vihdoin toteutui kun Chiyonoyama voitti maegashira Tokitsuyaman playoff-ottelussa molempien saavutettua tuloksen 12–3. Vain kaksi kuukautta myöhemmin jättiläismäinen sekiwake Ōuchiyama joutui taipumaan niin ikään playoffissa, jonne hän ja Chiyonoyama olivat päätyneet 13–2-tuloksen myötä. Chiyonoyama oli näin nopeasti saavuttanut uransa neljännen ja viidennen turnausvoiton.

Chiyonoyama oli nyt alkuperäisen työntöihin perustuvan tyylinsä lisäksi viimeistellyt myös vyöotteisiin perustuvan yotsuzumōn varsin pitkälle. Hän oli terveenä ollessaan pelottava vastustaja kenelle tahansa, sillä molempien perusottelutyylien mestarillisena taitajana hänellä ei ollut juurikaan heikkouksia, joiden varaan vastustaja olisi voinut ottelutaktiikkansa perustaa.

Keho alkoi kuitenkin vähitellen antaa periksi. 30 vuoden rajapyykki lähestyi ja krooninen polvivamma paheni ajoittain niin, että polvella hädin tuskin pystyi kävelemään. Syyskuun 1956 turnaus jäi kokonaan väliin. Lepo kannatti, sillä seuraavassa turnauksessa tammikuussa 1957 Chiyonoyama oli voittamaton. Upea tappioton turnausvoitto (zenshō yūshō, 全勝優勝) oli Chiyonoyaman uran kuudes ja viimeinen. Alkuvuodesta 1958 hän saavutti kolmasti peräkkäin lupauksia herättävän 12–3-tuloksen, mutta loppuvuosi oli jo lopun alkua.

Tammikuun 1959 turnauksen viidentenä päivänä Chiyonoyama hävisi helposti maegashira Fusanishikille ja ilmoitti seuraavana päivänä, 16. tammikuuta, ettei halua enää enempää halventaa suurmestarin arvon nauttimaa arvostusta, vaan lopettaa uransa. 23. toukokuuta 1959 Japanin yleisradioyhtiö televisioi hänen uransa päätösseremonian Kuramae Kokugikan -stadionilta. Viimeisessä suurmestarin esittäytymisseremoniassaan hänellä oli airuenaan Wakanohana I ja miekankantajanaan Tochinishiki eli perinteen mukaisesti kaksi tuolloin virkaiältään vanhinta suurmestaria.

Valmennusura

Chiyonoyama otti haltuunsa Kokonoen valmennuslisenssin sen 11. haltijana ja otti nimen Kokonoe Masanobu (九重 雅信). Hänen otaksuttiin ottavan Dewanoumi-tallin johtoonsa silloisen, seitsemännen valmentaja Dewanoumin eläköityessä, mutta Dewanoumi, entinen suurmestari ja runsaat kolme vuotta aiemmin itsemurhaa yrittänyt Tsunenohana, kuoli yllättäen 28. marraskuuta 1960 juuri 64 vuotta täytettyään ja tallissa puhkesi perimysriita.

Vastustajanaan Kokonoella oli valmentaja Musashigawa, entinen maegashira Yoshihide Dewanohana, joka aktiiviuransa suhteellisen vaatimattomasta menestyksestä huolimatta nautti suurta arvostusta järjestelykykyjensä ansiosta ja nousi jopa koko ammattisumoliiton puheenjohtajaksi, rijichōksi (理事長), vuosiksi 1968–1974. Hän on edelleenkin ainoa rijichōna toiminut henkilö, joka ei aktiiviurallaan saavuttanut vähintään mestarin arvoa.

Kun Dewanoumi-tallista suurmestariksi 1965 noussut Shinmatsu Sadanoyama nai Dewanohanan tyttären, kävi Kokonoelle selväksi, että hän ei missään olosuhteissa voinut enää saada Dewanoumi-tallia hallintaansa. Dewanoumi lienee ammattisumon historian merkittävin yksittäinen talli, jolla oli katkeamaton edustus ylimmässä divisioonassa lähes vuosisadan ajan ja jonka painijat muodostivat enimmillään puolet ylimmän divisioonan ottelijoista. Tallissa eli ja elää yhä vahvana ajatus siitä, ettei siitä sallita haarautuvan erilleen pienempiä talleja. Nykyäänkin Dewanoumissa toimii peräti kuusi valmentajaa.

Tilanne oli kuitenkin kestämätön, joten pienemmäksi pahaksi arvioitiin Kokonoen sallita irtaantua omaksi tallikseen siten, että valmentaja Kokonoe sai viedä mennessään omaan talliinsa ne kymmenen painijaa, jotka olivat hänen itsensä värväämiä. Toisaalta Kokonoe erotettiin Dewanoumi-tallin ympärille vuosikymmenien aikana muodostuneesta ichimon-yhteisöstä. Tällaisia ichimoneja eli eräänlaisia klaaneja on ammattisumon piirissä kaikkiaan viisi ja Kokonoe-talli liittyi näistä pienimpään, Takasagoon.

Kokonoe oli taitava rekrytoija. Mukaansa hän sai maaliskuun 1967 turnauksen alla muun muassa niin ikään Hokkaidōlta kotoisin olevan mestari Kitanofujin ja tulevan sekiwake Kitaseumin. Kitanofuji voitti turnauksen tuloksella 14–1 katkaisten suurmestari Taihōn toistamiseen saavuttaman kuuden peräkkäisen turnausvoiton putken ja varmistaen samalla nousunsa suurmestariksi. Toinen hänen oppilaistaan, maegashiran arvoon parhaimmillaan yltänyt Matsumaeyama oli aiemmin varmistanut toisen divisioonan turnausvoiton uudelle Kokonoe-tallille. Kymmenet miljoonat näkivät Kokonoen vuodattavan ilon kyyneliä suorassa TV-lähetyksessä.

Kitanofuji ei jäänyt ainoaksi Kokonoen rekrytoimaksi suurmestariksi. Muutaman tuhannen asukkaan kotikylästään, Hokkaidōn Fukushimasta, hän löysi urheilullisesti yleislahjakkaan nuorukaisen vuonna 1970. Vastikään 15 vuotta täyttänyt poika ei ollut kiinnostunut Kokonoen tarjouksesta, mutta tarttui tämän tarjoamaan houkuttimeen lentää Tokioon tutustumiskäynnille. Lentomatkailu ei vielä tuolloin ollut yhtä tavanomaista kuin nykyään ja lentäminen kiehtoi poikaa. Hän jäi talliin ja nousi vuosikymmentä myöhemmin suurmestariksi nimellä Mitsugu Chiyonofuji.

Kokonoen ei koskaan nähnyt tätä, sillä hän menehtyi 29. lokakuuta 1977 vain 51-vuotiaana maksasyöpään Tokion Shibuyan kaupunginosassa sijaitsevassa Punaisen Ristin sairaalassa.

Tallin peri suurmestari Kitanofuji, joka viitisentoista vuotta myöhemmin vetäytyi ammattisumoliiton piiristä luovuttaen tallin johtajuuden uransa lopettaneelle suurmestari Chiyonofujille. On varsin todennäköistä, että aikanaan vuonna 2020 tallin perii Kokonoen nykyinen huippuoppilas, mestari Ryuji Chiyotaikai, joka kolmen edeltäjänsä tavoin on syntynyt Hokkaidōlla, Chitosen kaupungissa, vaikkakin virallisesti hänen kotiprefektuurikseen mainitaan eteläisellä Kyūshūn saarella sijaitseva Ōita johtuen Japanissa käytössä olevasta sukukohtaisesta rekisteröintimenettelystä. Kokonoe-talli siis mitä ilmeisimmin vaalii pitkään pohjoisia perinteitään.

Chiyonoyaman elämää on joskus kuvattu traagiseksi. Hän oli köyhiin oloihin syntynyt kalastajan poika, joka joutui elämään teini-ikänsä sodanajan oloissa ja harjoittelemaan ankarasti elintarvikepulan aikaan. Vaikka osa yleisöstä suorastaan pilkkasi häntä uran heikoimpina hetkinä, hän oli myös miljoonien ihmisten esikuva sodasta toipuvassa maassa. Valmentajana hän näki oppilaansa nousun suurmestariksi, mikä on harvinaista valmentajalle. Hän saattoi myös toisen tulevan suurmestarin uran hyvään alkuun. Harva valmentaja saavuttaa saman.

Lähteet

• Fukushiman kunta: Chiyonoyamalle & Chiyonofujille omistetun museon sivusto 2006. Fukushima-chō. Arkistoitu 26.7.2012. Viitattu 18. marraskuuta 2006. (japaniksi)
• Kuroda, Joe: Chiyonoyaman biografia Joulukuu 2005. Sumo Fan Magazine. Viitattu 18. marraskuuta 2006. (englanniksi)
• Nitschke, Alexander: Chiyonoyaman ura numeroina 2007. Sumo Reference. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 17. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
• Nihon Sumō Kyōkai: Chiyonoyaman esittelysivu 2006. Nihon Sumō Kyōkai. Viitattu 18. marraskuuta 2006. (englanniksi)