Halvat Huvit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Cheap Thrills)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Halvat Huvit, aluksi Cheap Thrills, oli vuosina 1971–1977 toiminut galleria Helsingissä Huvilakadulla. Gallerian perusti Elonkorjaajat-taiteilijaryhmä. Galleria syntyi tilaan, joka syntyi 1970-luvun ilmastossa, jossa vallalla oli poliittinen taide. Galleria oli kokeileva ja "kevyellä vaihteella toimiva".[1]

Erilaisista paineista vapaassa galleriassa esitettiin maalausten lisäksi performanssia, sarjakuvia, installaatioita ja valokuvia. Erikoisia näyttelyitä olivat 400 postikortin kokoelma ja taiteilijoiden leimasimia sisältänyt kokoelma sekä vuonna 1974 kansainvälistä postitaidetta esitellyt A Head Museum for the Eighties, joka oli myöhemmin esillä Tukholmassa Moderna Museetissa. Suomalaisten taiteilijoiden lisäksi mukana oli heti alun pitäen ulkomaisia taiteilijoita.[1]

Galleria järjesti 75 näyttelyä mutta kaatui rahapulaan. Tilan omisti Mikkolan perhe, ja Halpojen Huvien jälkeen sinne tuli Uuden Ajan Auran toimitus.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jan Olof Mallander: Cheap Thrills – Halvat huvit, teoksessa Pinx. Maalaustaide Suomessa. Tarinankertojia, Weilin & Göös, 2003, s. 163 ISBN 951-35-6616-1

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halvoista Huveista Vihreään Taraan, Helsingin kaupungin taidemuseo, 1993 ISBN 951-8965-17-X