Chavela Vargas
Wikipedia
Chavela Vargas (s. 17. huhtikuuta 1919) on costaricalaissyntyinen ranchera-kansanmusiikin laulaja.
Vargas muutti teini-ikäisenä Meksikoon ja työskenteli pitkään katulaulajana. Hän julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1961 ja on sen jälkeen tehnyt yli 80 levytystä. Hän vetäytyi suurimmilta osin 1970-luvun lopulla, mutta teki comebackin vuonna 1991 ja esiintyi vielä vuonna 2003 Carnegie Hallissa.
Vargas esiintyi vuonna 2002 Julie Taymorin elokuvassa Frida, joka Elliot Goldenthalin säveltämällä musiikillaan voitti Oscar-palkinnon. Vargas esitti elokuvassa laulun "La llorona", ja elokuvan soundtrackilla kuullaan myös "Paloma negra". Laulajalla oli nuoruudessaan rakkaussuhde elokuvan aiheeseen, taiteilija Frida Kahloon.[1]
Vargas toipui lapsena poliosta. Hän lauloi "Tu me acostumbrasten" elokuvassa Babel ja on nykyisin avoimesti lesbo. Joaquín Sabina omisti naiselle laulunsa "Por el boulevar de los sueños rotos".

