Charlotte Greenwood

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charlotte Greenwood
Charlotte Greenwood vuonna 1940.
Charlotte Greenwood vuonna 1940.
Syntymäaika 25. kesäkuuta 1890
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Philadelphia, Pennsylvania
Aktiivisena 1907–1961
Kuolinaika 28. joulukuuta 1977 (87 vuotta)
Kuolinpaikka Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Oikea nimi Frances Charlotte Greenwood
Ammatti näyttelijä
tanssija
komedienne
Puoliso Cyril Ring (1915–1920)
Martin Broones (1924–1971)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie
Palkinnot

Walk of Fame, Hollywood

Frances Charlotte Greenwood (25. kesäkuuta 1890 Philadelphia, Pennsylvania28. joulukuuta 1977 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, komedienne ja tanssija.

Yli viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana Greenwood näytteli sekä elokuvissa, teatterissa ja radiossa. Greenwood päätti uransa ja vetäytyi eläkkeelle vuonna 1961. Hän kuoli siitä kuusitoista vuotta myöhemmin 1977.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Greenwood aloitti näyttelijänuransa vaudeville-tuotannoissa, jonka jälkeen hän siirtyi Broadwayn teattereilta elokuviin ja radioon. Greenwood tunnettiin pitkistä jaloistaan ja korkeista potkuista; häntä kutsuttiin leikkisästi "ainoaksi naiseksi maailmassa, joka pystyisi potkaisemaan kirahvia silmään", josta kehittyi lempinimi "Lady Longlegs". Greenwood aloitti elokuvauransa 1910-luvun puolessa välissä mykkäelokuvissa.

Vuonna 1913 Oliver Morosco palkkasi hänet Oogaboon kuningatar Ann Soforthin rooliin L. Frank Baumin ja Louis F. Gottschalkin näytelmään The Tik-Tok Man of Oz (myös nimellä Tik-Tok of Oz). Sen jälkeen Greenwood näytteli Letty Robbinsia menestyneessä komedianäytelmässä So Long Letty (1916–1917) 96 näytöksen ajan, joka teki hänestä tähden.[1]

Greenwood ja Buster Keaton komediaelokuvassa Pyjama-Romeo (1931).

Uransa aikana Greenwood näytteli useiden kuuluisuuksien kanssa, kuten Charles Ruggles, Betty Grable, Jimmy Durante, Eddie Cantor, Buster Keaton ja Carmen Miranda. Greenwood teki parhaimmat näyttelijätyönsä teatterissa ja sai monia kriitikoita puolelleen. Hänen menestyneimpiin rooleihin kuuluu Cole Porterin Broadway-komedianäytelmässä Out of This World, jossa hänen pääroolinsa nimi oli Juno.[1] Näytelmän ensi-ilta oli 21. joulukuuta vuonna 1950 New Century Theatressa ja sitä esitettiin 157 näytöstä aina 5. maaliskuuhun 1951 asti.[1] Out of This World voitti vuonna 1951 Theatre World Awardin.[1] Näytelmässä Greenwood tulkitsi kappaleen "I Sleep Easier Now".

Greenwood esiintyi elokuvauransa aikana muun muassa musikaalielokuvissa Tanssi, senorita (1940), Kesäloma Miamissa (1941) ja Rosita tanssii ja hymyilee, joissa hänen vastanäyttelijänä oli Betty Grable.

Vaikka näytelmä Oklahoma! (1943) olikin kirjoitettu Greenwood mielessä, hän ei päässyt näyttelemään "Eller-tätiä" elokuvasitomusten takia. Hän pääsi kuitenkin näyttelemään näytelmän elokuvaversioon, Oklahoma (1955). Hän teki Oklahoman jälkeen vielä kaksi elokuvaa, joista viimeisin rooli oli elokuvassa Heikompi sukupuoli (1956), jossa näytteli muun muassa June Allyson, Joan Collins, Joan Blondell ja Leslie Nielsen. Heikomman sukupuolen jälkeen Greenwood päätti elokuvauransa. Hän esiintyi vielä 71-vuotiaana vuonna 1961 televisiosarjan The Best of the Post jaksossa "The Thompsons of Thunder Ridge", jossa hänen roolinsa oli Martha-täti.

Charlotte Greenwood on saanut radiourastaan tähden Hollywood Walk of Famelle, Hollywoodiin osoitteeseen 1601 Vine Street.

Yksityiselämä ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Greenwood oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen liiton hän solmi näyttelijä Cyril Ringin (1892–1967) kanssa 17. heinäkuuta vuonna 1915. Liitto kuitenkin päättyi eroon viiden vuoden kuluessa 6. elokuuta vuonna 1920.

Toisen kerran Greenwood meni vihille säveltäjä Martin Broonesin (1892–1971) kanssa 22. joulukuuta vuonna 1924. Onnellinen 47-vuotinen avioliitto päättyi 79-vuotiaan Broonesin kuolemaan 10. elokuuta vuonna 1971. Pariskunta harjoitti Kristillisen tieteen oppeja.

Charlotte Greenwood kuoli 87-vuotiaana 28. joulukuuta vuonna 1977 Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hänet tuhkattiin ja tuhkat siroteltiin mereen.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1915 Jane Jane
1918 Stepping Some
1928 Toinen liian pieni toinen liian suuri Baby Mine Emma
1929 So Long Letty Letty Robbins
1930 Love Your Neighbor
1931 Girls Will Be Boys
Pyjama-Romeo Parlor, Bedroom and Bath Polly Hathaway
Stepping Out Sally Smith
The Man in Possession Clara
Eddie liikenerona Palmy Days Helen Martin
Flying High Pansy Potts
1932 Cheaters at Play Rouva Crozier
1934 Orders Is Orders Wanda
1940 Tähtisumua Star Dust Lola Langdon
Tanssi, Shirley, tanssi Young People Kit Ballantine
Tanssi, senorita Down Argentine Way Binnie Crawford
1941 Tall, Dark and Handsome Rouva Winnie Sage
Kesäloma Miamissa Moon Over Miami Susan "Sue" Latimer
The Perfect Snob Martha Mason
1942 Rosita tanssii ja hymyilee Springtime in the Rockies Phoebe Gray
1943 Dixie Dugan Rouva Dugan
Tutti frutti The Gang’s All Here Rouva Peyton Potter
1944 Up in Mabel's Room Martha
Home in Indiana Penny Bolt
1946 Wake Up and Dream Sara March
1947 Pikku Jenny Driftwood Mathilda
1949 The Great Dan Patch Netty-täti
Oh, You Beautiful Doll Anna Breitenbach
1950 Naineet – älkää vaivautuko! Peggy Rouva Emelia Fielding
1953 Laineiden lemmikki Dangerous When Wet Ma Higgins
1955 Oklahoma Oklahoma! Eller-täti
1956 Glory Miz Agnes Tilbee
Heikompi sukupuoli The Opposite Sex Lucy
Televisio
Vuosi Sarjan nimi Jakson nimi Rooli
1961 The Best of the Post "The Thompsons of Thunder Ridge" Martha-täti

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Charlotte Greenwood Internet Broadway Database. Viitattu 24. elokuuta 2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotte Greenwood.