Charles Williams (laulaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee laulajaa, muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Charles Williams (s. 1952 Columbus, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen soul- ja funk-laulaja. Hän asui Suomessa 1970-luvulla ja julkaisi täällä yhden albumin ja kaksi singleä.

Williams esiintyi ensimmäistä kertaa jo 6-vuotiaana paikallisessa kirkossa. Muutettuaan Kalifornian San Bernardinoon hän opiskeli jonkin aikaa klassista musiikkia. 1960-luvun lopulla Williams vaihtoi musiikkityylinsä rockiin ja souliin. Hän vaikutti muun muassa jazz-yhtyeessä nimeltä Sensations. Muutamaa vuotta myöhemmin Williams perusti oman Manna-nimisen soul-yhtyeen, jossa rumpalina toimi Billy Carson. Se levytti yhden julkaisemattomaksi jääneen albumin.

Suomeen Williams muutti 1970-luvun alkuvuosina tavattuaan Kaliforniassa suomalaisen naisen. Hän julkaisi täällä yhden albumin vuonna 1975. Williams oli nauhoittanut Love Is a Very Special Thing -levyn materiaalin pääosin Yhdysvalloissa jo ennen Suomeen saapumistaan. EMI Finlandin julkaisema levy sisältää lisäksi yhden suomalaisten muusikoiden kanssa tehdyn kappaleen.

Raumalla asunut Williams muutti pois Suomesta 1970-luvun lopulla. Sen jälkeen hän ei tiettävästi ole ollut esillä julkisuudessa.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit

Singlet

  • Change It / Standing in the Way (EMI 1975)
  • Just As Long / Funky Music (Finnlevy 1976)
  • Standing In The Way / Standing (Lifesaver 2002), uusintajulkaisu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka tietää mihin katosi Rauman soul-laulaja? 15.11.2012. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 17.11.2012. Viitattu 15.11.2012.