Ceriumkloridi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ceriumkloridi

CeriumIIIchloride.jpg

Tunnisteet
CAS-numero 7790-86-5
Ominaisuudet
Molekyylikaava CeCl3
Moolimassa 246,47 g/mol
Ulkomuoto Värittömiä hygroskooppisia kiteitä[1]
Sulamispiste 817°C [2]
Kiehumispiste 1727°C[2]
Tiheys 3,97 g/cm3 [2]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen ja alkoholiin[2]

Ceriumkloridi (CeCl3) on cerium- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Ceriumkloridia käytetään metallisen ceriumin valmistamiseen ja katalyyttinä orgaanisessa kemiassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ceriumkloridia valmistetaan neutraloimalla ceriumkarbonaattia tai cerium(III)hydroksidia suolahapolla ja kiteytetään. Näin saatu ceriumkloridi on usein heptahydraattina CeCl3·7H2O. Kidevesi alkaa poistua lämmitettäessä yhdistettä noin 90°C. Kokonaan vedettömäksi ceriumloridi muuttuu 230°C[2]

Ce(OH)3 + 3HCl → CeCl3 + 3H2O
Ce2(CO3)2 + 6HCl → 2CeCl3 + 3H2O + 3CO2

Ceriumkloridia muodostuu myös cerium(IV)hydroksidin reagoidessa suolahapon kanssa.[1]

2Ce(OH)4 + 8HCl → 2CeCl3 + 3H2O + Cl2

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ceriumkloridia käytetään metallisen ceriumin ja ceriumyhdisteiden, kuten ceriumoksalaatin, valmistukseen.[2]

2CeCl3 + 3K2C2O4 → Ce2(C2O4)3 + 6KCl

Ceriumkloridia voidaan käyttää myös hehkusukissa.[2]

Niin sanotussa Luche-pelkistyksessä käytetään pelkistimen, kuten natriumborohydridin lisäksi ceriumkloridia. Tällöin α,β-tyydyttymätön yhdiste säilyttää rakenteessaan kaksoissidoksen, joka pelkistyisi yksinkertaiseksi sidokseksi ilman ceriumkloridia.[3] Esimerkissä pelkistetään karvonia, jolloin syntyy tyydyttymätön allyylinen alkoholi (tuote 1). Ilman ceriumkloridin käyttöä syntyisi tuotteiden 1 ja 2 seos.

Luche reduction.png

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 523. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c d e f g Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 201. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.01.2010). (englanniksi)
  3. W. Carruthers: Some Modern Methods of Organic Synthesis, s. 473. Cambridge University Press, 1986. ISBN 9780521311175. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.1.2010). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.