Celia Rees

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Celia Rees (s. 1949) on englantilainen kirjailija. Suomessa hänen kirjoistaan tunnetaan mm. Noitalapsi ja sen jatko-osa Näkijä sekä Merirosvoja!. Celia Rees on opiskellut Warwickin yliopistossa historiaa ja toiminut pitkään opettajana. Hän on ollut aina hyvin kiinnostunut Amerikan historiasta. Celia Reesin kirjat ovat moneen otteeseen palkittuja ja varsin ylistettyjä nuortenkirjoja.

Noitalapsi kertoo Mary-nimisestä tytöstä, joka lähtee Englannista pakoon noidaksi syytettynä. Hän saapuu Yhdysvaltoihin puritaanien joukossa, ja jää heidän luokseen asumaan. Lopulta häntä syytetään noidaksi jälleen ja hän joutuu pakenemaan kylästä. Näkijä sijoittuu nykyaikaan. Se kertoo Maryn jälkeläisestä, joka näkee näkyjä esiäidistään Marysta. Tarina sijoittuu vuoroin nykyaikaan, vuoroin Maryn aikaan, ja se kertoo Maryn sopeutumisesta elämään intiaanien kanssa ja siitä mmitä hänelle sittemmin tapahtui.

Merirosvoja! sijoittuu 1700-luvulle. Se kertoo Nancy Kingtonin elämästä. Se alkaa lapsuudesta, jolloin hänen isänsä oli sokerikauppias Bristolissa ja hän leikki majatalon pojan Williamin kanssa. Tarina jatkuu, William lähetetään merille ja Nancy saa äitipuolen, joka tahtoo tehdä villistä poikatytöstä hienon naisen. Ja vuosien kuluttua Nancyn isä kuolee ja tytär lähetetään sokerifarmille kauas kotoa. Siellä hän saa todeta orjien julman kohtelun, ja pakenee lopulta farmilta mukanaan Minerva, entinen orjansa. He liittyvät merirosvoihin ja kokevat huimia seikkailuja yhdessä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä