Casa de Contratación

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

La Casa de Contratación oli Espanjan imperiumin hallinnollinen virasto 1500-luvulta 1700-luvulle, jonka tarkoitus oli kontrolloida Espanjan tutkimusmatkailua ja kolonisaatiota. Sen virallinen nimi oli La Casa y Audiencia de Indias.

Sevillan Casa de Contratación perustettiin vuonna 1503 Kolumbuksen löytöretkien jälkeen. Casa de Contratación, josta vähitellen muodostui hyvin tärkeä virasto, toteutti hallitsijan ja hänen Neuvostonsa sille antamia tehtäviä, jotka koskivat emämaan ja siirtomaiden välistä liikennettä ja kauppaa.

Tehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sevillan Casa de Contrataciónen toteuttamat, kauppapolitiikkaan liittyvät toimenpiteet olivat monilta osiltaan hyvin rajoittavia. Uusien alueiden ei sallittu käydä kauppaa vieraiden valtioiden kanssa. Rangaistusten uhalla kiellettiin kaupankäynti ja matkustaminen Espanjan hallitsemiin uusiin maihin ilman Casan antamaa lupaa. Casa valvoi ja talletti varastoihinsa siirtomaista saapuvia arvolasteja ja esti luvattomien tavaroiden ja kirjojen pääsyn Uuteen Maailmaan, järjesti ja maksoi virkamiesten ja kirkonmiesten matkat. Casan tärkeänä tehtävänä oli koota merenkulkijoilta ja siirtomaista saapuvilta matkalaisilta kosmograafeja varten tietoja löydetyistä maista. Casan tehtäviin kuului myös valvoa merimiesten palkanmaksua.

Perustaminen ja säännöistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Recopilación de las Leyes de las Indias-lakikokoelman yhdeksännen kirjan ensimmäinen luku kertoo määräyksestä, jonka katoliset hallitsijat antoivat Alcalassa tammikuun 20. ja kesäkuun 5. päivinä vuonna 1503, Sevillan Casa de Contratación de las Indiasin perustamiseksi. Recopilaciónin toimittamisesta käskyn antanut Kaarle II, kertoo Casan perustamisesta näin:

”Meidän Hallitsijamme, Katoliset Kuninkaat, Don Fernando ja Doña Isabel, Kunnioitetut Esivanhempamme, heidän perustaessaan Intioiden Casa de Contrataciónin Sevillan Kaupunkiin, jotta noiden Valtioiden kanssa käytävä kauppa vahvistuisi ja vakiintuisi, ja josta on ollut hyvin suotuisat seuraukset: Tahtomme on, ja säädämme ja määräämme, että kyseinen Casa sijaitsee, kuten se nyt sijaitsee, kyseisen Kaupungin vanhassa Alcázarissa, sen Amiraaleiksi kutsutussa osassa, jossa on Casan tehtäviin ja toimintaan soveltuva, hyvä, yksinkertainen ja luja rakennus.”

Yllä olevasta perustamispykälästä selviää, että Sevillan Casa olisi ollut olemassa jo ennen sen virallista perustamista, koska pykälässä on maininta “että kyseinen Casa sijaitsee, kuten se nyt sijaitsee, kyseisen Kaupungin vanhassa Alcázarissa, sen Amiraaleiksi kutsutussa osassa”.

“2.§ Määräämme, että Sevillan Casa de Contrataciónissa on ja asuu Presidentti ja kolme Virkatuomariamme, jotka ovat Tesorero, Contador ja Factor (factor oli eräänlainen Kruunun valvomien liiketoimien toimitusjohtaja), ja että heidän velvollisuutenaan on elää ja asua kyseisessä Casassa sijaitsevissa asunnoissa, jotka Intioidemme Neuvosto heille osoittaa; ja että samoin on myös muita; Lainoppineita ja Virallisia Tuomareita, Viskaali ja muita Ministereitä ja Virkamiehiä tämän kirjan osoittamalla tavalla; ja että kyseiset Presidentti ja Tuomarit vannovat ennen virkaan astumistaan valan, että pitävät huolen Jumalan meidän Herramme palvelemisesta, Säännöksistä, laeista ja hankkeista, joita annetaan hyvää hallintoa varten tuossa Tribunaalissa tapahtuvaksi oikeuden jakamiseksi, ja eteenne saapuvien osapuolten tasavertaisesti kohtelemiseksi, ja että he ovat uskollisia ja pitävät salassa kaiken sitä vaativan, ja ilmoittavat meille kaiken tietoonsa tulleen, Kuninkaalliseen palveluumme liittyvän; ja mitä tulee muihin virkavaloihin, ovat ne Ministerien virkojen vaatimusten ja vallitsevien tapojen mukaiset; ja että virkamiesten lukumäärän lisääntyessä ja ylimääräisiä otettaessa, heihin sovelletaan mitä olemme asiasta säätäneet.

3.§ Määräämme, että Casassa on ajassaan pysyvä kello, josta Hallitussalin Ovenvartija pitää huolen, ja että hänelle maksetaan siitä sopimuksen mukainen palkka (Tämä määräys on Kaarle II:n ajalta, 1600-luvun lopulta).

4.§ Säädämme ja määräämme, että Sevillan Casa de Contrataciónin Kuninkaallisessa Audiensiassa ja sen Kappelissa Kappalainen pitää Messun totuttuun aikaan, ja että hänellä on siinä apulainen; ja että jos Kappalainen jonakin päivänä olisi sairas, tai estynyt, tulee hänen hankkia Presidentin luvalla sijainen messun pitäjäksi samaan aikaan, ja jos hän ei hankkisi toista Pappia, niin Presidentti hankkii sijaisen Kappalaisen kustannuksella. Ja koska tämä Kappeliseurakunta on Meidän perustamamme ja lahjoittamamme, jotta siellä pidettäisiin Messuja Intioissa kuolleille ja kuoleville ja heidän Sieluilleen, ja koska tahtomme on, että jumalallinen kultti säilyy ja voimistuu, ja että siitä ja Kappelin kaunistukseksi annetuista Uhrilahjoista pidetään huolta: Määräämme, että tähän tarkoitukseen osoitetut omistusoikeudet ja velkakirjat, jotka on annettu kyseisen Kappelin hyväksi, on pantava kolmella lukolla varustettuun Arkkuun, ja kaikista tehtävä autenttinen kopio sijoitettavaksi toiseen, kyseisessä Kappelissa sijaitsevaan Arkkuun siksi ajaksi kun niistä ei saada nykyistä suurempaa tuloa, tai kun emme ole asiasta muuta päättäneet, ja joista tuloista Presidentti ja Tuomarit ottakoot vuosittain sen, mitä messuissa tarvitaan kynttilöihin, uhrileipiin ja viiniin.

5.§ Messun päätyttyä, Presidentti, Virkatuomarit (Jueces Oficiales), Lainoppineet (Jueces Letrados) ja Casan Viskaali menevät yhdessä käyden Hallitussaliin, jonne istuutuvat virkanimistään riippumatta ikäjärjestyksessä, ja että tahtomme on, että he ennen lähtöään Oikeuden Istuntosaliin ovat Presidentin johdolla ratkaisseet jutut niiden kiireellisyys- ja tärkeysjärjestyksessä, jonka jälkeen Presidentti määrää kaikki kyseiset Virkatuomarit ja Lainoppineet Oikeuden Istuntosaliin, jossa jatkuu vähemmän tärkeiden asioiden käsittely; ja jos heidän poistuttuaan ilmaantuisi joitakin edellä mainitun kaltaisia juttuja, Presidentti yhdistää Oikeuden Istuntosalit, kaikkien allekirjoittaessa päätöksen ikäjärjestyksessä virkanimitykseen katsomatta, Intioiden Neuvoston tavan mukaisesti, vaikka siitä olisi Laeissa, tai vanhoissa Säädöksissä muunlainen muoto.

6.§ Määrään, että Presidentti ja Tuomarit ovat Casa de Contrataciónissa yhdessä joka aamu kello seitsemästä kymmeneen, Pääsiäisestä Syyskuun loppuun; ja Lokakuun ensimmäisestä Pääsiäiseen kello kahdeksasta yhteentoista kaikkina päivinä, jotka eivät ole Sevillan Kaupungissa pidettäviä juhlapäiviä, ja että hän, joka on syyttä pois paikalta, menettää tuon päivän palkkansa; ja jos joku kyseisistä Tuomareista ei ole paikalla ajallaan, silloin Presidentti ja yksi Tuomari, tai kaksi paikalla ollutta, voivat päättää asioista, joista päätöksistä on ilmoitettava myöhemmin saapuneelle.”

10§ Määräämme, että vanhimmalla Casa de Contrataciónin kirjurilla on hallussaan kirja, johon hän päivittäin vie Presidentin, Virallisten Tuomareiden, Lainoppineiden, Viskaalin ja Vahingontarkastajien poissaolot Audiensioiden istunnoista ja velvollisuudestaan toimittaa virkatehtäviään Casassa näiden lakien mukaisesti. Ja määräämme tätä noudatettavan täsmällisesti viidenkymmenentuhannen maravedin, Valtionrahastolle maksettavan sakon uhalla; ja jos vanhin Kirjuri on estynyt, koskee sama velvollisuus hänen sijaistaan saman sakon uhalla.”

Ferdinando antoi Burgosissa vuoden 1508 helmikuussa Sevillan Casan presidentille ja tuomareille näiden velvollisuuksia tarkentavan määräyksen:

§ 15. “Presidentin ja Virallisten Tuomarien on oltava huolellisia ja tarkkaavaisia kaikissa asioissa, jotka lisäävät hallinnon toimivuutta ja ovat sille hyväksi, samoin kuin ovat sitä Intioidemme liikenteelle ja kaupalle. Myös on heidän velvollisuutenaan kirjoittaa meille hyvin yksityiskohtaisesti kaikista meneillään olevista tapahtumista; mikä on heidän mielipiteensä asioista, joista ovat jatkuvasti tehneet huolellisia muistiinpanoja, ja ilmoittavat meille tyhjentävästi asioiden hyväksi tekemistään toimenpiteistä, ja ettei välinpitämättömyyden ja huolimattomuuden takia mikään asia tule laiminlyödyksi, vaan ne ovat sopusoinnussa mainittujen vaatimusten kanssa.”

Vuodelta 1539 on Kaarle V:n antama määräys, joka koskee merimatkojen aikana tapahtuneita rikoksia. Sevillan Casan tehtävänä on valvoa hyvän järjestyksen toteutumista laivoilla ja toimittaa laivoilla saapunut arvolasti Casan varastoihin:

§ 17. “ Säädämme ja määräämme, että Casa de Contrataciónin Presidentti ja Tuomarit käsittelevät rikosasiat, varkaudet ja muut rikokset sekä väärinkäytökset, joita on tapahtunut Intioihin suuntautuvilla matkoilla, laivaan nousun ja laivasta poistumisen välisenä aikana; ja tapahtuneet varkaudet hetkeen, jona kyseiseen Casaan on luovutettu kulta tai hopea, kauppatavara ja muut tuodut tavarat, jolloin he voivat ottaa käsiteltäväkseen niihin liittyvät rikokset ja rangaista niistä. Kukaan toinen Tuomari ei voi puuttua yllä mainittujen asioiden käsittelyyn; ja jos rikosasia vaatii kuolemanrangaistukseen tuomitsemista, tai jäsenen menettämistä, tahtomme on, että Virkatuomarit (Jueces Oficiales) voivat vangita ja toimittaa rikollisen Lainoppineiden Tuomareiden (Jueces Letrados) käsiteltäväksi lainmukaisessa järjestyksessä.”

Yllä olevasta pykälästä selviää Juez Oficialen ja Juez Letradon tehtävien välinen ero. Juez oficial on järjestysoikeuden tuomari. Juez Letrado on virkanimensä mukaisesti “oppinut”, eli lainoppinut. Usein molemmat tuomarit toimivat yhdessä, kuten selviää alla olevista pykälistä, jotka ovat vuosilta 1534 ja 1584:

19 §. “Mistä tahansa saapuneesta aluksesta, josta sen jälkeen kun kaikki laivalla olleet ovat Jueces Oficialien antamalla luvalla tulleet maihin ja luovuttaneet mukanaan tuomansa kullan, hopean ja jalokivet Sevillan Casa de Contrataciónille säädettyjen lakien mukaisesti, ja jonka laivan matkustajista jotkut, tai jotkut Laivalle vastaanotetut henkilöt, olisivat matkan aikana kärsineet vääryyttä, vahinkoa tai joutuneet jonkun Laivalla olleen tekemän rikoksen uhriksi: Määräämme, että on hänen vallassaan saada oikeutta valintansa mukaan Casan Tuomareilta, tai Sevillan Tuomioistuimelta.”

§ 32. “Määräämme, että Oikeuden antamissa päätöksissä ja tuomioissa, jotka koskevat Merimiesten ja muun Merikansan palkkoja, Armadojen Kirjuri ei saa antaa maksumääräyksiä kuulematta ensin Presidenttiä ja Jueces Oficialeja, jotka hyväksyvät Jueces Letradosien antaman päätöksen.”

Määräys kolmen avaimen aarrearkusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähän myöhemmältä ajalta on Kaarle V:n ja kuningatar Juanan antama määräys ns. kolmen avaimen aarrearkusta. Samantapaisen määräyksen kolmen avaimen aarrearkusta antoi Kuuban kuvernööri, Diego de Velázquez Cortésille, lähettäessään tämän matkalle, josta kehittyi Meksikon valloitus.

“Määräämme, että Casa de Contrataciónissa on oltava Arkku, jossa on kolme lukkoa, jotka avautuvat erilaisin avaimin, ja jotka ovat Tesoreron, Contadorin ja Factorin hallussa, Tesoreron vastatessa arkusta yhdessä kaikkien Jueces Oficialesien kanssa. Avaimien on oltava heidän itsensä, eikä kenenkään heidän alisensa hallussa; ja jos joku avaimien haltijoista poistuu Sevillan Kaupungista, on avain jätettävä toiselle Juez Oficialelle, jonka Presidentti on nimittänyt tämän luvun 66. ja 67. pykälien mukaisesti. Kaikkien velvollisuutena on sijoittaa tähän Arkkuun kaikki meille Intioista, tai muista osista saapunut, Jueces Oficialesien vastaanottama kulta, hopea, helmet ja jalokivet...

...Koska joskus tapahtuu, ettei kolmen avaimen Arkkuun mahdu kaikki Meille, tai yksityishenkilöille Intioista saapunut arvotavara ja monet tuon laatuiset ja määräiset kulta-, ja hopealähetykset, jolloin niitä ei voida säilyttää siinä: Määräämme, että määrältään ja laadultaan tämän kaltainen kulta, hopea, helmet ja jalokivet on säilytettävä Casa de Contrataciónin Kuninkaallisessa varastossa, jossa myös on kolme erilaista lukkoa, joiden avaimia pitävät hallussaan Jueces Oficialesit, joiden tehtävänä on ylläpitää järjestystä ja valvoa Arkkuun liittyvien, tässä luvussa mainittujen määräysten toteuttamista.”

Matkaan lähtijöiden valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Casa de Contratación valvoi Intioihin lähtijöitä Intioiden neuvoston laatimien ja kuninkaan allekirjoittamien ohjeiden mukaisesti. Kaarle V antoi vuoden 1531 helmikuun 17. päivänä määräyksen, jonka tarkoituksena oli valvoa Uuteen Maailmaan lähtevien munkkien nuhteettomuutta:

“Määräämme, ettei meidän Neuvostomme anna lisenssejä, ja etteivät Casa de la Cotrataciónin viralliset tuomarit salli kenenkään munkin lähteä Intioihin tietämättä keitä lähtijät ovat, mistä he ovat kotoisin ja miten ovat eläneet ja millainen on heidän käsityksensä käännytystyöstä, ja että he ovat huolellisia meidän Pyhän Uskomme asioissa, ja että he tulevat näyttämään hyvää esimerkkiä, jotta Jumala meidän Herramme tulisi hyvin palvelluksi.”

Postin kulun valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudesta Maailmasta kuninkaalle ja Sevillan Casa de Contrataciónin virkamiehille osoitettujen kirjeiden päätyminen oikeaan osoitteeseen haluttiin varmistaa mm. seuraavan sisältöisellä määräyksellä:

“Laivojen Kapteenien, Yliperämiesten ja muiden, jotka tulevat Intioista, ei tule jakaa mukanaan tuomiaan kirjeitä, ennen kuin meille osoitetut kirjeet on toimitettu Casan Presidentille ja Tuomareille, samoin kuin myös näille osoitetut kirjeet, jonka jälkeen muiden kirjeet voidaan jakaa. Määräyksen rikkojalle sakkoa kymmenentuhatta maravedia, joista yksi kolmasosa ilmoituksen tekijälle ja kaksi kolmasosaa Casa de Contrataciónin hyväksi. Sille, joka ei kykene maksamaan kyseistä sakkoa, muutetaan tuomio muuksi vastaavaksi.”

Kaarle V:n postinkulkua koskeva määräys vuoden 1541 tammikuulta:

“Niiden, jotka kuljettavat näistä valtakunnan osista kirjeitä, tai lähetyksiä, jotka on osoitettu Intioissa asuville, on annettava ne, tai toimitettava ne edelleen vapaasti niille, joille ne on osoitettu, eikä heillä ole velvollisuutta näyttää niitä millekään Kuvernöörille, tai Oikeusistuimelle; ja jos Me lähetämme joitakin kirjeitä, tai lähetyksiä Varakuninkaille, Audiensioille, Kuvernööreille, tai jos niitä lähettävät muut henkilöt Ministereillemme ja Virkamiehillemme, on kirjeet toimitettava ja vietävä viipymättä perille turvallisesti, avaamatta ja lukematta niitä. Ja samalla huolellisesti ja täsmällisyydellä on meneteltävä Intioista saapuvien kirjeiden kanssa, poistamalla niiden tieltä kaikki esteet, jotta kirjeenvaihto noiden Valtakunnan osien kanssa kävisi vapaasti ja ilman vaikeuksia. Se, joka häiritsee kirjeiden ja lähetysten kulkua suorasti tai epäsuorasti, menettää kaiken omaisuutensa Valtionrahastoon ja tuomitaan menettämään Meiltä saamansa viran ja karkotettavaksi maasta. Ja määräämme Oikeusistuimemme valvomaan tämän määräyksen täytäntöön panoa.”

Kymmenen vuoden kuluttua yllä olevan määräyksen antamisesta huomattiin postin silti kulkevan valtameren yli hitaasti. Voi hyvin kuvitella, että hitaus joissakin tapauksissa oli tarkoituksellista. Asiaa koetettiin korjata seuraavalla määräyksellä:

“Laivanisäntien ja Päälliköiden on heti Intioiden satamiin saavuttuaan luovutettava kirjeet, pitämättä niitä hallussaan lyhyttäkään aikaa, puolen omaisuutensa menettämisen uhalla, ja tuosta Satamasta ja Provinssista kymmeneksi vuodeksi karkottamisen uhalla, ja jota Oikeusistuimemme ja Kuninkaalliset Virkamiehet tulevat valvomaan niin, ettei kukaan uskalla kajota postiin, ei avata kirjeitä, eikä turmella paketteja, tai kääröjä.”

Kirjeen ja siinä olevien tietojen joutuminen oikeaan osoitteeseen haluttiin varmistaa tietyn menettelyn avulla.

Kun kymmenen vuotta oli kulunut yllä olevan määräyksen antamisesta, oli asiassa edelleenkin epäselvyyksiä. Oli varmistettava, että kirjeen sanoma ei jäänyt yksinomaan kirjeen saaneen ja sen lukeneen virkamiehen tiedoksi. Filip II antoi asiaan liittyvän määräyksen marraskuussa 1561:

“Kun kirjeet, jotka on tarkoitettu jonkin provinssin Kuvernöörille, tai Kuninkaallisille Viranomaisille, kuvernöörin ollessa hallintopaikassaan, niin kaikki avaavat nuo kirjeet yhdessä, eikä Kuvernööri avaa niitä yksin; ja jos hän ei ole kaupungissa, mutta että siellä on hänen sijaisensa ja muita viranomaisia, niin sijainen ja muut avaavat ne, eivätkä vie niitä sinne, missä Kuvernööri on; ja että avaamisen jälkeen hänelle lähetetään häntä koskevista asioista tieto. Ja tällä tavoin on meneteltävä ja määräystä noudatettava suosiomme menetyksen ja tuhannen kultapeson sakon uhalla, joka sakko menee Valtionkassaamme.”

Arvolastin pidätysoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla on esimerkki tapauksesta, jossa nopea tiedonkulku ja määräysten ripeä toteuttaminen auttoivat kuningasta selviytymään rahahuolistaan. Samalla se on esimerkki siitä, mihin kaikkeen joustavaan viranomaistoimintaan Sevillan Casa de Contrataciónia voitiin käyttää.

Jatkuvat rahahuolet painoivat kuningasta, jolla oli monia sotia käytävänään. Kuningas oli saanut vihiä siitä, että Espanjaan oli saapumassa Cortésin lähettämiä laivoja, joilla saattoi olla mukanaan arvokasta lastia. Vuoden 1527 helmikuussa Kaarle V lähettää Andalusian viranomaisille määräyksen pysäyttää Cortésin Uudesta Espanjasta lähettämät laivat satamiin ja takavarikoida niiden lastit:

“Kuningas. Tiedoksi kaikkialla Andalusiassa ja sen rannikolla olevien kaupunkien, kylien ja paikkojen oikeusistuimille ja tuomareillemme, ja jokaiselle hallintoalueellenne, joille tämä meidän kirjeemme, tai julkisen kirjurin siitä tekemä kopio tulee näyttää: Olen saanut tietooni, että Uudesta Espanjasta lähti viime lokakuussa joitakin tiettyjä, don Hernando Cortésin, kyseisen Uuden Espanjan kuvernöörin lähettämiä laivoja, joissa on lastina kultaa ja muita tavaroita, ja joita laivoja odotetaan pian saapuviksi joihinkin noista satamista. Jotta tulisimme palvelluksi, haluamme eri syistä johtuen antaa määräyksen niiden verolle panemisesta. Mikäli mihin tahansa kaupunkiin, kylään tai paikkaan saapuisi laiva tai laivoja kyseisestä Uudesta Espanjasta, ette anna kenenkään laivaväkeen kuuluvan nousta maihin tai lähteä kotiinsa, eikä viedä laivalla tai laivoilla tulleita tavaroita maihin, kunnes Sevillan Casa de Contrataciónin virkamiehemme ovat saaneet tehdyksi selvityksen pysäytyksestä, tai takavarikosta ja suorittaneet inventaarion. Virkamiehille määräämme lähetettäväksi ohjeet siitä, miten asiassa tulee menetellä, ja että sinne lähetetään henkilöitä, jotka ovat selvillä tehtävästään. Määräämme, että teette ja toteutatte kaiken, minkä teille olemme kirjoittaneet, koska siitä paljolti riippuu palvelluksi tulemisemme. Valladolidissa helmikuun 27. päivänä vuonna 1527. - Hänen majesteettinsa käskystä, Francisco de los Cobos.”

Kuninkaiden tulot olivat paljolti riippuvaisia siitä, miten tarkoin Sevillan Casa de Contrataciónin virkamiehet kykenivät valvomaan Intioista saapuvia aluksia ja niiden arvokkaita lasteja. Kaarle V:n antama, asiaan liittyvä käsky kuuluu:

“Minkä tahansa Aluksen saavuttua Intioista Sevillan Joen Satamaan, tai Sanlúcariin, Viralliset Tuomarimme, Kirjuri mukanaan, ilman sivullisten saapuvilla oloa, tarkastavat Aluksen ja ottavat selvää onko Aluksessa kultaa, hopeaa, helmiä, tai muuta rekisteröimätöntä tavaraa, tai merkittyä, tai väärälle nimelle rekisteröityä, ja että jos löytyy jotakin määräysten vastaista, he suorittavat takavarikon ja menettelevät asiasta annettujen lakien mukaisesti.”

Laivojen tarkastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

“Casa de Contrataciónin Viralliset Tuomarit tarkastavat Intioista saapuvat laivat yhden luonnollisen päivän kuluessa niiden rantautumisesta, ja ottavat selvää Merimiesten lukumäärästä, tykistöstä, aseista, ammuksista ja kaikista muista asioista, jotka laivojen tehtäväksi oli asetettu, niiden lähtiessä Sevillan Joelta; ja kaikesta puuttuvasta, ja jota ei ole tarkoituksenmukaisesti käytetty, saakoot Yliperämiehet rangaistuksen. Ja on otettava selvää siitä, onko mukana väliaikaisiksi pestattua laivaväkeä, tai vieraita aseita, ja että on noudatettu annettuja ohjeita, tai että on käyty jossakin maassa, tai että on tehty jokin virhe, tai petos.”

Matkaa koskevia määräyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle V antoi Casa de Contrataciónin virkamiehille yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka Intioista saapuneiden alusten miehistö, matkustajat, salamatkustajat ja lasti tuli tarkastaa, ja ohjeita sen selvittämiseksi, oliko laivoilla matkan aikana vietetty nuhteetonta elämää:

”Casa de Contratacionin Viralliset Tuomarit, tehdessään tarkastuksia, ottavat jokaiselta Merimieheltä ja matkustajalta valan siitä onko heidän tiedossaan, henkilöitä, jotka matkalle lähdettäessä olivat Aluksella, mutta jotka nyt puuttuvat, ja että onko jollakin merkitsemätöntä, tai rekisteröimätöntä kultaa, hopeaa, kiviä, tai helmiä, tai että niitä olisi viety Alukselta matkan aikana; että jonkun toisen nimiin olisi rekisteröity jotakin, mikä ei ole hänen, tai hänen nimiinsä olisi merkitty toisille kuuluvaa. Ja kun tämä on tehty, on avattava kaikki Aluksella olevat arkut ja tutkittava onko niissä, tai Aluksella, jotakin kiellettyä, tai rekisteröimätöntä, ja että he kaikin tavoin koettavat saada selville piilotettuna tulleen; ja samalla heidän on kysyttävä onko joku herjannut Jumalaa, meidän Herraamme, ja että he rankaisevat siihen syyllistyneitä, ja että he ottavat selvää onko lastissa jotakin erityisesti ja erikseen rekisteröityä; ja samaten, ovatko Yliperämies, Luotsi, Pursimies, Apteekkari, tai jotkut muut henkilöt tuoneet jonkin naisen jalkavaimona mukanaan, ja että onko pelattu kiellettyjä pelejä, tehty rikoksia, oltu väkivaltaisia, tai tehty muita rikoksia, ja että onko tuotu joitakin intiaaneja piilotettuina...”

...Myös Virallisten Tarkastajien on samalla juhlallisuudella selvitettävä onko meno-, tai paluumatkan aikana jokin henkilö kuollut, ja tapa, jolla Yliperämiehet huolehtivat vainajien omaisuudesta, tehtiinkö testamentti, vai ei, ja että he luovuttavat hallussaan olevan, vainajille kuuluneen omaisuuden heti samana päivänä, uhalla, että joutuvat maksamaan summan kaksinkertaisena Rahakamarillemme; ja jos osoittautuu, että jotakin on salattu, nostavat kanteen Yliperämiestä, tai syyllistä vastaan, kuten nostetaan kanne sitä vastaan, joka varastaa ja piilottaa vierasta omaisuutta; ja mitä asiasta on saatu selville viedään vainajien kirjaan, huolehtien tuollaista omaisuutta koskevan lainkohdan toteutumisesta.”

Matkustusrajoituksia Uuteen Maailmaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisten halukkuudesta päästä uuden elämän alkuun valtameren takana, aiheutui epäsuotuisia ilmiöitä. Sevillan Casa de la Contrataciónin tehtäviä oli tarkennettava. Sääntökuntien munkit olivat ilmeisesti käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja järjestäneet joillekin sukulaisilleen matkan Intioihin. Kuningas puuttuu asiaan Valladolidissa 19. elokuuta vuonna 1552 antamallaan määräyksellä, koska pelkää munkkien sotkeutuvan liiaksi perhetapahtumiin käännytystyön sijasta;

“Määräämme Casa de la Contrataciónin Presidenttimme ja Virallisten Tuomareidemme valvomaan, ettei yhdenkään Munkin sallita viedä Intioihin mukanaan palvelijoiden sijaisina veljiään, serkkujaan eikä sukulaisiaan, ja että he ovat tietoisia siitä, etteivät salli mukaan lähtevän siskojaan, naispuolisia serkkujaan, veljiensä ja siskojensa lapsia, eikä muita sukulaisia, vaikka munkit veisivät heidät avioitumaan noissa Provinsseissa, sillä on asianmukaista, että Sääntökuntiin kuuluvat henkilöt ovat vapaat mainituista sidonnaisuuksista.”

Liiketoiminnan valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodelta 1556 on Filip II:n antama määräys, josta käy ilmi, että Sevillan Casa de Contrataciónin ohi harjoitettiin luvatonta liiketoimintaa, joka haluttiin estää tiukentamalla merenkulun valvontaa:

“Siitä hetkestä kun Alus on nostanut purjeensa Sanlúcarin Hiekkasärkän kohdalla, tai Cádizin Lahdella, on sen mentävä suoraan niihin satamiin, joihin se on rahdattu; ja siellä ankkuroituaan nouskoon Yliperämies maihin ennen ketään muuta, ja toimittakoon Kuninkaallisille Virkamiehillemme kirjeet ja luettelon lastina olleista vaatteista, uhalla, että jos Aluksella on niitä luvattomasti, maksakoot sakkoa sata pesoa Casa de Contrataciónin korjauksiin, josta kolmannes Ilmoituksen tekijälle. Ja Yliperämies tuokoon Tuomioistuimen ja Kuninkaallisten Virkamiesten antaman todistuksen siitä, ettei hän tuonut luettelossa mainittua määrää useampia henkilöitä, eikä ylimääräisiä vaatteita, eikä kauppatavaraa. Matkalta palattua on todistus luovutettava Casa de Contrataciónin Tuomareille, matkan aikana mahdollisesti rangaistuksena saadun tuomion kera.”

Yllä oleva määräys on mielenkiintoinen siksi, että siitä käy ilmi miten yleistä oli arvokkaiden vaatteiden ja muun arvotavaran salakuljetus Uuteen Maailmaan. Kullan ja hopean rikastuttamat Uuden Maailman uusrikkaat eivät voineet esivallan kehotuksista huolimatta vastustaa rahan avulla saatavia houkutuksia.

Uuden Maailman siirtolaistilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan korkea virkamies, contador Rodrigo Albornoz, kirjoittaa hallitsijalle joulukuun 15. päivänä 1525 hälyttävästä Uuden Espanjan siirtolaistilanteesta. Rodrigo Albornoz oli vastuussa Uuden Espanjan hallinnosta Cortésin epäonnisen Hondurasin retken aikana yhdessä kuninkaallisen varainhoitajan Alonso de Estredan kanssa. Vajaan vuoden Uuden Espanjan oloihin tutustunut Albornoz tietää selonteossaan valittaa uusien tulijoiden elämäntapaa ja ehdottaa tilanteeseen parannusta seuraavalla tavalla:

”Koska maassa on runsaasti kulta- ja hopeakaivoksia, niin ihmisten halu omistaa ja tuhlata on suunnaton jo puolentoista vuoden kuluttua heidän tänne saapumisestaan. Hän, joka tänne saapuessaan oli kaivosmies, karja-, tai sikatilallinen, ei halua olla sitä enää saamatta intiaaneja, josta aiheutuu kaiken tuhlaaminen koruihin ja silkkiin, ja jos tulijalla on vaimo niin tämäkin tuhlaa yhtä lailla. Samalla tavalla muidenkin ammattien harjoittajat omistautuvat ylettömälle tuhlailulle eivätkä kaiva kultaa tai hopeata koska heillä on ajatuksenaan, että heille annetaan intiaaneja, jotka palvelevat heitä ja pitävät huolta heidän taloistaan ja kaivavat heille kultaa. Ja koska kaikki ovat nyt caballeroja niin kukaan ei ota osaa siihen mikä on välttämätöntä kullan saamiseksi, vaikka täällä olisi siihen paremmat mahdollisuudet orjien ja paljon väen avulla kuin missään muussa löydetyssä maassa. Tällä tavalla kaikki on menetetty ja joka päivä menetetään lisää. Jos tämä maa ei joudu menetetyksi Teidän Majesteettinne tulee palvelluksi ja saa lisää tuloja, mikä on myös kaikkien Teidän vasallienne etu. Olisi oikein, että määrättäisiin lähetettäväksi käsky silkin ja brokadin kieltämiseksi ja ettei annettaisi intiaaneja ammattinsa hyljänneille kaivosmiehille, ei karja- tai sikatilallisille, ei räätäleille tai suutareille eikä kenellekään muulle jonkin ammatin harjoittajalle. Elleivät he harjoita ammattiaan kuten he tekivät Espanjassa, niin menettäkööt omaisuutensa. Vakuutan Teidän Majesteetillenne, että täkäläisten ammatinharjoittajien ja virkamiesten vaimoilla on enemmän silkkisiä vaatteita kuin Kastilian herrasmiehillä. Ja näin kaikki ovat köyhiä ja perikadossa. He rääkkäävät intiaaneja raskaalla työllä, ihmisiä, jotka ovat palveluissaan maailman parhaita.”

Uuteen Maailmaan suuntautuvan matkustajaliikenteen valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääntökuntiin kuuluvien lähtöä valvottiin erityisen tarkasti, mutta samalla heidän matkansa toteutumista autettiin perusteellisesti. Vuonna 1607 Filip III antoi Sevillan Casalle määräyksen Uuteen Maailmaan lähtevien munkkien matkakorvauksista. Määräys ottaa huomioon sääntökuntien eriarvoisuuden. Korkeimman matkakorvauksen, 1049 realia, saavat augustiinit. Lähellä heitä ovat myös jesuiitat. Pienimmän korvauksen, 714 realia, saavat dominikaanit. Paljasjalkafransiskaanit saavat sandaalit jaloissaan kulkevia veljiään pienemmän korvauksen. Itse merimatkan kulut, jotka laskutetaan Uuden Espanjan Kuninkaallisesta Kassasta, ovat kaikille samat, eli 18326 maravedia. Matkalle voi jokainen ottaa mukaansa puoli tonnia kirjoja ja vaatteita. Sevillan Casa de Contrataciónilla oli asiasta selvät ohjeet:

”Määräämme Casa de Contrataciónin Kuninkaallisesta omaisuudestamme auttamaan Intioihin lähteviä munkkeja, jotka kustannuksellamme saapuvat Sevillaan. On laskettava aika, jolloin he lähtivät Luostareistaan ja otettava mukaan kahdeksan leguaa matkapäivää kohden seitsemän realin hinnalla kutakin Munkkia ja kuormahevosta kohden, ja kaksi realia ylläpitokustannuksiin, kunnes he ovat saapuneet Sevillaan ja ilmoittautuneet siellä. Näin heille maksetaan yhteenlaskettu summa, vähennettynä heille kyseiseen Kaupunkiin matkustamisesta maksettu ennakko, koska heitä on autettava vain niiltä välttämättömiltä päiviltä, jotka he kuluttivat matkaan. Ja jos he joutuisivat odottamaan Armadan tai Laivaston lähtöä, on heidän ylläpitoaan jatkettava.

Pyhän Dominikin Sääntökuntaan kuuluvan Munkin valkoisista ja mustista vaatteista, makuupaikasta, matkalla tarvittavista tavaroista ja ruokatarvikkeista aiheutuvien kustannusten on oltava tasoltaan matkan aloittamisen aikaisia, koskien häntä ja hänen palvelijaansa, sekä kirjojen kuljettamista Sanlúcarin satamaan saakka. Muihin välttämättömiin menoihin annetaan kullekin 907 realia ja kymmenen maravedia. Tämän lisäksi Kuninkaallinen Kassamme maksaa 18326 maravedia kunkin Munkin kuljetuksesta Sanlúcarista Uuteen Espanjaan, ja osuudesta tämän saamaan hyttiin, samoin kuin maksun puolen vaatetonnin (460 kg) kuljetuksesta...

...Näillä rahoilla kyseiset Munkit järjestävät olonsa, ja voivat käyttää rahat tyydytyksekseen. Määräämme Casa de Contrataciónin Presidentin ja Virallisten Tuomarien huolehtimaan siitä, että jokaiselle kustannuksellamme Intioihin lähetettävälle Munkille annetaan hänelle tässä luvattu rahasumma, maksettuna Sevillassa heidän komissaarilleen käteisenä tähän saakka käytössä olleen tavan mukaisesti...”

Casan faktoria koskevia määräyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sevillan Casa de Contrataciónin virkamiesten espanjankielisistä titteleistä käy kutakuinkin selville tittelin tuoma virkatehtävä. Poikkeuksena on factor, jonka toimia Intioiden kootut lait kuitenkin hyvin ymmärrettävällä tavalla selvittää. Factor oli eräänlainen Casan liiketoimien toimitusjohtaja, jonka toimintaa määrittelee Kaarle V:n säännös no: 66:

”Kun Intioissa olevat Virkamiehemme lähettävät jotakin kultaa, hopeata tai helmiä osoitettuina Sevillan Casan Virkamiehille ja ovat määränneet niillä ostettavaksi jotakin tarvittavaa Kuninkaalliselle Palveluksellemme ja noiden Provinssien hyväksi: Määräämme, että nämä ottavat lähetyksen vastaan, ja toimivat sillä tavoin kuin asia on heille esitetty, ja kirjaavat tapahtuman syineen asianmukaisesti Tilikirjaan, Factorin ensin annettua tiedon asiasta Intioiden Neuvostolle...

...Määräämme, että Factorilla on vastuu kaikesta Factoriaan liittyvästä ja Casan liiketoimista ja että hän ottaa vastaan kaiken Intioista Meille tulevan, ja määräämme hänet ostamaan ja lähettämään sinne kaikkea mikä ei ole kultaa, hopeata, helmiä, tai jalokiviä, koska vastuu niistä kuuluu Tesorerolle, ja että Factor säilyttää tavarat kyseisessä Casassa tai asevarastossa oman ja Virallisten Tuomarien harkinnan mukaan, tavalla, joka parhaiten sopii omaisuutemme turvallisesti säilyttämiseksi. Ja kaikesta minkä Factor ottaa vastaan, rahastaa, maksaa tai lähettää, Neuvoston, Presidentin tai Virallisten Tuomarien toimeksiannosta, on siitä annettava kuitti, ja kuluista on Contadorin tehtävä merkintä erilliseen, sekä yleiseen Kirjaan, joita on säilytettävä Virallisten Tuomarien allekirjoituksellaan vahvistamina kolmen lukon Arkussa. Ja kyseisellä Factorilla on oltava toinen erillinen Kirja, joka on yhtäpitävä Contadorin pitämän Kirjan kanssa, ja jota Kirjaa tulee säilyttää tuossa Arkussa. Samaten on Factorin pidettävä erillistä Kirjaa kaikista vaatteista, aseista, tykistöstä, laivojen takiloista ja muista ostetuista tavaroista, ja tavaroista, joita on tuotu Casaan, ja kun tästä on luovutettu jotakin Armadoille, tai joillekin muille, tapahtuu se Presidentin ja Virallisten Tuomarien valtakirjalla siten, että he ottavat huomioon sen, että luovutus tapahtuu silloin kun siitä on suurin hyöty. Jotta omaisuutemme olisi asianmukaisesti turvassa on siitä vastuussa Factor.”

Kirjojen sensuroinnista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjojen sensurointi kuului kuninkaan neuvostolle. Uskonnollisen kirjallisuuden sisällölle antoi suostumuksensa San Lorenzon luostari vuonna 1575 annetulla määräyksellä. San Lorenzon luostarilla oli yksinoikeus Intioihin lähetettävään uskonnolliseen kirjallisuuteen, jonka myynnistä saadut varat Sevillan Casa de Contratación toimitti edelleen luostarille. Uudesta Maailmasta Intioihin lähetettävästä kirjallisuudesta oli lisäksi erityisiä määräyksiä. Sevillan Casa de Contrataciónin tehtävänä oli valvoa, ettei laivoilla lähtenyt Uuteen Maailmaan kiellettyä kirjallisuutta. Luvallisesta kirjallisuudesta oli omat määräyksensä:

”Määräämme Sevillan Casa de Contrataciónin Presidentin ja Virallisten Tuomarien rekisteröimään jokaisen Intioihin lähtevän sallitun kirjan ja aiheen, joita ne käsittelevät.”

Kirjoista, joissa käsiteltiin Intioiden asioita, oli tiukat määräykset:

”Näissä Maissa ja Länsi Intioissa, Saarilla ja Valtameren kiinteällä Maalla olevat Tuomarimme ja Tuomioistuimemme eivät saa antaa lupaa painaa tai myydä kirjoja, joissa käsitellään Intioita koskevia aiheita ilman Kuninkaallisen Intioiden Neuvostomme antamaa lupaa. Ja heidän on kerättävä ja lähetettävä Neuvostolle kaikki löytämänsä tuollaiset kirjat ja katsottava, ettei yksikään Kirjanpainaja tai Kirjakauppias paina niitä, pidä hallussaan, tai myy. Ja että jos näiden haltuun joutuu niitä, on ne heti lähetettävä Neuvostomme nähtäviksi ja tarkastettaviksi uhalla, että Painaja, tai Kirjakauppias, jolla niitä on, tai joka myy niitä, saa sakkoa kaksisataatuhatta maravedia ja menettää painoksen ja painamiseen käytetyt laitteet.”

Kuusi vuotta yllä mainitun määräyksen antamisesta antoi Filip II 1556 määräyksen, joka koski inkvisition kieltämiä kirjoja:

”Varakuninkaamme, Presidenttimme ja Tuomarimme (Oidores) huolehtikoot omasta puolestaan tarpeellisella huolellisuudella siitä, että antavat Kuninkaallisille viranomaisille määräyksen näiden käydessään Laivoilla ottaa selville onko niissä joitakin inkvisition kieltämiä kirjoja, ja että toimittavat ne kaikki Arkkipiispalle, Piispoille, tai Santo Oficion valtuuttamille henkilöille. Ja pyydämme Eklesiastisia Prelaatteja huolehtimaan siitä, että he kaikin mahdollisin keinoin yrittävät ottaa selvää siitä, onko heidän Hiippakunnassaan tämän laatuisia kirjoja, ja että he keräävät ne ja toimivat Inkvisition Neuvoston antamien ohjeiden mukaisesti, eivätkä salli niitä noissa Provinsseissa.”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Prescott, William H ; Historia de los reyes catolicos don Fernando y Doña Isabel. Meksiko 1952.
  • Recopilación de Leyes de las Indias. Madrid 1998. Martínez, José Luis; Documentos cortesianos. Meksiko 1992.