Carl Nyrén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sparbankshuset, Tukholma
Arrheniuslaboratoriet Tukholman yliopistossa.

Carl Johan Albert Nyrén (s. marraskuu 1917 Sandseryd, Jönköpingin lääni9. marraskuuta 2011[1][2] oli ruotsalainen arkkitehti.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl Nyrén perusti 1948 Tukholmaan edelleen toimivan, nykyisin henkilökunnan omistaman toimiston Nyréns Arkitektkontor. Vuonna 1967 hän sai juuri perustetun Träpriset-palkinnon "hyvästä ruotsalaisesta puuarkkitehtuurista". Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu myönsi hänelle kunniatohtorin arvon 1985[3] ja hän sai 1994 Ruotsin insinööritieteiden akatemian suuren kultamitalin, jonka mukaan hän on "tiedon levittämisen, laajan materiaalintuntemuksen, psykologisen eläytymiskyvyn ja hallinnollisen kyvykkyyden avulla yhdistänyt parhaan ruotsalaisessa rakennusperinteessä".[4]

Carl Nyrén sai Kasper Salinin palkinnon neljä kertaa, ensimmäisen kerran 1965 Malmön opettajakorkeakoulun suunnittelusta ja viimeisen kerran Klarahusetista Tukholmassa 1990.

Nyrénin vanhemmat olivat Ruotsin lähetyskirkon (Svenska Missionkyrkan) entinen lähetysjohtaja Johan Albert Nyrén ja Hilda Lundkvist. Hän suunnitteli muun muassa kirkkorakennuksia useille kirkon seurakunnille, esimerkiksi Västerortskyrkanin Vällingbyssä, jonka hiekkapuhallettusta betonista tehty sisus sai arkkitehti Le Corbusierin luonnehtimaan sitä yhdeksi kolmesta maailman kauneimmasta kirkosta. Myös niin sanottu lähetyskappeli Svenska Missionkyrkanin pappiskoulussa sai kiitosta, kun Arkitektur-lehti nimesi sen yhdeksi Ruotsin kauneimmista jumalanpalvelustiloista. Sen suunnittelusta Nyrén sai Träpriset-palkinnon.[5]

Suunnittelutöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gary J. Coates: En folkhemsarkitekt och hans verk, Arkitektur, Stockholm 2007
  • Carl Nyrén: ... som krokigt skall bli, Hederslev 1990, ISBN 87-89585-00-3

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sveriges befolkning 1970, (CD-ROM version 1.04) Sveriges Släktforskarförbund 2003
  2. http://www.svd.se/kultur/arkitekten-carl-nyren-avliden_6620972.svd Dödsnotis - SVD
  3. KTH: Hedersdoktorer 1944-2008 (Arkistoitu – Internet Archive) KTH Hedersdoktorer.
  4. Samtliga innehavare av Stora guldmedaljen
  5. Ronnås et al. Minnen från ett kyrkbygge. (Arkistoitu – Internet Archive) Västerkyrkan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carl Nyrén.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Carl Nyrén