Carl Giles

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ronald "Carl" Giles (29. syyskuuta 191628. elokuuta 1995) oli englantilainen pilapiirtäjä joka työskenteli 47 vuotta uutislehti Daily Expressin palveluksessa. Englantilaista arkipäivää kuvaavista humoristisista piirroksistaan tunnettu Giles on äänestetty 1900-luvun parhaaksi englantilaiseksi pilapiirtäjäksi.

Carl Giles aloitti uransa piirroselokuvan parissa. Hän jätti koulunsa kesken 14-vuotiaana ja ryhtyi apupojaksi elokuvateollisuuteen, kohoten lopulta animaattoriksi asti. 18-vuotiaana Giles palkattiin tuottaja Alexander Kordan palvelukseen ja hän huipensi elokuvauransa toimimalla lyhytpiirretyn The Fox Hunt (1938) pääanimaattorina.[1] Vuonna 1938 Giles kuitenkin vaihtoi alaa ja siirtyi Reynold News -lehden palvelukseen tekemään pilapiirroksia sekä sarjakuvaa Young Ernie. 1943 hän aloitti työskentelyn Daily Express -lehdessä, piirtäen lehden päivittäistä pilapiirrosta kaikkiaan 47 vuotta. Giles jäi eläkkeelle Daily Expressin palveluksesta vuonna 1991.[2]

Giles karrikoi tarvittaessa poliitikkoja ja valtiollisia vaikuttajia kuningatarta myöten, mutta hän käsitteli politiikkaa mieluiten kuvaamalla sen vaikutusta tavallisten englantilaisten arkipäivään. Valtaosa hänen piirroksistaan on satiirisia mutta hyväntahtoisia tuokiokuvia englantilaisesta arkielämästä. Vuonna 1945 Giles kehitti tunnetuimman luomuksensa "Giles Familyn", meluisan työväenluokkaisen suurperheen, jonka kautta hän kommentoi ajankohtaisia tapahtumia. Giles Familyn tunnetuin hahmo oli Grandma eli Isoäiti, perheen äkkiväärä ja sisukas matriarkka.[2]

Giles ei koskaan myynyt piirroksiaan, mutta lahjoitti niitä avokätisesti hyväntekeväisyystarkoituksiin. Kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip kuuluivat hänen ihailijoihinsa, ja monet hänet piirroksistaan päätyivät Buckinghamin palatsin seinälle.[2] Vuonna 2000 järjestetyssä äänestyksessä 1900-luvun parhaasta brittiläisestä pilapiirtäjästä Giles nousi ensimmäiselle sijalle, jättäen taakseen muun muassa David Low'n ja Gerald Scarfen.[3]

Gilesin vaikutus on tuntunut myös Britannian ulkopuolella: esimerkiksi Suomen tunnetuin pilapiirtäjä Kari Suomalainen otti varhaisissa piirroksissaan Gilesiltä runsaasti vaikutteita.[4]

Suomennettuja julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Englanti nauraa rivien välistä (1976)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Giles – Tribute Pages to Carl Giles  . Arkistoitu 14.8.2007. Viitattu 13. marraskuuta 2007.
  2. a b c Toonhound: Carl Giles  . Viitattu 13. marraskuuta 2007.
  3. A Celebration of Giles  . Viitattu 13. marraskuuta 2007.
  4. Books and Writers: Kari Suomalainen  . Viitattu 13. marraskuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]