Carl August Standertskjöld (s. 1814)
Carl August Standertskjöld (9. marraskuuta 1814 Asikkala – 18. helmikuuta 1885 Pietari) oli suomalainen keisarillisessa Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut kenraaliluutnantti ja vapaaherra. Hän keräsi huomattavan omaisuuden toimiessaan Tulan asetehtaan vuokraajana ja sijoitti sen suomalaiseen teollisuuteen ja maaomaisuuteen.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Standertskjöld kävi 1829–1834 Haminan kadettikoulun ja palveli valmistuttuaan vänrikkinä ja aliluutnanttina Henkikaartin 2. tykistöprikaatissa. Standertskjöld oli vuosina 1837–1845 Kaukasiassa sotimassa sikäläisiä kapinallisia vuoristokansoja vastaan. Kapteeniksi vuonna 1846 ylennetty Standertskjöld määrättiin 1847 Tulan kivääritehtaan johtajan apulaiseksi. Hänestä tuli eversti 1847 ja kenraalimajuri 1855 sekä kenraaliluutnantti 1867.
Standertskjöld oli vuodesta 1857 Iževskin kivääritehtaan johtaja ja vuodesta 1858 Tulan kivääritehtaan johtaja. Hän toimi Tulan asetehtaan vuokraajana 1864–1870 ja vuonna 1871 hänet nimitettiin Venäjän kaikkien kivääri- ja ammustehtaiden ylitarkastajaksi. Tässä virassa hän oli vuoteen 1880 saakka. Sen jälkeen hän toimi 1880–1881 Venäjän armeijan tykistön päähallinnon tykistökomitean aseosaston varajäsenenä. Standertskjöld sai eron sotapalveluksesta 1881.
Tulan kivääritehtaan vuokraajana Standertskjöld oli Venäjän suurimpia asetehtailijoita. Vuonna 1868 hän aloitti teolliset sijoitukset Suomeen ostamalla osuuden Lupikon ruukista läheltä Pitkäärantaa. Muut osakkaat olivat ruotsalaiset Jonas Wahlstedt ja Ludvig Nobel. Myöhemmin ruukki siirtyi kokonaan Nobelin omistukseen. 1870-luvulla Standertskjöld sijoitti myös Suomen sahateollisuuteen. Hän perusti 1872 Inkeroisten puuhiomon Anjalankoskelle Sippolaan ja 1873 Sahatehdas Oy C. A. Standertskjöldin sahalaitoksen Kotkan Hovinsaareen. Hän sijoitti varoja myös Porin konepajaan.[1]
Standertskjöld osallistui aatelissäädyssä valtiopäiville 1882.[2]
Omistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Standertskjöld keräsi Tulan asetehtaan vuokraajana toimiessaan huomattavan omaisuuden, jonka hän sijoitti suomalaiseen maaomaisuuteen sekä teollisuuteen. Hän osti 1853 Kirstulan kartanon Hämeenlinnan pitäjästä, 1871 Laukon ja Tottijärven kartanot Vesilahdelta sekä 1880-luvulla Koiskalan kartanon Nastolasta, Häihän ja Pirklahden kartanot Porvoon maalaiskunnasta sekä Hausjärveltä Ryttylän maatilan. Hän omisti myös useita maatiloja Venäjällä.
Standertskjöld rakennutti Helsingin Pohjoisrantaan "palatsimaisen" nelikerroksisen kerrostalon eli niin sanotun Standertskjöldin talon, jonka suunnitteli Theodor Höijer. Talo valmistui vuonna 1885.[3] Taloa korotettiin ullakkokerroksella vuonna 1952 arkkitehti Antero Pernaja.n suunnitelman mukaan
Perhe ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Standertskjöld korotettiin vapaaherraksi 1874 ja hänen sukunsa merkittiin Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1876 vapaaherrallisena sukuna 52. Hänen vanhempansa olivat kapteeni Carl August Standertskjöld ja tämän ensimmäinen vaimo Christina Maria Uggla.
Standertskjöld oli naimisissa kaksi kertaa.
- 1847–1880 Fanny Augusta Nykoppin (1829–1880) kanssa, tästä liitosta oli 10 lasta
- 1882–1885 insinööri Ernst Axel Valdo Brehmerin lesken Marie Hugenin-Virchauxin (1857–1940) kanssa.
Standertskjöldin lapsia olivat:
- Herman Standertskjöld-Nordenstam (1854–1934), omisti Laukon kartanon isänsä jälkeen, tuli tunnetuksi Laukon torpparihäätöjen yhteydessä
- Carl August Standertskjöld (1855–1935), tilanomistaja ja teollisuusmies, johti Inkeroisten puuhiomoa ja perusti sitten Enson puuhiomon, jonka hän myi Ab W. Gutzeit & Co:lle vuonna 1912
- Edvard Robert Standertskjöld (1859–1918), upseeri, tilanomistaja ja valtiopäivämies.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Biografiakeskus : kenraalit ja amiraalit : Carl August Standertskjöld
- Esko Eerolan sivusto : Venäjän suurimmat asetehtaat
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jukka Mikkola: Venäjältä tulleet teollisuudenharjoittajat Suomessa 1808-1880, s. 223–224. teoksessa Venäläiset Suomessa 1809-1917, (toim. Pauli Kurkinen) Historiallinen Arkisto 83. Suomen Historiallinen Seura, 1985. ISBN 951-9254-57-9.
- ↑ Förteckning öfver Ridderskapet och Adelnsmedlemmar vid Landtdagen i Helsingfors år 1882. Protokoll fördt hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen år 1882. Tredje häftet. Helsingfors: Finska Litteratur-Sällskapets Tryckeri, 1885, ss. 1489-1493.
- ↑ Kaija Ollila & Kirsi Toppari: Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita, s. 22–23. Helsingin Sanomat, Helsinki 1975.
| ||||||||||||||
