Canasta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Canasta on korttipeli, jota pelataan useimmiten neljän henkilön kesken niin että kaksi vastakkain istuvaa muodostavat joukkueen. Peliä pelataan myös kahden ja kuuden pelaajan versioina. Kortteina käytetään kahta 52 kortin pakkaa ja neljää jokeria. Tavoitteena on muodostaa pöytäyksiä, joihin kuuluu vähintään kolme samannumeroista korttia. Jokerit ja kaikki kakkoset korvaavat minkä tahansa muun kortin. Voittajajoukkue on se, joka saavuttaa ensin 5000 pistettä.

Yleisesti uskotaan, että peli on kehitetty 1900-luvun alussa Montevideossa Uruguayssa. Peli levisi syntysijoiltaan ensin Yhdysvaltoihin ja sieltä laajemminkin maailmalle. Canasta on espanjaa ja tarkoittaa koria.

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joku pelaajista aloittaa jakajana ja jakaa kaikille pelaajille 11 korttia. Jakajan vasemmalla puolella istuva aloittaa pelin ja se etenee myötäpäivään. Jakaja asettaa pakan keskelle pöytää piilopakaksi kuvapuoli alaspäin ja kääntää päällimmäisen kortin avopakan pohjaksi. Jos avopakan pohjakortiksi kääntyy punainen kolmonen, jätetään se poikittain ja sen päälle käännetään toinenkin kortti.

Jos pelaajalla on kädessään punainen kolmonen, hän asettaa sen vuorollaan eteensä pöydälle kuvapuoli ylöspäin ja ottaa piilopakasta kortin sen tilalle. Punaiset kolmoset ovat hyvityskortteja, jotka eivät osallistu itse peliin, mutta joista pelaaja saa pisteitä.

Peli etenee siten, että vuorollaan jokainen pelaaja ottaa piilopakasta kortin ja tekee halutessaan pöytäyksen asettamalla vähintään kolme samannumeroista korttia eteensä pöydälle kuvapuoli ylöspäin. Sen jälkeen hän saa asettaa yhden kortin avopakan päälle. Tehtyjä pöytäyksiä saa itse jatkaa samannumeroisilla korteilla. Myös oman joukkueen toinen jäsen saa jatkaa niitä. Yhdessä pöytäyksessä ei saa olla enempää kuin kolme apukorttia, siis jokeria tai kakkosta. Käytettyjä apukortteja ei saa vaihtaa pois pöydältä. Mustia kolmosia ei saa pöydätä, ellei pelaaja samalla lopeta. Apukortteja ei saa pöydätä yksinään.

Pelaajan ensimmäinen pöytäys (avaus) pitää olla 15,50,90 tai 120 pisteen arvoinen, riippuen siitä paljonko pelaajalla oli pisteitä ennen pelin alkua. Pisterajat ovat vastaavasti -,0,1500 ja 3000. Eli mitä enemmän pisteitä sitä vaikeammaksi peli muuttuu.

Pelaaja voi käyttää vuorollaan myös avopakkaa, jos hän pystyy tekemään pöytäyksen sen päällimmäisen kortin avulla. Silloin hänen on otettava koko avopakka. Jos avopakka on lukitsematon, pelaaja saa ottaa sen, jos hänellä on yksi samannumeroinen kortti kuin pakan päällimmäinen sekä apukortti, taikka jos hän voi käyttää päällimmäisen kortin pöytäyksensä jatkoksi. Niin kauan kun pelaaja ei ole vielä avannut peliään, avopakka on kuin se olisi lukittu (ks. seuraava kappale).

Avopakka on lukittu niin kauan, kuin oman joukkueen pelaaja on tehnyt ensimmäisen pöytäyksensä. Se on lukittu myös silloin, kun siinä on punainen kolmonen tai apukortti (poikittain, jotta ne erottuvat). Lukitun avopakan saa nostaa vain, jos kädessä on kaksi saman numeron korttia kuin sen päällimmäinen kortti. Tähän tarvitaan puhdas pari, apukortti ei kelpaa.

Avopakan voi myös sulkea seuraavalta pelaajalta asettamalla päällimmäiseksi mustan kolmosen. Jos pelaaja saa punaisen kolmosen avopakasta, hän asettaa sen eteensä pöydälle, mutta ei nosta tilalle uutta korttia.

Peli loppuu, kun joku pelaajista saa kaikki korttinsa pöydälle ja hänellä on Canasta, eli seitsemän kortin pöytäys jollekin numerolle, joko puhtaana tai apukortin avulla. Lopettamaan pystyvä pelaaja voi halutessaan kysyä joukkuetoveriltaan "saanko lopettaa" ja varmistaa että lopettaminen sopii koko joukkueelle.

Jos piilopakka loppuu ennen kuin kukaan saa lopetetuksi, peli keskeytetään ja pisteet lasketaan, tai kun vuorossa oleva ei pysty enää käyttämään avopakkaa.

Pisteytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtaasta Canastasta saa 500 pistettä. Apukortin kanssa tehty Canasta on 300 pisteen arvoinen. Pelin lopettava pelaaja saa 100 pistettä. Jos pelaaja (tai joukkuepelissä joukkue) ei ole ennen lopetustaan tehnyt yhtään pöytäystä saa hän lopetuksesta 200 pistettä. Tätä kutsutaan suoraksi lopetukseksi. Jokaisesta punaisesta kolmosesta saa 100 pistettä, mutta jos ne kaikki ovat samalla pelaajalla, hän saa 800 pistettä. Jos pelaaja ei ole avannut peliään pelin päättyessä saa hän punaisista kolmosista miinuspisteitä vastaavasti.

Lopuksi lasketaan kortit siten, että pöydällä olevat kortit tuovat pluspisteitä ja käteen jääneet kortit miinuspisteitä. Tällöin jokeri on 50 pisteen arvoinen, kakkonen ja ässä ovat 20 pisteen arvoisia, kortit kuninkaasta kahdeksikkoon ovat 10 pisteen arvoisia ja loput 5 pisteen arvoisia.

Pistelasku vaihtelee jonkin verran riippuen siitä, minkä sääntöjen mukaan peliä pelataan. Jos mukana on pelaajia, jotka eivät ole pelanneet samassa seurassa aikaisemmin, pitää pistelaskusta sopia etukäteen.