Camille Guérin
Jean-Marie Camille Guérin (22. joulukuuta 1872 Poitiers, Ranska – 9. kesäkuuta 1961 Pariisi, Ranska)[1] oli ranskalainen eläinlääkäri, mikrobiologi ja immunologi, joka yhdessä Albert Calmetten kanssa kehitti tuberkuloosilta suojaavan Bacillus Calmette-Guérin -rokotteen.
Guérinin isä kuoli tuberkuloosiin 1882. Hän opiskeli eläinlääketiedettä École Nationale Vétérinaire d'Alfortissa, työskennellen samalla eläinlääkäri ja mikrobiologi Edmond Nocardin (1850-1903) apulaisena. Hän valmistui Alfortista eläinlääkäriksi vuonna 1896.[1]
Vuonna 1897 hän aloitti työt Pasteur-instituutin verkostoon kuuluvassa, vasta perusteilla olevassa Institut Pasteur de Lille:ssä, jossa työskenteli ensin teknikkona auttaen laitoksen johtajaa, ranskalaista mikrobiologia ja immunologia Albert Calmettea tämän pyrkimyksissä kehittää vastamyrkky käärmeenpuremaan ja rokote isorokkoon. Guérin onnistui merkittävästi parantamaan isorokkorokotteen valmistusmenetelmää, käyttäen väli-isäntinä kaniineja. Hän kehitti myös tavan rokotteen jäämävirulenssin mittaamiseksi, mistä hän sai Ranskan lääketieteen akatemialta tunnustukseksi kultamitalin vuonna 1905.[1]
Guérinin nimitettiin laboratorionjohtajaksi vuonna 1900 ja vuosina 1905-1915 hän keskittyi tuberkuloosin tutkimiseen, tehden läheistä yhteistyötä Calmetten kanssa. Sotavuosina 1914-1918 Lille oli saksalaisten miehittämä, mikä haittasi tutkimustyötä. Viimeisenä sotavuonna 1918 myös Guérinin vaimo menehtyi turberkuloosin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen.[1]
Sodan jälkeen Guérin ja Calmette kehittivät edelleen tapoja heikentää nautatuberkuloosibakteeria (Mycobacterium bovis) käyttäen perättäisiä viljelmän siirtoja. Sodasta ja Lillen miehityksestä huolimatta vuonna 1908 naudan tulehtuneesta utareesta otettua bakteerikanta oli kuitenkin pidetty hengissä, tutkijoiden siirrettyä sitä kolmen viikoin välein glyseroidun naudan sapen ja perunan muodostamassa elatusaineessa. Noin 30 siirron jälkeen he olivat huomanneet virulenssin alkaneen heikentyä.[2] Noin 11 vuoden ja 230 siirron jälkeen vuonna 1919 kanta ei enää sairastuttanut marsuja, kaniineja tai hevosia. Tiettävästi Guérinin ehdotuksesta kanta nimettiin ensin "Sappibakteeri Calmette-Guériniksi" (Bacille Bilie Calmette-Guerin).[3]
Calmetten ja Guérinin ilmoitettua vuonna 1920, että he olivat onnistuneet kesyttämään alunperin virulentin M. bovis -kantansa, ilmoitukseen suhtauduttiin epäillen. Mutta eläinkokeet todistivat tutkijoiden puolesta. Vuonna 1921 Benjamin Weill-Hallé -niminen lääkäri antoi Calmetten luvalla ensimmäisen rokotteen vastasyntyneelle lapselle, jonka äiti oli kuollut tuberkuloosiin. K[4]
Calmetten siirryttyä Pariisiin Guérin oli noussut vuonna 1919 Lillen yksikön johtajaksi. Vuonna 1928 myös Guérin muutti Pariisiin, Pasteur-instituutin tuberkuloosiosaston johtajaksi, ja hänen yhteistyönsä Calmetten kanssa jatkui jälkimmäisen kuolemaan asti vuonna 1933. Ennen kuolemaansa 1961 hän toimi monissa merkittävissä viroissa. Hänet valittiin lääketieteen akatemian puheenjohtajaksi vuodeksi 1951 ja hän vastaanotti vuonna 1955 Ranskan tiedeakatemialta Grand Prix -palkinnon.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Camille Guérin (1872-1961) Pasteur-instituutti. Arkistoitu 9.12.2004. Viitattu 4.8.2023. (ranskaksi)
- ↑ VACCIN BCG : IL Y A 100 ANS, LA PREMIÈRE VACCINATION CONTRE LA TUBERCULOSE 15.07.2021. Pasteur-instituutti. Viitattu 4.8.2023. (ranskaksi)
- ↑ Luca S, Mihaescu T. History of BCG Vaccine. Maedica (Bucur). 2013 Mar;8(1):53-8. PMID: 24023600; PMCID: PMC3749764. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.8.2023.
- ↑ Camille Guérin, obituary British Medical Journal, 1834 June 24, 1961. Viitattu 5.8.2023.
| ||||||||||||||
