Cameroceras
| Cameroceras | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||
| Cameroceras-hahmotelma | ||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Lajit | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
 Cameroceras Wikispeciesissä |
Cameroceras oli mahdollisesti myöhäisen ordovikikauden suurin eläin. Se oli helmiveneisiin (Nautiloidea) kuulunut nilviäinen, muinaisten ammoniittien ja nykyisten mustekalojen kaukainen sukulainen. Cameroceras oli oikosarvi, joka eli pitkän, suoran kuoren sisällä. Kuori oli jakautunut onteloihin, jotka eläin saattoi täyttää vedellä tai ilmalla tarpeen mukaan ja näin säädellä uintisyvyyttään. Itse eläin oli melko pieni ja eli kuoren perimmäisessä ontelossa. Suurimmat oikosarvet kuten Cameroceras saattoivat kasvaa yli 10 metriä pitkiksi ja niiden lonkerot lähes metrisiksi. Suuri ja raskas kuori vaikeutti uimista merkittävästi.
Oikosarvista [muokkaa]
Termi oikosarvet viittaa kaikkiin suoran putken sisällä eläneisiin pääjalkaisiin nilviäisiin ja siihen kuuluu monenlaisia mustekalan kaltaisia eläimiä.lähde? Niiden fossiloituneita jäänteitä on löytynyt kymmeniä tuhansia ja toisinaan kokonaiset kivet muodostuvat yksinomaan niiden jäänteistä. Joihinkin fossiileihin on tallentunut kuoren alkuperäinen väri. Vaikka jotkut oikosarvet kasvoivat jättiläismäisiin mittoihin, suurin osa oli vain muutaman senttimetrin pituisia. Ne kehittyivät noin 495 miljoonaa vuotta sitten ja kuolivat sukupuuttoon noin 225 miljoonaa vuotta myöhemmin. Tuon aikakauden välissä ne olivat merten yleisimpiä eläimiä.
Kuten muilla pääjalkaisilla oikosarvilla oli pään alapuolella sifoniksi kutsuttu voimakas ja lihaksikas putki, joka toimi samalla periaatteella kuin suihkumoottori. Kun eläin pusersi vettä kovalla paineella putken läpi, se alkoi liikkua hitaasti vastakkaiseen suuntaan. Hyponomi oli taipuisa, joten eläin saattoi liikkua sen avulla mihin suuntaan tahansa. Useimpien pääjalkaisten tavoin oikosarvet luultavasti piileskelivät päiväsaikaan meren syvänteissä ja hämärissä painanteissa. Yöllä ne tulivat matalaan veteen pyydystämään kaloja, trilobiitteja ja meriskorpioneja. Oikosarvilla oli ilmeisesti huono näkö, joten ne aistivat saaliin ehkä hajuaistinsa avulla. Saaliiseen ne tarttuivat pitkillä lonkeroillaan ja repivät sen kappaleiksi papukaijan nokkaa muistuttavalla suullaan. Niiden lonkeroissa oli urat, mutta ei samankaltaisia imukuppeja kuin tänä päivänä elävillä mustekaloilla ja kalmareilla.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Tim Haines ja Paul Chambers, Esihistoriallinen eläinmaailma, 2005, ISBN 978-951-20-7276-7
