Camera obscura

Wikipedia

Camera obscura (lat. "pimeä huone") eli neulanreikäkamera oli nykyaikaisten valokuvauskoneiden esiaste. Camera obscura on huone tai laatikko, jonka kanteen tehdyn neulanreiän kautta heijastuu takaseinälle ylösalaisin himmeä kuva kohteesta. Se perustuu optiseen ilmiöön, jossa heijastuva valo kulkee pienen aukon, raon tai reiän lävitse muodostaen vastakkaiseen pintaan kuvan.

Kiinalainen filosofi Motsu (478~392 eaa.) teki huomioita ja kokeita valosta ja varjosta ja neulanreiästä, josta tuleva valo heijasti kuvan ulkomaailmasta ylösalaisin huoneen seinälle.^[1] Ilmiö tunnettiin myös antiikin Kreikassa n. 300 eaa. Silloin Aristoteles huomasi auringonpimennyksen aikana, kuinka tiheälehväisten puiden alapuolelle ilmestyi puolikuun muotoisia auringon kuvia. Hän kuvailee, kuinka palmunlehvien muodostamasta raosta auringon kuva muodostuu maahan. Aristoteles kiinnostui kyllä havainnostaan, muttei kyennyt löytämään ilmiölle tyydyttävää selitystä.

Camera obscura -nimitys on jäänyt elämään useiden kielten valokuvauskonetta tarkoittavassa sanassa kamera.

Sisällysluettelo 1 Vaikutus näkemiseen 2 Vaikutus havaintoon 3 Taiteilijan väline ja ajattelun malli 4 Silmän malli 5 Lähteet 5.1 Viitteet

[muokkaa] Vaikutus näkemiseen

Periaatetta käytettiin 1500-luvulla taiteilijoiden apuvälineenä, silloin myös Leonardo da Vinci tutki ilmiötä laajasti ja yksityiskohtaisesti muistiinpanoissaan. Laitteen avulla opittu havaintotapa ja sen avulla tehdyt kuvat nostivat perspektiivin keskeiseen asemaan länsimaisessa kuvakäsityksessä. Camera obscuralla on ollut läheisempi suhde ihmisen näkemiseen, kuin valokuvauksella. Se täydensi Albertin ikkunaa lineaarisen perspektiivin käytössä, mutta sen vaikutus näkemiseen on laajempi sillä sen avulla voidaan havainnoida myös värejä ja liikettä. Platonin luolavertaus osoittaa, että suora aistimus ilman tulkintaa johtaa meidät varjojen maailmaan. Platonin luolakin saattoi olla camera obscura. Ilmiö oli tunnettu jo Egyptin pyramideissa, joissa kuva taivaasta heijastettiin pyramidin kaikkein pyhimpään saliin. Sen avulla voitiin tarkkailla aurinkoa silmiä vahingoittamatta.^[2]

[muokkaa] Vaikutus havaintoon

Ennen 1500-lukua havainto liitettiin havainnon kohteeseen, erottamatta todellisuutta ja sen projektiota. Camera obscura avulla maailmaa tarkkailtaessa katsoja voi ymmärtää olevansa erillään ympäröivästä maailmasta. 1500- luvun lopulla camera obscura alkaa jakaa katsojaa ja maailmaa erilleen toisistaan. Camera obscura vaikutti Descartesin näkemykseen ruumiin ja sielun erillisyydestä. Newtonille camera obscura oli väline empiiriseen observointiin, reflektioon ja itsetarkkailuun. Camera obscura esti tarkkailijaa samaistumasta tarkkailtavaan kohteeseen (Crary 1992, 38-41).

[muokkaa] Taiteilijan väline ja ajattelun malli

1600- ja 1700-luvuilla camera obscuraa parannettiin hieman käyttämällä pelkän neulanreiän tilalla kuperaa linssiä. Alun perin camera obscura oli pimeä huone, jossa oli reikä seinässä ilman linssiä. Reikä riitti kuvan tuottamiseen. Kun siihen siihen lisättiin linssi, valoa saatiin lisää ja välinettä voitiin käyttää paremmin mm. piirtämisen apuna. Tällaista apuvälinettä ovat käyttäneet esimerkiksi taiteilijat Canaletto ja Jan Vermeer. Descartesille camera obscura oli silmän ja ajattelun malli. Ajattelu oli hänelle katsomista. Silmä aivan kuin camera obscura olikin katselu- ja tutkimusväline. Sitä käytettiin aluksi mm. havainnoitaessa auringonpimennyksiä turvallisella tavalla. Camera obscura oli samanaikaisesti sekä havaintoväline, että havainnon kohde. Se esitti värit ja liikkeen paremmin, kuin mikään muu esitys. Se auttoi piirtämään sellaisenkin, joka muuten ei osannut piirtää. Sen tehtävä ei ollut yksinomaan kopioida todellisuutta, kuten myöhemmin on uskottu. Jonathan Crary on vahvasti sitä mieltä, että camera obscuran käyttö oli erilaista, kuin valokuvakameran, jota pidetään sen seuraajana. Piirtäminen ja kopiointi oli vain yksi camera obscuran monista käyttötavoista. Sen tuottama kuva on elävä ja värikäs toisin kuin valokuva, joka oli alun perin mustavalkoinen ja kuollut.

Myöhemmin camera obscuraan lisättiin 45% kulmassa oleva peili, jolla kuva voitiin kääntää lattialle tai pöydälle ja kuvaa saatettiin tarkastella oikein päin. Se antoi uuden tavan nähdä ja toi esille mielenkiintoisen ilmiön, jossa katse ulkoistettiin ja kohdetta saatettiin tarkastela objektivisesti katsojasta riipumatta alkuperäisen kaltaisina. Kun valo vietiin camera obscuran sisään saatiin taikalyhty, jolla saatettiin esittää seinälle kuvia. Linssi johti näön parantamiseen silmälasien avulla ja kaukoputken keksimiseen, joka vei katseen ulokoavaruuteen ja mikroskoopppi toi katseen piiriin mikrokosmoksen. Camera obscuran käyttö lisääntyi maalaustaiteessa ja optisesta perspektiivistä tuli naturalistisen maalaustaiteen itsestään selvä ominaisuus (Crary 1992, 30-33).

[muokkaa] Silmän malli

1600 ja 1700 lukujen tiedon keskipisteenä on taulu. Camera obscuraa käytettiin mallina, kun selitettiin ihmisen näkemistä ja suhdetta näkijän ja katseen kohteen välillä. Se ei ollut puhdas optinen väline vaan filosofinen metafora ja fysiikan optinen malli, sekä tekninen laite, jota sovellettiin mitä erilaisimpiin kulttuurisiin toimintoihin. Kaksi vuosisataa se oli sekä rationalistisen että empiirisen ajattelun mallina siitä kuinka tarkkailu johtaa tietoon maailmasta. Samaan aikaan laitetta käytettiin myös ajanvietevälineenä, tieteelliseen tutkimukseen ja maalaustaiteen apuvälineenä. Vaikka käsitys Camera obscuran toimintaperiaatteesta ei muuttunut, sen avulla perusteltiin hyvin erilaisia filosofisia näkemyksiä havainnoista ja niiden suhteesta todellisuuteen (Crary 1992, 29). Uudet optiset välineet, kuten suurennuslasi ja mikroskooppi korjasivat näön puutteita. Aikakauden filosofit linssinhioja Spinoza, matematiikko Leibniz ja kaukoputkien rakentaja Huygens olivat innostuneet näistä katseen laajentamiseen liittyvistä tekniikoista (Jay 1994, 65).

Camera obcuran avulla saatettiin todistaa, että kaikki näkevät saman ilmiön silmistä riippumatta samankaltaisena. Todellisuus on olemassa ilman katsojaakin – kuolleenkin ihmisen silmät muodostavat kuvan (Crary 1992, 48). Anttilan mukaan Keplerin kohtalokas erehdys oli verrata silmää ja camera obscuraa toisiinsa ja luoda näin pohja verkkokuvan määritelmälle. Silmälle piirtyvän kuvan havaitsee vain toinen henkilö, ei katsoja, koska liikkumattomin silmin emme kuvaa pysty havaitsemaan. Silmien on jatkuvasti likuttava, jotta näkisimme. (Anttila 1989, 57). Descartes ei hyväksy Keplerin ideaa verkkokuvasta ja toteaa, että aistimus tapahtuu mielessä eikä ruumiissa (Jay 1994, 75). Camera obscura auttoi tarkkailijaa asettumaan ruumiin ulkopuolelle ja tarkkailemaan kuvaa riippumattomana ruumiista. Tämä johti ihmisestä riippumattomaan havainnointiin ja kohti käsitystä subjektista erillään olevasta objektiivisesta totuudesta.^[3]

[muokkaa] Lähteet

• Digikuva: Camera obscura

[muokkaa] Viitteet