Calumet (Michigan)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Calumetin historiallista keskustaa.

Calumet on Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa sijaitseva kunta (township). Se on osa Houghton Countyn piirikuntaa. Calumetissa on asukkaita noin 7 000. Kunnan samannimisessä keskustaajamassa asukkaita on hieman yli 700.[1] Calumet sai kaupunkioikeudet vuonna 1867 nimellä Red Jacket, paikallisen Seneca-heimoon kuuluneen intiaanipäällikön mukaan. Sana "calumet" tarkoittaa intiaanien rauhanpiippua.

Pohjois-Amerikan Suuriin järviin työntyvällä Upper Peninsulan niemimaalla sijaitseva Calumet oli aikoinaan merkittävä kaivospaikkakunta, joka tunnettiin erityisesti kuparikaivoksistaan. Kaupungista käytettiinkin lempinimeä "Copper Town U.S.A.". Ensimmäiset kaivokset alueella avattiin 1800-luvun puolivälissä ja toiminta jatkui aina vuoteen 1968 saakka. Suurin osa kaivoksista suljettiin kuitenkin jo 1930-luvun laman aikana. Kaivostoiminnan huippuvuosina 1800–1900-lukujen vaihteessa Calumetissa oli asukkaita yli 25 000. Kaupungin vanha keskusta on suojeltu ja se kuuluu valtakunnalliseen National Register of Historic Places -rekisteriin.[2]

Calumetiin muutti aikoinaan myös runsaasti suomalaisia siirtolaisia ja kaupungista muodosti merkittävä Michiganin alueen amerikansuomalaisten keskus. Vuonna 1913 tapahtui kaupungin italialaisten kokoontumispaikassa eli haalissa vakava onnettomuus, jossa sai surmansa yli 70 ihmistä. Heistä 50 oli amerikansuomalaisia, jotka olivat lähinnä lapsia tai nuoria.[3] Calumet on myös sama paikka kuin Kalle Päätalon tuotannossa esiintyvä "Kalumeetin valtio".[4]

Calumetissa vaikuttaneita amerikansuomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. United States Census Bureau Viitattu 11.10.2013.
  2. Downtown Calumet National Park Service. Viitattu 11.10.2013.
  3. http://www.genealogia.fi/emi/emi3d31e.htm
  4. Helsingin kaupunginkirjasto Viitattu 11.10.2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 47.246667°N, 88.453889°W